Matkailusta strategiaa..

Vilkas viikkonen alkoi eilen Pohjois-Savon Liiton IT-yhteistyöryhmän palaverilla ja jatkui kunnanhallituksella ja valtuustoseminaarilla. Aiheesta toiseen ja kolmanteenkin siis. Kunnanhallitukselle oli hyviä uutisia, joita tosin tässä maailman ajassa harvoin tulee. Kunnan tilinpäätös oli ylijäämäinen. Kiitos tästä kuuluu työntekijöillemme, jotka talouden tasapainottamisen nimissä saivat viime vuoden kuluja karsittua toiveitakin enemmän. Päätimme siis tehdä jotain erilaista ja palkita kunnan työntekijät yhdellä palkallisella vapaapäivällä. Tasapuolista ainakin. Tässä kiireen ja tulostavoitteellisen ajan melskeessä voisi ajatella vapaapäivän olevan tervetullut arjen keskelle. Kiitos niille, joille kiitos kuuluu.

Valtuustoseminaarissa keskustelimme kunnan matkailustrategiasta. Ajatusten vaihto oli mielenkiintoista ja jonkinmoisia suuntaviivojakin varmasti saatiin eteenpäin. Joskus kuitenkin väistämättä tuntuu siltä, että suuri osa ajasta menee keskusteluun yksityiskohdista, mm. siitä, mihin mahdollinen kesäteatteri tulisi sijoittaa. Kun pitäisi luoda suurempiakin linjauksia eri alueiden kehittämiseen, sekä oman kunnan sisällä että suhteessa ympäröivään Pohjois-Savoomme. Ja yhteistyö tässäkin eri kuntien kesken ja koko maakunnan sisällä on ensiarvoisen tärkeää menestymisen kannalta. Jos kunta toisensa perään taistelee yksin paikasta auringossa, kukaan ei menesty, vaan pienet syövät toisia pieniä. Olisiko ennemmin syytä pohtia kunkin kunnan vahvuuksia ja yhdessä toinen toisensa vahvuuksia tukien kehittää Pohjois-Savoa ja Itä-Suomea kohti menestystä? Vai onko se kateus edelleenkin esteenä yhteistyölle?

Työtä, työtä, työtä

Leppävirtalaisia on puhuttanut tällä viikolla kahvipöydissä Danfossin tulevat yt-neuvottelut. 124 työntekijän työpaikka on vaakalaudalla. Väkisinkin tulee mietittyä näiden ihmisten tulevaisuutta. Useat ovat perheenisiä ja äitejä ja ruokapöytään leivän tuojia. Talouden taantuma tuo näitä pohdintoja useisiin pöytiin, niin työpaikoilla kuin kotioloissakin. Valitettavasti tsendi näyttää useilla aloilla se, että tuotanto siirretään halvan työn maihin, vaikka osaamista löytyy taatusti täältäkin. Kunnan peruspalvelut on oltava kunnossa, kun nämä(kin) työttömäksi jäävät tarvitsevat tukea ja apua. Toisekseen äkillisen rakennemuutoksen alueen tuet on pystyttävä hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt kunnassa pitäisi lyödä erityisen hyvin hynttyyt yhteen, pohtia aidosti, miten työpaikat voitaisiin turvata. Aktiivisuutta myös kunnan taholta tulee olla.

WL uutisoi Danfossin tilanteessa menneellä viikolla. Muistin virkistämiseksi myös samalla alalla olevat yritykset mainittiin. Vaikka Danfossin vaikeuksille on varmasti mittaamattoman paljon eri syitä, en voi välttyä ajatukselta että valitettavasti kunnan elinkeinopolitiikalla oli oma osansa tässäkin. Kunta rakennutti hallin paikalliselle yrittäjälle. Jo silloin käytiin keskustelua siitä, vääristääkö yhdelle yrittäjälle 4.5 milj. €:n hallin rakennuttaminen kilpailua. Ei vääristä, sanottiin. Toivon todella, että näin on myös käynyt. Uskallan vieläkin epäillä.

Huomenna maakuntavaltuusto istahtaa pohtimaan Pohjois-Savon maakuntaohjelmaa. Siinä riittääkin pohdintaa siitä, miten näemme Pohjois-Savon kehittämisen. Poliittista keskustelua luvassa.

Aurinko paistaa vihdoin. Annetaan sen paistaa sisältäkin päin.

