Vuoden tilinpäätöstä

Näin vuoden viimeisenä päivänä on tapana pohtia mennyttä vuotta ja aatella myös tulevaa. Kulunut vuosi on ollut erikoinen. Sekä omassa elämässä että myös politiikan saralla. Arkinen elo on täyttynyt pienen miehen ensiaskelista, isompien teini-ikäisyyksistä ja varhaissellaisesta. Haasteita ei ole puuttunut ja naureskelenkin monesti olevani perheen ainoa naispuolinen, prinsessa siis. Tosin tuo prinsessa-ajatus häipyy hikisiä jalkapallosukkia pestessä ;). Mutta ihanaa aikaa. Lähipiirissäni on löytynyt ymmärrystä, välittämistä ja toisista huolehtimista.

Politiikan saralla on ollut tiukkaa. Kiireistä ja muutoksen aikaa. Kunnassa on jouduttu tänä vuonna tekemään kipeitä päätöksiä ja taloutta on pyritty tasapainottamaan monin eri keinoin. Toisaalta henki on ollut hyvä ja eteenpäin katsova. Päiväkoti ja kirjasto saatiin uutukaiseen loistoon ja monitoimihallikin saa avajaisensa ensi vuonna. Kuntaliitosselvitys yhdessä Joroisten, Heinäveden ja Varkauden kanssa on valmistunut. En usko kuntaliitoksia syntyvän, mutta paljon hyvää silti. Selvityksessä huomioitiin myös yhteistyön mahdollisuudet ja niihin toivon kaikkien selvityksessä mukana olevien kuntien tarttuvan. Aidosti ja oikeasti. Jos se, positiivinen ja yhteen hiileen puhaltava henki, joka kuntaliitosselvitysporukassa vallitsi, saadaan tarttumaan muihinkin kuntapäättäjiin ja kuntalaisiin, tulee tästä hyvä homma. Jokaisen kunnan ja kuntalaisen näkökulmasta.

Ensi vuonna on eduskuntavaalit, joihin olen lupautunut ehdolle. Ja tapani mukaan sen minkä teen, teen täydellä sydämellä ja niin hyvin kuin ikinä pystyn. Tässä vaiheessa haluankin kiittää niitä sekä vaalityössä että muussa elämässäni mukana olevia tuesta, välittämisestä ja innostuksesta. Porukkaan on tullut uusia, ihania ja pyyteetöntä työtä tekeviä tyyppejä luomassa innostunutta ja toisia tukevaa ilmapiiriä. Yksi on joukosta poissa, ja moneen otteeseen syksyn aikana olen tuki-ihmistäni kaivannut. Terveisiä sinne pilven reunalle.

Tuleva vuosi 2015 tulee olemaan poliittisesti haastava. Eduskuntavaalit antavat oman säväyksensä politiikkaan valtakunnan tasolla, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, myös kuntapolitiikkaan. Vastuullisuutta kaivataan ensikin vuonna, ei tule olemaan helppo vuosi sekään. Soteuudistus rakentaa uudelleen sosiaali-ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää ja rakenteita tarkastellaan. Kunnat joutuvat monelta osin priorisoimaan toimintojaan ja päättäjät laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. No, niistähän politiikassa on kyse. Arvoista ja asenteista.

Uusi vuosi 2015. Toivon tulevalta vuodelta vähemmän vaikeita ihmiskohtaloita. Vähemmän ihmisten uupumista ja pahoinvointia. Enemmän iloa. Enemmän vastuullista ja eteenpäin katsovaa päätöksentekoa. Enemmän toisten ymmärrystä. Enemmän lämpöä ja yhteisöllisyyttä. Sitä toivon.

Elämäniloista ja toisista välittämisen Uutta Vuotta toivottaen, Mia

Kuntapolitikointia

Facebook on mielenkiintoinen vekotin. Kun on kavereina kuntapäättäjiä, voi päivityksistä päätellä, miten haasteellisia talousarviovaltuustot ovat tällä viikolla olleet. Maanantaina oli meidän omamme. Kolmen tunnin kaikenlaisen keskustelun ja parin äänestyksen ja kokouksen jälkeisen jouluruokailun jälkeen kotiin tullessani ihmettelin jälleen. Montaakin asiaa. Kunnes huomasin toveri-Kososen päivityksestä, että Kiteellä talousarviovaltuusto oli kestänyt 11 tuntia. Siis 11 tuntia. Ei enää oma kolmetuntinen väittelyhuutelukeskustelu tuntunut enää niin kummalta.

Mutta ihmettelen silti montaa asiaa.
Asia 1: Kunnanvaltuustossa huudellaan toisten puheenvuorojen aikana, kommentoidaan, ei pyydetä puheenvuoroa. Koulussakin pitää viitata.
Asia 2: Kunnanhallitus äänesti viikkoa aikaisemmin vesimaksujen korotuksia vastaan. Äänin 7-2-0. Siis seitsemän korotuksia vastaan, kaksi tyhjää. Valtuustossa sekä keskustan kaksi tyhjää äänestänyttä että myös kaksi edellisellä viikolla korotuksia vastaan äänestänyttä keskustan kh:n jäsentä äänestikin valtuustossa, yllätysyllätys, korotusten puolesta. Tyhjästä kai voi vielä kantansa muodostaa, mutta entä puolelta toiselle? En ymmärrä. Varsinkaan kun ei tuohon asiaan minkäänmoista uutta tietoa ole viikon aikana tullut.
Asia 3: Valtuustossa käytetään kummallisia ilmaisuja eikä ihan kaikki ole totta. Mielenkiintoisin oli valtuutetun ajatus siitä, että alueen kansanedustaja olisi soteuudistuksen ja valtionosuusjärjestelmän uudistuksen takana ja tarkoituksena olisi saada meidänkin kunta pakkoliitettyä. Tai että joku valtuutettu on jätetty kaikesta tiedottamisesta ulkopuolelle. Tai että joku tieto talousarviossa on uusi uutinen, vaikka asiasta on puhuttu monessa yhteydessä. Kukaan ei varmaan näitä jaksa enää oikoa, menisi koko ilta. On vaan surullista se, että puheenvuorot ovat väkisinkin tarkoituksenhakuisia.
Asia 4:  Päätettiin talousarviosta ja taloussuunnitelmasta. Siis isoista asioista. Salikeskustelussa suurimman osan aikaa vei muutamien tuhansien asiat, pieniä, toki tärkeitäkin. Mutta kai valtuuston pitäisi osata katsoa asioita myös hivenen laajemmasta perspektiivistä. Luulisin.

Mutta tuohon kolmoskohtaan liittyen. Viimeinen reilu puoli vuotta sekä viranhaltijat että monet meistä luottamushenkilöistä, ovat olleet pohtimassa, selvittämässä, keskustelemassa ja valmistelemassa kuntaliitosselvitystä. Kova urakka, paljon työtä ja selvitystä. Aidosti voin sanoa, että sekä viranhaltijatyö että luottamushenkilöiden työ on ollut hyvähenkistä. Toivonkin, että yhteistyötä tiivistetään tulevaisuudessa. Siihen on nyt tehty hyvä pohjatyö. Ja selvitysmies Reijo Vuorento antaa tänään selvityksensä. Työ tehty, keskustelu jatkuu.

Minun Leppävirtani

Kotikunnassani Leppävirralla on tänä vuonna juhlavuosi, 375 vuotta. Siihen liittyen sain taannoin pyynnön kirjoittaa ajatuksia "Minun Leppävirtani".

Minun Leppävirtani on turvallinen ja eteenpäin katsova kunta. Kunta, jossa lapset voivat kulkea kylän raitilla turvallisesti  jääkiekkoharjoituksista kotiin. Turvallinen kunta, jossa rollaattorilla kulkevat ikäihmiset pääsevät kauppaan ja terveyskeskukseen hiekoitettuja teitä pitkin.

Turvallinen kunta tarjoaa laadukkaat ja saatavilla olevat peruspalvelut. Päivähoidossa hoidetaan pieniä yksilöllisesti, kohdellaan tasapuolisesti ja harjoitellaan elämisen taitoja kannustavassa ympäristössä. Peruskoulussa on ammattinsa osaavat opettajat, koulujen puitteet ovat oppimiseen kannustavat ja koulukiusaamiseen puututaan ajoissa. Koulutiet ovat turvallisia. Oppilaita kannustetaan ja pidetään huolta heikoimmista. 

Terveyspalvelut ovat saatavilla niin, että jokainen apua tarvitseva saa hoitoa riittävän ajoissa. Hoito on hyvää ja inhimillistä. Sosiaalitoimessa asiakasta kohdellaan yksilöllisesti ja tasa-arvoisesti. Vapaa-ajan palvelut ovat monipuoliset. Uuden kirjaston monipuolinen aineisto palvelee lapsista ikäihmisiin ihan jokaista. Vokkolanrinteen alue tarjoaa mahdollisuuksia ikäihmisten vesijumpasta pikkulasten riemunkiljahduksin sävyttämiin liukumäkilaskuihin, yleisurheilusta salibandyyn ja keilailuun. Harrastusmahdollisuuksia on riittävästi, myös ilmaisia. Kulttuuritarjonta on monipuolista, jouluisista kirkkokonserteista aina kesäteatteriin.

Minun Leppävirtani katsoo eteenpäin ja tekee eri aloilla yhteistyötä alueen muiden kuntien kanssa. Kunnan elinvoimaisuudesta pidetään huolta ja toivotetaan uudet asukkaat tervetulleiksi. 

