Kotikunnassani Leppävirralla on tänä vuonna juhlavuosi, 375 vuotta. Siihen liittyen sain taannoin pyynnön kirjoittaa ajatuksia "Minun Leppävirtani".
Minun Leppävirtani on turvallinen ja eteenpäin katsova kunta.
Kunta, jossa lapset voivat kulkea kylän raitilla turvallisesti jääkiekkoharjoituksista kotiin. Turvallinen
kunta, jossa rollaattorilla kulkevat ikäihmiset pääsevät kauppaan ja
terveyskeskukseen hiekoitettuja teitä pitkin.
Turvallinen kunta tarjoaa laadukkaat ja saatavilla olevat
peruspalvelut. Päivähoidossa hoidetaan pieniä yksilöllisesti, kohdellaan
tasapuolisesti ja harjoitellaan elämisen taitoja kannustavassa ympäristössä.
Peruskoulussa on ammattinsa osaavat opettajat, koulujen puitteet ovat
oppimiseen kannustavat ja koulukiusaamiseen puututaan ajoissa. Koulutiet ovat
turvallisia. Oppilaita kannustetaan ja pidetään huolta heikoimmista.
Terveyspalvelut ovat saatavilla niin, että jokainen apua
tarvitseva saa hoitoa riittävän ajoissa. Hoito on hyvää ja inhimillistä. Sosiaalitoimessa
asiakasta kohdellaan yksilöllisesti ja tasa-arvoisesti. Vapaa-ajan palvelut
ovat monipuoliset. Uuden kirjaston monipuolinen aineisto palvelee lapsista
ikäihmisiin ihan jokaista. Vokkolanrinteen alue tarjoaa mahdollisuuksia
ikäihmisten vesijumpasta pikkulasten riemunkiljahduksin sävyttämiin
liukumäkilaskuihin, yleisurheilusta salibandyyn ja keilailuun. Harrastusmahdollisuuksia
on riittävästi, myös ilmaisia. Kulttuuritarjonta on monipuolista, jouluisista kirkkokonserteista
aina kesäteatteriin.
Minun Leppävirtani katsoo eteenpäin ja tekee eri aloilla
yhteistyötä alueen muiden kuntien kanssa. Kunnan elinvoimaisuudesta pidetään
huolta ja toivotetaan uudet asukkaat tervetulleiksi.
Minun Leppävirrallani on turvallista asua ja elää. Naapurit
pitävät huolta toisistaan. Karanneet koirat löydetään ja kotiin soitetaan, jos
lapsella on jäänyt heijastin aamulla laittamatta. Naapuria autetaan puiden
kaatamisessa ja kauppa-asioilla. Minun Leppävirtani on yhteisöllinen.
Heikoimmista huolehtiva.
Tällainen on minun Leppävirtani. Oma ajatus ja toive
tulevasta.