Lasten oikeuksista

Olen aina ollut tasa-arvon kannattaja; kuitenkaan koskaan lukematta itseäni kovinkaan feministiseksi. Tänään sain ilon olla kuuntelemassa Tildan päivän juhlassa Leppävirralla lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan luentoa Lasten oikeuksista; lasten kokemuksista kuulluksi tulemisesta, toiveista ja parannusehdotuksista. Toiveet ja tarpeet ovat kuntapäättäjän silmin helposti toteutettavissa olevia, kustannuksiltaankin minimaalisia. Toisaalta keskustelussa virisi ennaltaehkäisyn näkökulma. Ennaltaehkäisyn; liittyen myös lastensuojeluun ongelmana tuntuu olevan se, ettei kuntapäättäjille ole numeroita; euromääriä laskettavaksi. Meidän on toki helppo laskea se, paljonko teollisuushallin rakentaminen maksaa ja paljonko siitä saadaan vuokratuloja. Miten vaikeaa onkaan perustella kuntapäättäjille esim. ehkäisevän lastensuojelutyön merkitys? Kuinka monelta lasten huostaanotolta ehkäisevällä lastensuojelutyöllä tullaan tulevaisuudessa välttymään; entä kustannukset, kuten päivän sana talouden taannuttamissa kunnissa tuntuu olevan? Ennen kaikkea kuitenkin, on osattava ajatella sitä lasta ja nuorta, joka tukea ja apua tarvitsee. Toivottavasti valtuutetuille eri kunnissa esitetään tulevaisuutta ennustavia laskelmia, vaikka niitä euromääräisiä, miten paljon yhdenkin huostaanoton välttäminen tarkoittaa euroissa; vuosien varrella. Mitä ihmiselle tarkoittaa se, että löytyy yksi aikuinen (vaikka sitten viranomainen), joka välittää ja ohjaa lapsen elämässä eteenpäin? Inhimillisyyttä päätöksentekoon.

Meidän aikuisten pitäisi kuntapäättäjinäkin kuunnella enemmän lapsia ja nuoria, heidän toiveitaan ja ajatuksiaan? Joskus tuntuu siltä, että rakenteet ja organisaatiot, päättäjien ja virkamiesten ajatukset lasten parhaasta menevät ohi sen, mitä lapset oikeasti haluavat ja miten pienistä asioista se hyvinvointi ja elämänilo oikeasti rakentuukaan. Pähkinää purtavaksi.

Kunnanjohtajamme puhe oli mielestäni vähintäänkin erikoinen. Täytyy myöntää, että useassa asiassa huomasin olevani ihan eri mieltä. Vaikken koskaan ole ollut kovin feministinen, on pakko myöntää, että mieltä jäi kovasti askarruttamaan. Tuore kunnanjohtajamme oli sitä mieltä, että subjektiivista päivähoito-oikeutta tulisi karsia ja että vanhempien tulisi osallistua enemmän perusopetuksen kustannuksiin. Perusopetus kaikessa laadukkuudessaan on hyvinvointivaltion yksi olennaisimmista tukijaloista. Toivottavasti perusopetukseen liittyvä heitto oli kunnanjohtajalta vain heitto. Pakko toivoa.

Lapsilla on oikeuksia, meillä aikuisilla velvollisuuksia; myös pitää huolta siitä, että lasten oikeudet toteutuvat. Tänäänkin.

Kohti eriarvoisuuden yhteiskuntaa

Kävin ns. talviloman (opetuksetonta aikaa) kunniaksi kuuntelemassa erinomaisen luennon eriarvoisuudesta yhteiskunnassamme. Usein näissä touhuissa tulee kuunnelluksi paljonkin poliittisia puheita. Tällä kertaa luennoitsijana oli kuitenkin yliopiston professori Juho Saari, jota toki olen saanut ilon kuunnella aiemminkin. Poliittisten päättäjien tulisi enemmänkin osallistua eri alojen tutkijoiden luennoille, jotta omille ajatuksille ja mielipiteille olisi perustelujakin, ja pohjaa, mihin nojata. Aina kun ei niitä tunnu löytyvän.

Erinomaista tämän illan annissa oli se, että se herätti ajatuksia ja laittoi miettimään. Se luentojen ja tilaisuuksien idea pitäisikin olla. Saada ihmiset ajattelemaan. Valitettavaa eriarvoisuudessa on se, että eriarvoisuus on 1960-luvun tasolla vaikka itse kukin vielä ainakin osaltaan kuvittelee elävänsä hyvinvointiyhteiskunnassa. Sosiaalipolitiikan tavoitteet tuntuvat hämärtyvän, kun kilpailukyky, kasvu, innovatiivisuus ym. lyövät kaikessa läpi; ohi sosioekonomisten erojen vähentämisen, tasa-arvoisen yhteiskunnan periaatteiden ja ennen kaikkea oikeudenmukaisuuden ajatusten.

Politiikan pitäisi astua politiikkaan. Kenelle tulevaisuudessa jaetaan rahaa ja kenen kukkarosta? Mikä on oikeudenmukaista? Miten paljon ihmisillä tulee olla valinnan mahdollisuuksia ja kenellä mahdollisuuksia todellisuudessa on? Entä miten turvataan niiden ihmisten elämisen mahdollisuudet, jotka ovat sosiaalisesti heikossa asemassa ja syrjäytyneet sekä työ- että muusta elämästä? Viimeistään nyt, kun eriarvoisuus vaan jatkaa kasvamistaan, puolueiden pitäisi uskaltaa tuoda aidot ajatuksensa esille, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. En jaksa uskoa siihen, että puolueet oikeasti ovat lähentyneet toisiaan; kaikki haluavat hyvää ja kaunista kaikille. Jokaisella puolueella on, ja tulee ollakin oma ideologiansa ja lähtökohtansa toiminnalleen ja periaatteilleen. Voisi toivoa, että aidosti nämä myös tuotaisiin esille. Vastakkainasettelun aika tältä osin ei ole ohi. Eikä pidäkään olla.