Minun Leppävirrallani on turvallista asua ja elää. Naapurit pitävät huolta toisistaan. Karanneet koirat löydetään ja kotiin soitetaan, jos lapsella on jäänyt heijastin aamulla laittamatta. Naapuria autetaan puiden kaatamisessa ja kauppa-asioilla. Minun Leppävirtani on yhteisöllinen. Heikoimmista huolehtiva. 

Tällainen on minun Leppävirtani. Oma ajatus ja toive tulevasta.

Edelleen hyvinvointivaltio

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi tällä viikolla tutkimuksen, jonka mukaan suomalaisten hyvinvointi ja elämänlaatu ovat pysyneet hyvinä kuluneen kymmenen vuoden aikana. Siitä huolimatta sosioekonomiset terveys- ja hyvinvointierot ovat edelleen suuret kansainvälisessä vertailussa. Paljon on vielä tehtävää.

Tutkimuksen mukaan yksinäisyys ei ole lisääntynyt. Työttömät, köyhät, työkyvyttömät ja iäkkäät kokevat itsensä muita useammin yksinäisiksi. Valtaosalla kotona asuvista iäkkäistä on hyvät elinolot ja riittävä toimeentulo.Silti. Hyvinvointivaltion tärkein mittari on mielestäni se, miten pidämme huolta heikoimmistamme. Yksinäisyyden torjunnassa vapaaehtoistoimijat ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa etenkin nyt, kun kunta toisensa jälkeen säästää kaikesta siitä, joka ei ole lakisääteistä palvelua. Ikäihmisten päivätoiminnasta, kirjastojen toimipisteistä, uimahallin aukioloajoista jne.

Joka kymmenes kotitalous kärsii toimeentulo-ongelmista ja kaksi prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti hakeneensa ruoka-apua. Hyvinvointivaltioon eivät leipäjonot kuulu. On hieno asia, että vapaaehtoistoimijat järjestävät leivän ja muun ruuan jakelua. Elintason vaan yksinkertaisesti pitäisi jokaikisellä olla sellainen, että leivän saa pöytään. Ja leivän päälle muutakin kuin voita. Heikoimmista on huolehdittava. Sen lisäksi, että jokaisen toimeentulon tulee olla sellainen, että sillä pärjää, on huolehdittava tärkeiden peruspalvelujen laadusta ja saatavuudesta. Ikäihmisten hoivan tulee olla saatavilla ja hoivakodit lähellä.

Maassamme hyvinvointivaltion kannatus on tutkimuksen mukaan vankka. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on kasvanut liian suureksi. Suurin osa vastanneista pitää sosiaali- ja terveyspalveluja toimivina, mutta niiden saatavuutta halutaan parantaa. Sote-uudistus on meneillään. Nyt tarvitaan maakuntien päättäjiltä suurta viisautta siinä, että lähipalvelut taataan ihmisille asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Kaikkea ei voi saada, eikä raha riitä kaikkeen. Niin vaan on, valitettavasti. Pitäisi selkeästi määritellä ne palvelut, jotka on oltava lähellä (vaikkapa lastenneuvola tai kotihoito) ja ne, jotka voi tuottaa kauempana. Voisinpa mennä kerran elämässäni kaihileikkaukseen vaikkapa Ouluun.

Vaikka suomalaisten hyvinvointi on pysynyt THL:n tutkimuksen mukaan hyvänä, on paljon parannettavaa. Hyvinvointierot ovat edelleen korkeat ja kuilu hyvinvoivien ja pahoinvoivien välissä on syvä. Huolestuttavaa. Pidetään huolta heikoimmistamme.

Kohti oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa

En varmaan ole ollenkaan ainoa, joka jännitti viime perjantaina eduskunnan äänestystä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Ja miten hienoa oli huomata, että tämä maa astui askeleen kohti suvaitsevaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. En muista, että koskaan aikaisemmin olisi ollut äänestystä, jota olisin näin paljon pohtinut ja joka olisi herättänyt näin paljon tunteita. Myönnän. Toisaalta olen ihan aikuisten oikeasti myös yrittänyt ymmärtää lain vastustajia ja heidän perusteluitaan. Ja myönnän, etten tuossa ymmärtämisessä ole aina kovinkaan korkealle päässyt.

Ymmärrän hyvin sen, että jos tässä olisi ollut kyse kirkollisesta vihkimisestä (josta siis ei ole), vedotaan Raamattuun, uskonnolliseen näkemykseen ja kirkkoon. Meillä on uskonnonvapaus ja meillä kullakin omia näkemyksiämme uskontoon ja kirkkoon liittyvistä asioista. Mutta siitähän tässä ei ollut kyse.

En ymmärrä sitä, että joissakin kirjoituksissa ja puheissa homoseksuaalisuutta on pidetty luonnottomana ja sairaana. Tai että samantien pitäisi sitten hyväksyä moniavioisuus. Yksi ala-arvoisimmalta kuulostanut facebook-kommentti (Olli Sademies) oli se, että nyt voidaan sitten samantien laittaa asia kuntoon ja antaa jokaisen joka niin haluaa, mennä naimisiin mielitiettynsä kanssa, oli se sitten vaikka samaa sukupuolta oleva kuollut eläin. Tai kansanedustaja Hirvisaaren twitterpostaukset (joita ei edes kannata tähän mainita), jotka vetävät sanattomaksi. Monista kommenteista kuultaa suvaitsemattomuus ja viha. Eikö noilla kommentoijilla käy edes mielessä se, että kommentit ovat loukkaavia, syvälle ihmiseen sisimpään meneviä?

Eilen Varkauden Joulunavauksessa ihmisten huulilla olivat kysymykset tähän aiheeseen liittyen. Suurin osa teltallani pyörähtäneistä kertoi kannattaneensa lakialoitetta. Eräs ikääntynyt herra tuli kysymään mielipidettäni ja kertoi itse kannattavansa vapautta ja sen kautta myös kyseistä lakiesitystä, Tosin eräs rouva kävi kysäisemässä, olenko "niitä sateenkaaria"? Sanoin kannattaneeni lakialoitetta, mutten ennättänyt perustella kun hän pinkaisi vihaisena pois teltalta.

Tämän keskustelun hyvä puoli on se, että keskustellaan ja herätetään tunteita. Perustellaan ja opitaan toisiltamme. Tässä keskustelussa on vaan nyt menty yli, varmasti puolin ja toisin. Suvaitsevaisuus tarkoittaa minulle toisenkin näkökantojen ymmärtämistä tai ainakin ymmärtämisen yrittämistä. En kuitenkaan pysty ymmärtämään ihmisten lokerointia, vihan lietsontaa enkä ihmisyyden unohtamista. Katsoin eilen uutislähetystä,
jossa näytettiin eduskuntatalon eteen kokoontunutta porukkaa. Tämä asia herättää paljon tunteita jo meissä, jotka taistelevat tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta. Lisäkseni varmasti monelle muullekin kohosi tippa silmään äänestystuloksen ratkettua.

Miltähän tuntui äänestystuloksen jälkeen niistä

ihmisistä, jotka ovat vuosikymmeniä eläneet "kaapissa", piilotellen seksuaalista suuntautumistaan? Halunneet olla tasa-arvoisia lain edessä ollen kuitenkin yhteiskunnan silmissä toisen luokan kansalaisia? Suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa. Ollaan menossa oikeaan suuntaan, askel kerrallaan.

Hyviä uutisia

Olipa hienoa avata kohtalaisen vaiherikkaan arkiviikon päätteeksi Ylen tekstitv. Ensimmäisenä otsikkona oli: ”Leppävirta on lukiovertailun kärjessä”. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tekemä lukiovertailu perustuu lukioiden pidemmän aikavälin yo-tuloksiin (2002-2013). Tämän lisäksi tutkimuksessa on otettu huomioon oppilaiden lähtötaso, yläkoulujen erilaiset arvostelukäytännöt ja pienistä lukioista kirjoittavien määrän suuri vaihtelu vuosittain. Hyviä uutisia ei ole koskaan liikaa. Ei varsinkaan näinä aikoina, kun kunta toisensa jälkeen joutuu olemaan säästökuurilla ja monin tavoin tasapainottamaan talouttaan. Niin mekin Leppävirralla. Lukiokoulutuksen säilyminen omassa kunnassamme on ollut vuosien saatossa asia, josta on haluttu pitää kiinni. Pienen lukion hyvät puolet tulevat nyt esiin ja uutisoidaan valtakunnankin tasolla. Opetuksen laatu, mahdollisuus tuntea jokainen opiskelija ihmisenä ja opintojen riittävän hyvä henkilökohtaistaminen näkyvät tuloksissa. Into oppia uutta ja katsoa elämässä eteenpäin ovat niitä arvoja, joita yläkouluopintojen jälkeen toivoisi jokaiselle nuorelle. Oli se nuoren polku sitten toisen asteen ammatillinen koulutus, lukiopolku, työelämä tai joku muu nuorelle sopiva polku. Tuosta tuloksesta on kiitettävä sekä loistavia opettajia ja muuta nuorten tukena olevaa henkilökuntaa että myös ahkeria ja eteenpäin haluavia ja innokkaita opiskelijoita. Tästä on hyvä mennä eteenpäin.

