a) Neuvottelut. Ainakin median uutisoinnit perusteella vaikuttaa siltä, että työmarkkinajärjestöt ovat saaneet valita ruton ja koleran väliltä. Siis joko määrittää itse työntekijöihin kohdistuvat säästötoimet tai vaihtoehtoisesti hallitus pakkolakien myötä ne määrittävät. Siis neuvottelut. Ja sopiminen, minusta noiden termien tulisi sisältää molemminpuolista keskustelua, pähkäilyä ja sopimista.
b) Kilpailukykyloikka. Hallitus on asettanut tavoitteet. Vaikka en olekaan ihan samaa mieltä tavoitteen mielekkyydestä, pitäisi tavoitteessa pysyä. Kai. Edes jotenkin. Enkä usko siihen, että pelkästään työntekijöiltä riistämällä kilpailukyky oikeasti paranee, koska samaan aikaan ostovoima heikkenee. Mutta joku viisaampi osaa varmaan tämänkin laskea.
c) Yhteiskuntasopimus. Nimensä mukaisesti pitäisi kai koskea kaikkia yhteiskuntamme jäseniä. Nyt vaikuttaa siltä, että yhteiskuntasopimus onkin vain määräaikainen työsopimusneuvottelu. Tai työsopimuskiristys.
Yhteinen tahto siihen, että maamme talous ja kilpailukyky on saatava uuteen nousuun, varmasti löytyy. Ne keinot, joilla tavoitteisiin päästään, erottavat puolueet ja arvomaailmat toisistaan. Nyt esillä olevat keinot ovat keinoja, joita oikeistohallituksella arvomaailmansa mukaan tulee kai ollakin. Näillä mennään. Valitettavasti.