Perjantai-illan lukupläjäyksen keskipisteenä tulee olemaan huomisen SDP:n puoluevaltuuston asiakirjat ja vaaliohjelmamateriaali. Aamulla auton keula siis kohti Kotkaa. Pitää mielen virkeänä ;)

Erilaisia tulkintoja

Kohtalaisen vauhdikkaasta viikosta huolimatta olen päivittäin seurannut tapani mukaan valtakunnan uutisia, kuten luonnollisesti niitä paikallisempiakin. Tämän päivän herättävin uutinen oli se, että Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, ministeri Päivi Räsänen kommentoi tasa-arvoisen avioliittolain olevan YK:n ihmisoikeusjulistuksen vastainen. On totta, että kyseisessä julistuksessa puhutaan miehen ja naisen välisestä avioliitosta.

Mutta. 1. Artiklassa sanotaan, että "Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä." Ja 2. Artiklassa jatketaan, että "Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin, ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.".

Me ministeri Räsäsen kanssa ilmeisimminkin tulkitsemme tuota YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta, joka on muuten hyväksytty vuonna 1948, hyvin eri tavalla. Peruslähtökohdat ihmisoikeuksille kerrotaan minusta noissa kahdessa ensimmäisessä artiklassa. Hyvin selvästi. Toinen pointti on se, että julistusta joka sinällään on hyvinkin ajankohtainen monelta osin, tulisi osata soveltaa nykypäivään. Ja sitä toden totta tasa-arvoinen avioliittolaki on.

Omaishoidon tukea

Aika menee vauhdilla. Vaikka ensilumi on jo satanut ja sulanut, joulun odotus on ihmisten keskusteluissa jo korkealla. Poliittinen keskustelu on pyörinyt opposition esittämän välikysymyksen äärellä. Hallitus sai siis luottamuksen ja olettaisin hallituksen jatkavan toimintaansa aina seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka. Siis huhtikuulle.

Kirjoitin viime viikolla Savon Sanomiin omaishoidon tuesta. Aihe, joka on ollut keskusteluissa liian kauan. Siksi liian kauan, ettei asialle ole tehty riittävästi. Meillä kevään puoluekokouksessa hyväksyttiin aloite, jossa esitettiin omaishoidon tukea Kelan maksettavaksi. Syystä, että silloin kaikkien kuntien omaishoitajat olisivat tasavertaisessa asemassa. Nythän on niin, että moni kunta lopettaa maksamisen tai ei huomioi uusia hakemuksia loppuvuodesta. Siksi, että rahat on käytetty. Ei voi olla niin, että samaa arvokasta omaishoidon työtä eri puolilla maata tekevät, tulevat kohdelluksi eriarvoisesti. Omaishoitoon liittyy paljon inhimillisiä tekijöitä. Moni ihminen haluaa läheisensä hoitavan itseään. Minäkin haluaisin. Toisaalta moni omaishoitaja haluaa olla tukena ja apuna rakkaalleen niin hyvin kuin vaan on mahdollista. Ja taloudellisestakin näkökulmasta; yhteiskuntamme säästää arvioilta yli miljardi euroa vuositasolla omaishoitajien tekemän työn vuoksi. Omaishoidon tuen maksatus Kelalle olisi kaikin puolin voitto. Nykyinen käytöntö on epäkohta, johon on tartuttava.

Kunnat painiskelevat talousvaikeuksiensa kanssa. Meillä Leppävirralla on siitä ehkä erikoinenkin tilanne, että tänään valtuustolle on esityksenä, ettei veroja korotettaisi. Tosin tuo tarkoittaa samaan aikaan myös sitä, että säästötoimenpiteitä on edelleen tehtävä. Kunnassamme on kohtalaiset hyvät palvelut. Kuitenkin jos taloustilanne jatkuu nykyisenlaisena, on jossain vaiheessa harkittava verojen korottamista tai sitten säästöjä, jotka ovat liian rajuja. Inhimillisestä näkökulmasta.

Seurakuntavaalit pidettiin eilen. Onnea kaikille valituille ja ehdokkaina olleille! On hienoa, että monessa kunnassa ehdokkaita löytyi. Toisaalta on surullista, että joissakin kunnissa äänestysprosentti jäi alle kymmenen. Tuon pitäisi olla kaikkien puolueiden ja myös kirkon suuri huolenaihe. Koen, että äänestäminen missä tahansa vaaleissa on kannanotto ja tapa ja mahdollisuus vaikuttaa.

Asenteita ja historiaa

Viime perjantaina vietettiin epävirallista naisten palkkapäivää. Päivä oli valittu lokakuun viimeiseksi siksi, että kun naisen palkka Suomessa on 83.1% miehen palkasta, ajassa mitattuna naisen palkanmaksu loppuu lokakuun lopussa. Palkkaerojen kaventamisesta on puhuttu iät ja ajat, hyvin vähän vaan on saatu tehtyä. Viimeisimpänä isien yhdeksän viikon mittainen vanhempainvapaakiintiö, josta jo siitäkin nousi kova kohu. Asenteet ovat meillä vielä tiukassa. Ammattiin hakeudutaan edelleen sukupuolen mukaan. Ajatus siitä, että olisi miesten ja naisten töitä olemassa, on mielestäni ihan hölmö. On hienoa nähdä, miten onneksi aina joitakin nuoria miehiä hakeutuu hoitoalan ammatteihin tai nuoria naisia autonasentajiksi.

Edelleen äidit käyttävät suurimman osan vanhempainvapaista, n. 91%. Monessa perheessä tässä on syynä raha; se, jolla on isompi palkka, käy työssä. Usein se on isä. Usein äiti on se, joka jää työstä pois hoitamaan akuutisti sairastunutta pientä lasta. Tasa-arvoon on vielä pitkä matka. Ongelmana tässä on se, että vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset kaatuvat naisvaltaisten alojen niskaan. Entäpä jos vanhemmuuden työnantajalle aiheuttamat kustannukset jaettaisiin kaikkien työnantajien kesken? Kerättäisiin työnantajilta potti, josta palautettaisiin rahaa työnantajille vanhemmuudesta aiheutuneiden kustannusten suhteessa. Yksinkertainen idea. Ahtaalla ovat siis naisvaltaiset työpaikat. Esimerkiksi kunnat, joissa on paljon hoitoalan työpaikkoja ja hoitohenkilökunnasta suuri osa on naisia. Asennemuutoksella ja yhdessä pähkäilemällä tämä epäkohta saadaan ratkaistuksi. Jos tahtoa löytyy.

Lauantaina vietettiin Pyhäinpäivää. 10-vuotiaan kanssa kävimme haudoilla, Lastensairaalan tueksi järjestyssä hienossa ja liikuttavassa konsertissa ja ajelemassa ympäri Varkautta. Joka kerta haudoilla käyminen on haikeaa. Muistelua ja ikävää. Pieni mies pohdiskeli enkeleitä ja totesi niiden olevan hautausmaan päällä. Niinpä.

Ajelimme ympäri kaupunkia. Kävimme Joutenlahdessa, Käpykankaalla ja juttelimme menneistä. Omaa lapsuutta, leikkipaikkoja, tunteita ja tunnelmia on aina silloin tällöin hyvä muistella. Ja kertoa historiaa myös jälkikasvulle. Oman historiansa muistelemisessa oppii aina myös jotain itsestään.

Selvittämistä

Maanantaina pidettiin kuntalaiskuuleminen Leppävirralla. Aiheena kuntaliitosselvitys ja esittelijänä kuntaliitosselvittäjä Reijo Vuorento. Ilmapiiri oli mielestäni odotettua leppoisampi ja hyvin näkökulmia ja keskustelua virisi. Suuntaan jos toiseenkin. Tuollaisia kuntalaiskuulemisia pitäisi pitää monestakin asiasta. Tuossa keskustelussa oli vain vähän sellaisia puheenvuoroja, joissa astuttiin riman alle ja asiallisuus unohtui. Toki onhan meillä olemassa ja tulossa sellaisiakin aiheita, joissa keskustelu ei varmaan ihan noilla raiteilla pysy. Ainakaan valtuutetuilla.

Yksi päivän polttava keskustelun aihe on kouluverkkoselvitys. Sitä on nyt uutisoitu niin, että oltaisiin menossa kolmen koulun malliin. Tai että lakkautusuhka olisi päällä. Samaan hengenvetoon sosiaalinen media täyttyi kommenteista ja perusteluista lakkauttamisia vastaan. Iso valta on medialla.

Tämän kouluverkkokeskustelun taustalla on kunnan talouden tasapainottaminen. Tasapainottamistyötä on tehty ja joudutaan jatkossakin tekemään. Jotta pysytään pinnalla. Tasapainottamistyössä otettiin yhdeksi tarkastelun kohteeksi palveluverkko, jonka työryhmä päätyi erilaisiin esityksiin siitä, mitä selvitetään. Siis kouluverkkoa ja päivähoidosta esiopetuksen selvittämistä. Koululautakunta päätyi siihen, että jatkoselvitetään vaihtoehtoa, jossa yhdistettäisiin kouluja kirkonkylän alakouluun. Ajankohtaiseksihan tämä asia tulee silloin, kun kirkonkylän alakoulua aletaan remontoimaan tai rakentamaan uutta. Pitää tietää, minkä kokoinen koulu rakennetaan.Ymmärrän hyvin, että uutisointi herättää närää, ahdistusta ja keskustelua. Keskustella täytyykin. Toivoa tosin sopii, että keskustelu säilyy asiallisena, jottei tästä tulisi itseään toteuttavaa juttua. Skenaariona se, että puhutaan koulun lakkauttamisesta, eivätkä siitä syystä perheet uskalla muuttaa kylälle. Siitä kun ei nyt ole kyse. Oikeasti. Valtuusto aikanaan näitä asioita pohtii ja puntaroi. Ja päättää.

Vaikeita asioita, vaikeita kysymyksiä. Joskus olen illan pimetessä miettinyt, minkähänlaista olisi olla luottamushenkilönä aikana, jolloin on ollut paljon hyvää ja kaunista jaettavana.

On siis kyse selvityksestä. Tarvitsemme tietoa, ja sitä selvityksellä haetaan. Samoin kun kuntaliitosselvityksellä. Saamme siinäkin paljon sekä taustatilastoja että myös hyviä ja käyttökelpoisia yhteistyön avauksia. Kun kuntien viranhaltijiat ja luottamushenkilöt lyövät hynttyyt yhteen, syntyy ideoita, joita harvoin yhden kunnan omat viranhaltijat tai luottamushenkilöt keksisivät. Noita sitten vain täytyy pystyä jatkojalostamaan. Tavoitteena kaikkien kuntien kuntalaisten etu, toiminnalliset parannukset ja taloudelliset säästöt.

Selvittäminen ei ole minusta koskaan pahasta. Ei koskien talouden tasapainottamisen vaihtoehtoja eikä koskien kuntaliitosmahdollisuuttakaan. Tiedon hakeminen pitäisi olla jokaisen luottamustehtävissä olevan halu ja intohimo. Päätöksiä ei pidä tehdä pussi päässä, luottaen ja uskoen vain huoltoasemakeskusteluihin tai tunnekuohuihin. Jokaisella meistä on omat intohimomme ja kiinnostuksen kohteemme. Meillä demareilla se näkökulma on heikommassa asemassa olevat ihmiset. Niin se on, ja pysyy.

Viime aikojen uutiset ihmisten pahoinvoinnista ja teoista ovat vetäneet mielen apeaksi. Sanattomaksi.

Helikopteriperspektiiviin

Viime päivinä olen saanut olla mukana monenlaisissa tilaisuuksissa. Kuntarakennepalaverissa, MYR:n kokouksessa, kunnanhallituksessa, valtuuston iltakoulussa (aiheena mm. kouluverkkoselvitys) ja Suonenjoen sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen 110-vuotisjuhlassa. Joka paikassa oppii jotain ja saa tunnelmia muistojen arkistoon.

Monesti tässä vaalityön aloittamisen tiimellyksessä ja keskusteluissa puhuttu siitä, miksi olla mukana politiikassa. Minulle se on aina ollut yhteisten asioiden hoitamista. Tekemistä, asioiden eteenpäin viemistä. Ja päämääränä aina se, että heikommista, niistä, jotka eivät voi itsestään pitää huolta tai saada ääntään kuuluviin, huolen pitämistä. Olivatpa ne ihmiset miehiä tai naisia, lapsia tai ikäihmisiä ja asuivatpa sitten missä maan kolkassa hyvänsä.

On surullista ja vaikeaa, jos poliittisten toimijoiden motiivi on pelkästään omien asioiden tai vaikkapa vain oman kylän asioiden ajaminen. Asioihin otetaan kantaa vasta silloin, kun se koskettaa itseä. Ei nähdä metsää puilta eikä vaikkapa kunnanvaltuustossa koko kunnan näkökulmaa. Ja suuremmassa mittakaavassa seutukunnan, maakunnan tai Itä-Suomen etua. Joskus jokaisen on hyvä kurkata sinne "helikopteriperspektiiviin" ja katsoa asioita vähän suuremmalla pensselillä. Oppii aina jotain uutta ja laventaa katsantokulmaa. Enpä olisi minäkään joskus aikaa sitten kuvitellut painiskelevani hankerahoitusten, kuntaliitosselvitysten, koulurakennusten myynnin, torisääntöjen tai talousarvioiden maailmassa. Niinpä.

On helppo olla oikeassa. Vaan vaikeampaa olla väärässä. Väärässä olemisen taito tai edes se, että hyväksyttäisiin toisten mielipiteet ja kuunneltaisiin niitä edellyttävät monesti laajempaa ymmärrystä. Ja sitä suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuutta toisten näkökulmille ja ajatuksille. Yhdessähän näitä hommia tehdään. Yksin sooloilemalla kun ei saa mitään aikaiseksi. Oikeasti.

Ei ainakaan lahna

Kulunut viikko on ollut hulinantäyteinen. Kuntapolitiikan saralla pohditaan vaikeita kysymyksiä. Emmekä talouden tasapainottamisen tarpeinemme ole yksin. Kuntataloudessa kuten monessa kotitaloudessakin on pystyttävä pohtimaan sitä, mistä saadaan lisää tuloja ja miten saamme karsittua menoja. Niin yksinkertainen yhtälö, kohtalaisen haasteellinen vain toteuttaa.

Yhteistyö. Se on se juttu. Ei kuntataloudessakaan voida yhteisesti tehdä päätöksiä, mikäli ainakaan enemmistö valtuutetuista ei siihen sitoudu. Tai sitoutuu näennäisesti, muttei sitten kuitenkaan. Toivon lämpimästi, että meidän kunnassamme osataan yhteistyön tekeminen. Vaatii kompromisseja väkisinkin. Sekä ymmärrystä ja yhteistä tahtotilaa. Vaikeita asioita, joita kukaan ei haluaisi tehdä, jos ei olisi pakko. Katse ja ymmärrys on vaan oltava myös tulevaisuuden näkymistä.

Tällä viikolla olen saanut käydä monta hyvää keskustelua aiheesta kuin aiheesta; aina soteuudistuksesta pienituloisten eläkeläisten toimeentuloon. Viimeksi eilen Joensuun kalamarkkinoilla, jossa starttailimme tukiryhmän porukalla vaalihulinoita. Huoli pienituloisten pärjäämisestä on minullakin. Vaikka kotitaloudessa, kuten siinä kuntataloudessakin, pitää pyrkiä tasapainottamaan tulot ja menot, ei monenkaan pienituloisen eläkeläisen eläkkeellä oikeasti voi pärjätä. Tekemistä siis riittää.

Joensuun kalamarkkinoilla oli karjalaisen leppoisa tunnelma tihkusateen sitä millään lailla lannistamatta. Kala tuoksui kojulta toiselle, perussuomalaisten tarjoama lämmin mehu maistui hyvältä ja meitä demariehdokkaitakin oli mukavasti paikalla tukiryhmineen. Paikallinen maakuntalehti Karjalainen kävi tekemässä juttua siitä, mikä eläin puolueemme olisi. Piirin varapuheenjohtaja Hartikaisen kanssa siinä pähkäiltiin. Ensimmäinen reaktioni oli, että "ei ainakaan lahna" ja tokihan tuollaisen kommentin oli lehtikin huomioinut ;)

No, päädyimme ahveneen, joka mielestämme on suvaitsevainen, värikäs, rehti kala. Niin, ja sattuupa vielä olemaan Suomen kansalliskala.

Kutsumusammatti

Viime viikolla uutisoitiin monessa mediassa tapauksesta, jossa jo edesmenneen potilaan leski oli saanut laskun puolisonsa tekemästä lievästä pahoinpitelystä. Kohteena oli ollut hoitaja. Sinänsä kohtuuttomalta kuulostava tapaus. Kaikkineen. Tuo tapaus aiheutti kohtalaisia kirjoitusryöppyjä mediassa. Ajatuksena mm. se, että hoitajien on tiedettävä millaiseen ammattiin ryhtyy ja se, mikä tulee, on kestettävä. Tuohon tekstiviestipalstakommentointiin on kyllä pakko kommentoida.

Uskon hoitajien tietävän, millaiseen ammattiin ovat ryhtyneet. Tulevien lähihoitajien opetuksessa asia tulee esiin monissakin yhteyksissä ja ainakin omalta osaltani olen pyrkinyt mahdollisimman realistiseen kuvaukseen. Toisaalta, ajatus kutsumusammatista. Jonkinmoista kutsumusta toivoisin hoitajiksi aikovilla olevan, jotta ihmisten kohtaaminen, tukeminen ja hoivaaminen sillä aidolla empatialla olisi mahdollista. Toisaalta ei hoitajan työhön nyt ihan palkan takia kannata ruveta. Eikä vaihtelevien yö-ilta-aamutyövuorolistojenkaan. Eikä työn mukamas-helppouden. Raskasta hommaa. Fyysisesti ja henkisesti, riippuen paikasta.

Väkivaltatilanteita sattuu ja tapahtuu hoitotyössä liian paljon. Sekä mielenterveystyössä että myös esim. vanhustenhoidossa. Taustoja ja potilaiden aggressiivisuuden syitä voidaan yrittää ymmärtää ja tilanteita ennakoida. Silti väkivaltaa tapahtuu. Hoitajan ammatti ei ole työtä, jossa hoitajan identiteetin varjolla tulee ottaa vastaan väkivaltaa; lyömisiä, potkimisia, sättimisiä, kuristamisia. Henki voi olla kyseessä. Valitettavasti meidänkin maassamme hoitoalalla sattuu hoitajan hengen vieviä tilanteita. Hoitopaikkojen tulee olla niin turvallisia sekä potilaille että henkilökunnalle, ettei moisia tilanteita synny. Tai syntyy ainakin vähemmän. Hälytysjärjestelmän ja niiden käytön opastus tulee olla kunnossa. Hoitajia tulee olla riittävästi. Koulutuksen tulee olla riittävää, niin, että jokainen pätkätyötä tekevä sijainenkin osaa toimia oikein.

Omassa työssäni sairaanhoitajana psykiatrian osastolla ja Englannissa neurologiselle kohtasin valitettavan paljon väkivaltatilanteita. Kaikkea ei voinut ennakoida, vaikka kuinka yritti. Kuitenkin se työyhteisön yhteen hiileen puhaltaminen, tuen antaminen toinen toiselle on yksi niistä tärkeimmistä jutuista, jolla työtä jaksaa tehdä. Samaa jaksamista toivon jokaiselle, tänäkin päivänä hoitotyötä tekevälle, alansa ammattilaiselle.

Naisena politiikassa

Ajelin eilen aamulla Savo-Karjalan maita, yksin ja poppia kuunnellen. Oli aikaa olla omien ajatustensa kanssa. Mietiskelin taannoista keskustelua ystäväni kanssa aiheesta "nainen politiikassa". Ystäväni ihmetteli, miten ihmeessä pärjään miesten maailmassa. No. Ei se politiikka oikeasti ole mikään miesten maailma. Ihan samalla tavalla siellä on naisiakin toimimassa, toki kohtelu voi olla vähän erilaista. Olen tasa-arvon kannattaja, ei liene uutinen. Olen aina pyrkinyt ajattelemaan niin, että jokainen, sukupuolesta riippumatta, pärjää omalla tavallaan, omalla osaamisellaan ja vuorovaikutustaidoillaan. Tässä vuosien varrella olen toki törmännyt ajatteluun, jossa naiseutta pidetään heikkoutena tai kukkahattutätimäisyytenä. Minua on tytötelty usein, hyviltä tutuilta tuon ehkä ymmärtää, muille olen vastannut pojittelemalla. Tytöttely on loppunut. Minua on sanottu sossuksi, olen sosialidemokraatti, en sosiaalityöntekijä, vaikka sosiaalihuollon asiat ovatkin minulle tärkeitä. Olen kokenut joutuvani miehiä useammin sihteerin hommiin, toki se on minulle ihan mieluista välillä. Minulta on kysytty, miten ennätän olla politiikassa mukana, vaikka minulla on lapsia. En usko, että noita kysymyksiä olisi sadellut, ainakaan noin paljon, jos olisin mies. Uskon siihen, että omalla persoonalla, osaamisella ja kiinnostuksella pärjää. Kuitenkin olen tullut siihen lopputulemaan, että saadakseen uskottavuutta, on naisena pystyttävä (ehkä miehiä enemmän) perustelemaan kantansa kattavammin, tiedettävä oikeasti, mistä puhuu ja osattava olla ärhäkämpi ja puheissaan painokkaampi. Tämä siis vain omasta kokemuksesta.

Sukupuolirooliajatukset ovat meillä vielä aika tiukassa. Naiset keittävät kahvit. En muista, milloin jossakin palaverissa mies olisi toiminut kahvinkeittäjänä tai pullien tarjoilijana. Miehet ajavat autoa, naiset istuvat kyydissä. Miehet laittavat taulut seinään ja asentavat telkkarikanavat kohdilleen. Ja vaihtavat auton renkaat. Naiset silittävät pyykit. Jne.

Pöh. Ajan mielelläni autolla, mutten leivo pullaa kovinkaan usein. Senkin ajan, kun leipoisin, hillun ennemmin pikkumiehen kanssa. Saan taulut seinään ja telkkarikanavat kohdalleen, mutten mielelläni silitä. Auton renkaatkin osaan vaihtaa, tarvitsen miehen fyysistä vahvuutta kiristämään pultit. Oikeasti tavallisessa elämässä valitsemme mahdollisuuksien mukaan hommia, jotka ovat meille mieleisiä. Sukupuolesta riippumatta.

Politiikka on vahvuus- ja sitkeyslaji. Psyykkistä vahvuutta on oltava, muttei sillä ole mitään tekemistä fyysisen voiman kanssa. Usein käy niin, että yleistettynä miehet hakeutuvat ennemmin kuntien tekniseen lautakuntaan tai konserniyhtiöön ja naiset perusturvalautakuntaan. Kuitenkin, kuntapolitiikassakin on ymmärrettävä laajempia kokonaisuuksia. On uskallettava astua omalle epämukavuusalueelle, opeteltava uusia juttuja ja murrettava ennakkoluuloja. Sekä omia että muiden. Aloitin kuntapoliittisen urani valtuuston lisäksi perusturvalautakunnasta. Mukavuusalueella siis, vaikka kovinkin kinkkisiä asioita oli pohdittavana. Oppia on tullut monelta eri sektorilta vuosien varrelta. Ja joka päivä tulee lisää. Onneksi. Pysyy mieli virkeänä.

On minua joskus politiikan saralla myös sanottu äijäksi. En sitten tiedä, pitäisikö tuo kehuna ottaa ;)

Yhtä köyttä -samaan suuntaanko

Viime viikolla Pohjois-Savon kuntien edustajat kokoontuivat Nilsiään pohtimaan sote-uudistukseen liittyviä tuotantoaluekysymyksiä. Lainsäädäntö uudistuu ja kunnat ovat samassa veneessä. Asiat ja rakenteet tulevat muuttumaan jatkossa, kun sosiaalihuollon sekä perus-ja erikissairaanhoidon järjestämisvastuu siirtyy usean maakunnan kokoiselle sote-alueelle. Se, miten me pohjoissavolaisina osaamme ja uskallamme puhaltaa yhteen hiileen, pohtia ennakkoluulottomasti eri vaihtoehtoja, tulee väkisinkin vaikuttamaan lopputulokseen. Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa on pohdittu uusia rakenteita jo pitkään, samaan aikaan kun pohjoissavolaiset vielä väänsivät viime viikolla ohjausryhmän kokoonpanosta. Eikä voi todeta kaikkien puheenvuorojen ihan niin rakentavia olleen. Ei kai ole enää aikaa hukattavaksi?

Pohjois-Savon maakuntahallitus asetti sunnuntain kokouksessa luottamushenkilöistä koostuvan ohjausryhmän, kuntien viranhaltijoista koostuvan valmisteluryhmän sekä asiantuntijatyöryhmän selvittämään alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksiä ja tekemään taustatyötä lopullisten päätöksentekoprosessien pohjaksi. Työtä riittää. Toivon todella, että nyt osataan ottaa lusikka kauniiseen käteen, nähdään toisten kuntien ja palveluntuottajien hyviäkin puolia. Etsitään uusia ratkaisuja ja osataan hyödyntää jo olemassaolevia, hyviä käytänteitä jatkossakin. 

Eilen sain olla mukana Leppävirran kyläneuvoston kokouksessa kuulemassa kylien tarpeita ja toiveita. Jälleen kerran mietin sitä, millaista olisi olla kunnanhallituksen puheenjohtajan jakkaralla aikana, jolloin on ollut jaettavana muutakin kuin säästöjä. Etenkin tässä taloustilanteessa on tärkeää, että yhteisymmärrystä löytyy ja että kelkkaa potkitaan samaan suuntaan. Kylien toiminta on kunnankin kannalta ensiarvoisen tärkeää. Siksi olemmekin mm. myyneet käyttämättömät kyläkoulut edullisesti kylillä toimiville yhdistyksille ja kaikin puolin tahtoa kylien kanssa yhteistoimintaan on. Tai ainakin niin minä ajattelen.  Surullista kunnallisessa päätöksenteossa on, jos ensin ollaan taloutta 

tasapainottamassa yksimielisesti ja heti perään niitä päätöksiä vesittämässä. Talouden tasapainottamisen keinoja ei meillä liikaa ole, ainakaan niitä kivuttomia. Kukaan ei haluaisi olla tekemässä vaikeita päätöksiä, mutta pysyäksemme elinvoimaisena, eteenpäin katsovana ja kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtivina meidän on niitä tehtävä. Valitettavan yksinkertaista. Toivoisinkin, että aatoksia ja ideoita menojen karsimisesta tai tulojen lisäämisestä tulisi samaa vauhtia kuin keskustalaisvaltuutetuilta puheita ja lupauksia hyvästä ja kauniista. 

Leppävirran kyläneuvosto on ehdokkaana demokratia-palkinnon saajaksi. Äänestämään siis www.otakantaa.fi/demokratiapalkinto2014.

Parin päivän reissulta palatessa oli syksy tullut, kelienkin puolesta. Vettä sataa, tuuli tuivertaa ja puut punakeltaisina. Kaunista.

Naiselle ammatti

Naisten Pankki järjestää Kävele naiselle ammatti -tapahtuman. Tänään on Varkauden kävelyn vuoro ja sinne olemme mekin porukalla suunnistamassa. Aihe pysäytti taas kerran.

Meillä Suomessa sosiaaliturvassamme on parantamisen varaa, tuloerot ovat kasvussa ja syrjäytymisuhan alla olevia nuoria on entistä enemmän. Kunnat painivat taloutensa kanssa ja peruspalvelujen saatavuutta joudutaan miettimään. Mutta silti.

Tässä maailmassa on paljon äitejä, isiä ja lapsia, joilla asiat ovat ihan toisella tolalla. Jäinkin pohtimaan tuota naisen asemaa. Maailmalla on paljon äitejä, joilla ei ole mahdollisuutta koulutukseen, syystä tai toisesta. Lukutaitoa ei ole, joten selvityminen nykypäivän kehittyvässä maailmassa on vaikeaa, jollei mahdotonta. Yksi maailmanparantamisen edellytys on tuo äitien lukutaidon kehittäminen ja sitä kautta koulutuksen mahdollistaminen.

Meillä nuristaan siitä, että työpaikat vaativat nykyisin entistä tiukemmin alan ammattitutkintoa työpaikan saamiseksi. Koulun käyminen tuntuu turhalta ja puuduttavalta. Jokaisen meistä pitäisikin joskus edes pieneksi hetkeksi pysähtyä. Pysähtyä ajattelemaan sitä, miten etuoikeutetussa asemassa olemme saadessamme yhteiskunnan taholta maksuttoman perusopetuksen ja vielä ihan kohtuuhinnalla myös toisen asteen opetuksenkin oppikirjoineen. Tuo maksuton perusopetus ei meidänkään maassa ole aina ollut itsestäänselvyys.

Edes pienen, oman murusen, hyvää voi tänäkin päivänä tehdä. Ammatti jollekin äidille, jolle se voi olla alku aivan uudenlaiseen elämään. Elämään täynnä tietoa, uuden oppimista, intoa ja iloa.

Sosiaaliturvassako tinkimistä?

Kulunut viikko on ollut työntäyteinen ja monenmoisia tunteita herättävä. Ystäväiseni kysäisi yhtenä päivänä, miten ihmeessä jaksan olla politiikassa mukana. No. Helppoa, tahto vaikuttaa asioihin, halu parantaa maailmaa. Kuulostaa ehkä kliseeltä, muttei ole sitä. Oikeasti tässä meidänkin maassa on paljon tehtävää. Tuloerot ovat huimat, osa ihmisistä voi huonosti, väki ikääntyy, peruspalvelut on taattava kaikille. Siis niillekin, jotka joutuvat pitämään kukkaronnyörit kireällä.

Puolueiden välillä on eroja ja niitä tulee ollakin. Samoin puolueiden sisällä ihmisten välillä. Jokaisella meillä on ihan oma arvoperustamme asioille ja siitä arvoperustasta jokainen meistä hommiansa tekee.Viimeisen viikon aikana kokoomuksen kahdelta kansanedustajalta on tullut mielestäni kovinkin oikeistolaisia ulostuloja. Kansanedustaja Kauma oli kysellyt, että "Miksi maahanmuuttajaperheen pitää esimerkiksi hankkia uudet lastenvaunut sosiaalituella, jos suomalaisperhe kierrättää vanhoja vaunuja?". No, jälkeenpäin on varmaan kyseiselle kansanedustajalle selvinnyt tukien samanvertaisuus suomalaisille ja ulkomaalaisille. Ja toisaalta tuolla kahdella sadalla eurolla ei kyllä uusia vaunuja edes hankita. Seuraavaksi Kauma sitten ehdotti koko vaunurahan poisottamista.

Viimeisimmäksi kokoomuksen kansanedustaja Kurvinen ilmoitti seuraavaa:  "Koska yhteisymmärrystä tarvittavista toimista ei löydy, niin mielestäni voitaisiin palata vuoteen 2000 ja kaikki tällä vuosituhannella tehdyt menolisäykset perutaan." Elinkustannukset ovat tuosta vuodesta nousseet huimasti. Jos kävisi niin, että sosiaalitukia pudotettaisiin tuon vuoden tasolle, kansamme jakautuisi yhä syvemmin kahtia. Hyväosaisiin ja huono-osaisiin.

Jokaisella on omat mielipiteensä. Kyseiset kommentit eivät vaan satu omaan arvomaailmaani. Noilla aatoksilla tuntuu rakennettavan Suomea, jossa köyhiä ja pienituloisia, lapsiperheitä, eläkeläisiä ja
työttömiä kyrmyytetään ja ajetaan entistäkin ahtaammalle. Paljon on vielä tehtävää.

Tänään suuntaamme valtuuston porukalla Kuntamarkkinoille. Kuntarakenneselvitysryhmän kokous markkinoiden lomassa antavat taas lisää intoa, iloa ja uusia ajatuksia tulevaan. Jokaisesta jutusta jää aina jotain. Ammennettavaksi. Aurinkoa teille!

Piirikokoustunnelmaa

Savo-Karjalan sosialidemokraatit kokoontuivat tänä viikonloppuna piirikokoukseensa Joensuuhun. Tupa täynnä porukkaa ja keskustelu vilkasta. Hieno homma. Ehdokaslistaamme täydennettiin neljällä ehdokkaalla ja nyt lista vaikuttaakin monipuoliselta ja kattavalta. Valinnanvaraa löytyy ja varmasti jokaiselle äänestäjälle vaihtoehto.

Me ehdokkaat esittäydyimme, lyhyesti ja tiiviisti. Mietin siinä hetken, miten voisi sanomansa tiivistää. Siis hetken, koska ensimmäisenä aakkosjärjestyksessä piti siis homma aloittaa. 

Siis, lyhyt esittely itsestä: 42v, neljän jätkän äiti, siis kodissansa ainoa prinsessa ;), hoitotyön ope, aikaisemmin sairaanhoitaja.

Ja tiivistetty teema: Pakko sanoa, että edelleen kokoomuksen Rädyn lausuma pienituloisten määrästä kirvoitti tähänkin. Siis pienituloiset, joita on oikeasti paljon enemmän kuin Rädyn määritelmä "hyvin pieni osa suomalaisista vanhemmista". Pienituloiset eläkkeensaajat, pienituloiset lapsiperheet, pienituloiset työttömät, pienituloiset työssäkäyvät jne. Pienituloisten ihmisten aseman parantamiseen on meidän sosiaalidemokraattien tartuttava aikaisempaakin tomerammin. Sosiaaliturvaa on parannettava. Työllistymiseen panostettava. Huolehdittava toimivasta neuvolasta ja laadukkaasta perusopetuksesta. Turvattava laadukkaat peruspalvelut ja huolehdittava niiden saatavuudesta. Varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta. Jnejne. Kaikki siis vaikuttaa kaikkeen. Noihin teemoihin, niiden syihin ja seurauksiin tulen palaamaan vielä monen monta kertaa. Sosialidemokratiaa tarvitaan. Aikuisten oikeasti.

Pessimisti ei pety

Ei tietenkään. Jos jotain uutta yritetään tai kehitetään, on olemassa myös mahdollisuus epäonnistua. Realisti on ehkä oltava, muttei pessimismillä kovin kauaksi pötkitä.

Esimerkkinä eilisen illan kuntarakenneselvityksen tiimoilta pidetty yhteisseminaari, johon oli kutsuttu Varkauden, Leppävirran, Joroisten ja Heinäveden kunnanvaltuustot ja keskeisimmät viranhaltijat. Esitykset olivat kattavia ja kunnanjohtajien puheenvuorot odotetun kaltaisia. Ei siis mitään räiskyvää. No. Niinkuin täälläkin olen jo aiemmin todennut, kyseessä on kuntaliitosselvitys, mutta tarkoitus myös vakavasti pohtia yhteistyön näkökulmia. Erityisesti siitä syystä, että yhteistyötä tullaan tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin tarvitsemaan ja tässä kuntaliitosselvitystyössä on sitä oivallista pohtia ja kehittää. Ja toisaalta siksi, ettei kaikkien kuntien kunnanvaltuustoissa ole aitoaa tahtoa kuntaliitoksiin. Kuten ei meillä Leppävirrallakaan.

Siis yhteistyön näkökulmia piti pohtia. Surullista kyllä, mutta keskustalainen kunnanvaltuutettumme omassa kommentissaan kertoi Varkauden hyvistä menneistä vuosista ja totesi, miten huonosti kaupungilla nyt menee. Kehoitti lisäksi, että "Varkauden pitää laittaa ensin oma pesä kuntoon ja tulla vasta sitten meidän juttusille. Me leppävirtalaiset emme luota Varkauden kykyyn laittaa asiansa kuntoon". Käsittämättömiä kommentteja minusta.

Palaute a) Varkaus ei ole tullut "meidän juttusille". Ihan on yhdessä tuota selvitystä tehty ja Leppävirran kunnanvaltuusto on tuohon selvitykseen päättänyt lähteä.
Palaute b) "Me leppävirtalaiset", huh. Minusta on kohtuullisen ylimielistä asettua puhumaan kaikkien kuntalaisten suulla. Ja yhteistyötä kehittävässä seminaarissa. Reagointina salissa edelliseen puheenvuoroon näkyi salista poistumisia. Valitettavasti, ymmärrän kyllä. Ja pakkohan tuohon oli pahoittelut kommentoida. Enpä ole usein joutunut tai päätynyt toisten puheita pahoittelemaan muille. Eilen oli pakko.

Miten tämä meininkin on tällaiseksi mennyt? Eri mieltä pitää olla ja äänestääkin uskaltaa. Kritiikistä ja ajatusten vaihtamisesta syntyy usein uutta ja vireää. Varsinkin jos molemmilla osapuolilla on avoin
mieli ja kyky vastaanottaa myös toisen ajatuksia. Vaikka ne olisivat erilaisia kun omamme.

En kuitenkaan ymmärrä epäasiallista huutelua ja kommentointia, jossa hyvän maun rajat ja toisten ihmisten (tai kuntien) kunnioittaminen puuttuvat. Käsittämätöntä. Samaan kategoriaan voi heittää viimeisimpien kunnallisvaalien alla olevat lehtikirjoitukset ja facebook-kommentoinnit. Ihmisiltä, joita voisi luulla ajatteleviksi. Mutta joskus mopo keulii. Näköjään.

Päiväni vierähtää Kajaanissa Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntaliittojen yhteisessä Huippukokouksessa. Paljon tiukkaa asiaa. Monipuolista ja kiivastakin keskustelua luvassa, uskoisin.

Köyhyyttä, pienituloisuutta ja utopiaa

Kolmisen vuotta sitten pohdiskelin köyhyyttä tässä blogissani. Onko köyhä pienituloinen vaiko se, jolla jää rahaa vähiten elämiseen pakollisten kulujen jälkeen? Ja miten eri tavalla tätäkin asiaa lähestyä.

Tällä viikolla Kokoomuksen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty kohahdutti lausunnollaan. Taustalla on keskustelu Antti Rinteen esittämästä verotukseen tehtävästä lapsivähennysmallista, joka Rinteen mukaan toisi merkittävän parannuksen pieni- ja keskituloisille perheille, erityisesti yksinhuoltajaperheille. Keskustelussa nyt ymmärtääkseni väännetään siitä, pitäisikö vaiko eikö lapsilisien leikkausta kompensoida kyseisenlaisella mallilla. Suurimman kohun tässä keskustelussa on nyt aiheuttanut ministeri Räty, joka on todennut Kokoomuksen Verkkouutisille: "Kun lapsilisä ja lapsilisäleikkaus kohdistuvat kaikkiin lapsellisiin, niin täysi verovähennys kohdentuu vain alle 2100 euroa kuussa tienaaviin, joita on kuitenkin hyvin pieni osa suomalaisista vanhemmista."

Täh? Siis 2100 euroa kuukaudessa. Hyvin pieni osa vanhemmista? Meillä ministerin kanssa tuskin onkaan ihan samankaltainen ystäväpiiri, mutta silti. Tuntemistani pienten lasten vanhemmista varmaankin (emme kahvipöydässä paljon palkoista juttele) puolet kuuluu tuon rajan alapuolelle. Monella pienen lapsen vanhemmalla ei ole töitä, ei siis myöskään kovin suuria tuloja. Myöskään kaupan alan työntekijän, siistijän, päivätyötä tekevän lähihoitajan tai sairaslomalaisen tulot eivät varmasti päätä huimaa. Ja jos vastapainona on opettajia, sairaanhoitajia ja joku työnjohtaja, niin veikkaanpa tuon "puolet kuuluu rajan alapuolelle" sattuvan ainakin meikäläisen tuttavapiiriin.

Tilastokeskuksen 2012 veronalaiset tulot -tilaston mukaan ikäluokissa 20-59, noin 42%:n tulot olivat alle tuon 2100 euron. Ja tuohon ikäluokkaan varmaan suurin osa pienten lasten vanhemmista sattuu. En ymmärrä, mihin ministeri nojaa lausunnollaan "hyvin pieni osa suomalaisista vanhemmista". Vai eikö mihinkään? Vai onko niin, että kokoomus ministerinsä mukaan luettuna on erkaantunut ihan tavallisesta suomalaisesta perheestä? Siitä perheestä, jossa mietitään ruokakaupassa ruuan hintaa. Otetaan hyllyistä halvin maitopurkki, leikkeleeksi kelpaa lauantaimakkara ja vessapaperipaketin valintaa ohjaa pehmeyttä enemmän hinta. Lihaakin syödään, muttei sitä sisäfilettä, ainakaan arkena. Perhe, jonka arkeen kuuluu tulojen ja menojen laskeminen niin, että laskut tulevat maksettua. Onko varaa tilata Aku Ankkaa tai Seuraa? Kumpi tilataan? Ja lastenkin harrastuksissa on mietittävä, millaiset harrastusvälineet voidaan ostaa ja mitä harrastaa. Päivittäin tehdään kompromisseja. Mikä on tärkeää ja mikä ei. Tai siitä perheestä, jossa ollaan tuotakin paln ahtaammalla. Päivittäistä ruokaa on mietittävä ja jokainen euro on laskettava. Työtä ei ole, vaikka useita työhakemuksia on lähetetty.

Onni ei tule rahasta. Siitä huolimatta meidän on tässä maassa huolehdittava siitä, että perheiden toimeentulo on siedettävällä tasolla. Ettei ihan joka päivä tarvitse miettiä taloudellista pärjäämistä. Toivoisin Kokoomuksenkin ihan oikeasti kurkkaavan myös sinne toisenlaiseen arkeen.

P

Kesästä syksyyn

Niin se vaan arki alkaa ja syksy odottaa. Olenkin aloittanut taas työt tulevien lähihoitajien opettajana. Kulunut vuosi kotosalla on ollut ihana ja tarpeen. Silti on ihana palata opiskelijoiden, ammatillisen kasvunsa alkutaipaleella olevien nuorten ja elämänkokemusta vähän enemmän omaavien aikuisopiskelijoiden pariin. Monta uutta asiaa oppii itsekin ja ajatusten vaihtaminen on aina molemminpuolista. Opettajana sitä oppii opiskelijoiltakin aina jotakin ja saa ajattelemisen aiheita.

Kulunut kesä on kuntapolitiikan saralla ollut aika hiljaista, kunnassa siis asiat aika hyvin. Yhteydenotot ovat liittyneet pääsääntöisesti yksityiskohtiin, mutta ihmisten näkökulmasta isoihinkin asioihin. Torimaksut, mattolaiturin pumpun rikkoutuminen ja Pali-kyytien aikataulut ovat herättäneet kysymyksiä ja kannanottoja. Isoja mullistuksia ei siis ole ollut, vaikkakin tuleva syksy on monessa isossa asiassa mielenkiintoinen ja muutoksia tulee tapahtumaan.

Ylihuomenna maanantaina julkistetaan soteratkaisuun liittyvä lakiluonnos. Sittenpä alkaa pohdinta ja kädenvääntö asiasta, mutta siitä myöhemmin, kun linjanvedot ovat selvillä. Päivystysasetusta on jo lehtien palstoilla paljonkin kritisoitu. Ymmärtääkseni kuitenkin asetuksessa on sekin mahdollisuus, että akuuttia hoitoa annetaan myös kunnissa. Lisäksi uskon siihen, että mikäli ensihoito tulee toimimaan niinkuin tavoitteissa ilmaistaan, saavat edelleen päivystyshoitoa, vaikkapa ensihoidon toteuttamana myös ne kuntalaiset, jotka asuvat kauempana päivystysasemasta. Valitettavaa on minusta se, että ennenkuin edes suunnitelmat ovat valmiina, ihmisiä pelotellaan sillä, ettei hoitoa saa. En usko tuohon. Asia vaan on selvitettävä ja porsaanreiät tukittava, jos niitä ilmenee.

Meillä Leppävirralla viimeisin keskustelua aiheuttanut asia on ollut torisääntö ja siinä etenkin torimaksut. Minusta torin pitää pysyä elinvoimaisena ja on hieno asia, että torikauppiaita on riittänyt. Monelle kirkonkylällä asuvalle ikäihmiselle on ollut tärkeää päästä torille tapaamaan tuttuja ja ostamaan tuoreita vihanneksia. Imagokysymys. Ei tuota pitäisi mennä vaikeuttamaan kohtuuttomalla torihinnoittelulla. Tuohon tartutaan.

Kuntaliitosselvitys yhdessä Joroisten, Varkauden ja Heinäveden kanssa etenee. Teemme eri alojen selvityksiä sekä mahdollisen kuntaliitoksen että myös yhteistyön näkökulmasta. Niinkuin aikaisemminkin olen todennut, en usko Leppävirran valtuuston päättävän kuntaliitoksesta. Siksi onkin tärkeää selvittää yhteistyön mahdollisuuksia eri sektoreilla. Niitä tulemme tarvitsemaan joka tapauksessa. 

Syksyn alkamisen ja lomien loppumisen on huomannut puhelimen pirinän lisääntymisenä. Hyvä niin. Kuntalaisten huolenaiheisiin, olivatpa ne kunnan näkökulmasta isoja tai pieniä, on reagoitava. Näin kuntademokratia toimii. Ja meidän luottamushenkilöiden tehtävänä on toimia kuntalaisten parhaaksi. Niin hyvin kuin on mahdollista. Vilskettä siis riittää. Hyvää sellaista.

Kesää on vielä jäljellä, nautitaan siis siitä. Kuvassa Hermannin kesäteatterin ulkohuussit. Hienot. Ja Kesäteatterin näytelmä Rullatehtaan Onni oli jälleen loistavasti toteutettu, huumorilla höystetty aikaansaannos. Suosittelen.

Sateenkaaria

Kuluneen viikon uutisannista on vastannut vietetty Pride-viikko ja siihen liittyvät kielenkantojen kirvoitukset mediassa. Samaisella viikolla eduskunnan lakivaliokunta päätti äänestyksen jälkeen torjua kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Eduskunta käsittelee salissa aloitetta ajallaan ja toivon sydämestäni kansanedustajien päätyvän tasa-arvoisen avioliittolain puolelle. Lisäkseni yli 166 000 muuta suomalaista olemme allekirjoittaneet kyseisen aloitteen. Hiljaiseksi vetää. Olemme olevinamme sivistysvaltio, mutta esimerkiksi Uruguay ja Etelä-Afrikka ovat tällä saralla meitä edellä. Mitä se kertoo meistä suomalaisista ja päättäjistämme?

Mielipiteitä on suuntaan ja toiseen ja asia herättää vahvoja tunteita. Kielteistä kantaa on perusteltu sillä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen asia; miksi? Tai että adoptiossa lapsella on oltava isä ja äiti. Väitetäänkö siis, että isä ja äiti ovat lähtökohtaisesti parempia avioliitossaan tai vanhempia kuin kaksi äitiä tai kaksi isää? Ehkä räikeimpiä kommentteja aiheesta on julkisuuteen antanut perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen, joka on kommentoinut kyseessä olevan ”höpöhöpö-lain” ja pohtinut eduskunnassa vapaamielisuuden rajoista niin, että ”Kysyn, onko pelättävissä, että maailmalla aletaan esittämään vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua rakastamansa hauvelin kanssa”. Tälläiseen rinnastukseen ei pysty edes kommentoimaan. Surullista on.

Entä se, että kielteistä kantaa perustellaan perinteiden kunnioittamisella? Ovatko kaikki perinteemme sellaisia, ettei niitä pitäisi muuttaa? Aina tässä tulee mieleen, ettei maassamme ole aina ollut tasavertaisia mahdollisuuksia koulutukseen tai terveydenhoitoon eikä naisilla ole ollut äänioikeutta. Eikä ole kovinkaan kauan aikaa siitä, kun meidänkin sivistysvaltiossamme homoseksuaalisuus luokiteltiin rikokseksi ja sairaudeksi.  Haluaako oikeasti joku palata tuollaiseen aikaan? Samaa sukupuolta olevien ihmisten välinen avioliitto ei minusta ole suvaitsevaisuuskysymys vaan päivänselvästi ihmisoikeuskysymys. Ja piste.

Sateenkaaria näkyy taivaallakin; sen verran sateista on päiviin mahtunut. Meillä vietettiin viikonloppuna esikoisen rippijuhlat ja aina niin liikuttavaahan tuo on. Kirkkokin on ajan hengessä mukana; ensimmäisen kerran kuulin tarjottavan ehtoollisella gluteiinitonta ehtoollisleipää ja alkoholitonta viiniä. Ja päiviin on mahtunut jalkapalloa, niin telkkarissa, pihapeleissä kuin ruokapöytäjutuissakin. Esikoinen totesikin taannoin pikkuveljen saavan pelikieltoa, kun kerran pureskelee. Hyvin ovat nuoret miehet perillä mm-kisoista; sekä siitä oikeasta pelaamisesta että myös kisoja ympäröivistä kohuista.

Niin. Ja on tämä Suomen kesä kaunis. Matkalla mökille.

Asennetta

Kesälomat ovat jo monilla alkaneet; ainakin koululaiset ovat jo kirmanneet kesälaitumille. Meidän perheemme otti varaslähdön kesään ja rentouttavalta lomareissulta on jo palattukin. Ja arkeen. Ennen virallisempaa kesätaukoa kokoontuvat vielä maakuntahallitus ja kunnassamme ainakin kunnanvaltuusto ja talouden tasapainottamisen työryhmä. Touhua riittää siis vielä vähän aikaa.


Kulunut vuosi on ollut kohtalaisen kiireistä aikaa, ainakin näin kuntapäättäjän näkökulmasta. Eteen on tullut isoja ja pieniä, paljon puhuttavia asioita. Leppävirran näkökulmasta isoina päätökset mm. investoinnit monitoimihalliin ja uuteen päiväkotiin ja talouden tasapainottamisen toimenpiteet (ikävät sellaiset, mutta tässä taloustilanteessa välttämättömät). Joskus käy niin, että vaikutuksiltaan pienemmät puhuttavat enemmän.

Vaikka toki tärkeitä asioita nekin.Asioiden eteenpäin viemisen kannalta keskustelulla on merkitystä. Erityisesti toisten kuuntelemisella sen lisäksi, että oman näkemyksensä uskaltaa tuoda esille. Ei niin, että vaan kilpaa huudetaan ja sitten äänestellään. Voihan olla niinkin, että toisen näkökulmassa on jotain sellaista, mitä itse ei ole hoksannutkaan ajatella. Ja tässä on syytä todeta sekin, että kuluvana vuonna kohtalaisen hyvässä hengessä ja yhteistyössä on asioita pystytty viemään eteenpäin. Keskustellen ja kuunnellen.

Leppävirta on mukana kuntaliitosselvityksessä yhdessä Heinäveden, Joroisten ja Varkauden kanssa. Niinkuin hyvin tiedätte, ei valtuustollamme ole tahtoa kuntaliitoksiin. Joka tapauksessa, tässäkin asiassa, uskon selvityksillä saatavan hyvää ja tarpeellista tietoa tulevaisuutta ajatellen. Etenkin sieltä yhteistyön näkökulmasta. Jo tällä hetkellä meillä on paljon yhteisiä toimintoja monien kuntien kanssa. Eivätkä ne ainakaan tulevaisuudessa tule vähenemään, päinvastoin. Siitä syystä on ennakkoluulottomalla asenteella näitäkin keskusteluja osattava käydä.

Facebookissa on viime viikkoina levinnyt positiivisuushaaste. Ihmiset ovat haastaneet toinen toisiaan kertomaan muutaman hyvän asian päivästään. Asennetta. On ilo lukea, miten ihmiset vaikka sitten etsivät päivästään muutaman hyvän jutun. Tekee hyvää. Se, että muistaisi joka ikinen päivä pysähtyä ajattelemaan. Niitä hyviä asioita. Paljon sattuu ja tapahtuu, hyvää ja pahaa. Kuitenkin uskon vakaasti siihen, että asennoitumalla elämään ja uusiin asioihin positiivisesti, saa tästä elosta enemmän irti. Ja muistaisi sitten vanhana kiikkutuolissa elämää pohtiessaan niitä hyviä tapahtumia ja kommelluksia, naurua ja elämän pieniä iloja. 

Työryhmiä ja EU-vaaleja

Leppävirralla kuluva vuosi on ollut työryhmien vuosi. On ollut tasapainottamistyöryhmää kaikkine alatyöryhmineen, palveluverkkotyöryhmää, asumispalvelutyöryhmää ja nyt viimeisimpänä aloitettu kuntarakennetyöryhmä yhdessä Varkauden, Joroisten ja Heinäveden kanssa.

Työryhmiä ja niiden määrää joskus kritisoidaan. Meillä kunnassa on pyritty siihen, että poliittista edustavuus olisi kattavaa ja siitä syystä monet työryhmät ovat kohtalaisen laajoja. Eikä kuitenkaan kokoonpanot ole kaikkien mieleen koskaan. Vaikka päivät ovat olleet pitkiä ja monimuotoisia, on näissä työryhmissä saatu aikaan hyviä ajatuksia ja esityksiä. Ja päätöksiä on sitten luottamushenkilöelimissä tehty ja kunnan taloutta on saatu hyvin tasapainotettua. Kiitos paneutumisesta, jaksamisesta ja sitoutumisesta kuuluu sekä viranhaltijoillemme että myös luottamushenkilökollegoille.

Maanantaina meillä oli kunnanvaltuuston kokous. Niinkin hienossa paikassa kuin Soinilansalmen Salmitalolla. Tuon(kaan) kokouksen jälkeen ei voi kuin ihmetellä, millaista toimintaa valtuustossamme harrastetaan. Puhutaan toisten päälle, huudellaan salin perältä puheenvuorojen lomaan eikä asiallisuus toisten ihmisten kohtaamisessa ole aina kaikkien hallussa. Surullista. Kuitenkin iso osa valtuutetuista on oikeasti paneutunut asioihin ja valmistautunut kannanottoihin. Meillä jokaisella pitäisi olla sen verran malttia ja asiallisuutta, että kuuntelisimme toisten puheenvuorot alusta loppuun, vaikka sitten olisimmekin eri mieltä. Valtuustolle on kauden alussa jaettu käyttäytymisohjeet. Kuulostaa hassulta, mutta tarpeessa ovat vieläkin.

Kiireinen kevät on siis ollut kaikkineen. Aiommekin koko porukalla suunnata viikoksi muille maille, ihan vaan olemaan yhdessä. Touhuten vesipuistoissa, kylpylöissä, sirkuksessa ja puistoissa. Vinkkinä vaan, että edullisia matkoja ja asuntoja löytyy Euroopasta, kunhan vaan jaksaa harrastaa nettisurffailua. Budapestin lämpöön siis. 

EU-vaalit ovat ovella; varsinainen äänestyspäiväkin jo tällä viikolla. Mielenkiintoiset ja tärkeät vaalit tulossa. Vaalitenttejä on ollut rutkasti, vaalikoneita erilaisia ja torit ovat täyttyneet ehdokkaista tukiryhmineen. En muista yhtään aiempaa kertaa, jolloin eri puolueilla olisi ollut näin kattava, monipuolinen ja osaava ehdokasjoukko. Ilo olikin itäsuomalaisen osaavan ehdokkaan, Riitta Myllerin, mainoksia jaella, 242.