Kohtaa mut

Eilinen A2-ilta pysäytti ajattelemaan. Hyvinvointivaltio? Suvaitsevainen yhteiskunta? Huhuu.
Kehitysvammais-ilta oli onnistunein A2-ilta. Aitojen, sydämellisten ihmisten vuoksi. Iloa, riemua, elämän pienistä asioista nauttimista ja surua, kyyneliä. Jo katsojallekin välittyi tunnelma ja en varmaankaan ole ainoa, joka kyyneliä pyyhki vähän väliä silmäkulmistaan.

Mutta jäin miettimään. Jossain vaiheessa ohjelmaa kerrottiin kutakuinkin, että "vain" 40% ei halua kehitysvammaista naapuriin. Ohjelmassa taputettiin. Surullista, että tuo vain 40% on saavutus. Meillä kotisohvalla virisi monipuolinen keskustelu aiheesta ja 10-vuotiaan toteamus "jotkut voi olla pelottavan näköisiä, mutta voisin asua naapurissa kun tutustuu ja tottuu". Lapsen silmin.

Olen aikanaan, lukion jälkeen ollut työssä kehitysvammalaitoksessa. Ilman työkokemusta tai osaamista, pystymetsästä siis. Opin tuossa puolessa vuodessa elämästä paljon. Päällimmäisenä ajatus siitä, kuinka meidän tulisi muistaa nauttia jokaisesta päivästä, elon pienistä iloista ja ottaa siinä oppia kehitysvammaisista ihmisistä. Meillä on paljon vielä opittavaa.

Ohjelmassa puhuttiin oikeudesta syntyä, abortista, kehitysvammaisten oikeudesta seksiin jne. Kysymys :"äiti, olisitko tehnyt abortin jos vauva olis ollut kehitysvammainen", laittoi taas miettimään elämän hienoutta ja peruskysymyksiä. Tekee itselle hyvää pohtia. Varmasti noille varhaisteineillekin.

Koskaan en ole ymmärtänyt sitä, että seksuaalisuuden toteuttamista (tai läheisyyden tarvetta, ihastumista, rakastumista) rajoitetaan nykyisenlaisella tavalla. Olipa sitten kyse kehitysvammaisesta nuoresta, mielenterveyskuntoutujasta tai ikääntyneestä ihmisestä. En vaan ymmärrä, että mikä oikeus meillä muilla on määritellä, kenellä on oikeus nukkua toisen vieressä, itsemääräämisoikeushan tässä maassa on olemassa. Hoitajana olen noihin asioihin ja perusteluihin useinkin törmännyt. En tuota ymmärrä silti.

Meillä tuota ohjelmaa halusivat katsoa 10- ja 12-vuotiaat. Aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta siinä istuttiin. Vakavina ja hiljaa. Tässä maailman ajassa, jossa kovat arvot jylläävät, pitää olla eka ja nopein, kaunein ja voimakkain, eilinen pysäyttäminen oli paikallaan. Suosittelen katsomaan, myös koululaisia. Ehkä tuosta illasta jää edes hiven ammennettavaksi inhimillisyyttä ja toisten arvostamista.

Ikäihmisten hoito hyvinvointivaltion mittari

Yle uutisoi tänä aamuna otsikolla "Ikääntyminen ajaa kuntien talouden kuralle". Suurimmassa osassa maamme kuntia jo viidennes väestöstä on yli 65-vuotiaita. Etenkin Itä-Suomen pienistä kunnista monella on jo vaikeuksia antaa ikäihmisille laadukasta, saatavilla olevaa ja oikeanlaista hoitoa ja hoivaa. On herättävä!

Maaseudulle tarvitaan työikäistä väestöä. Ja työtä. Elinkeinopoliittisilla ratkaisuilla, kulkuyhteyksien parantamisella, koulutuksen varmistamisella ja peruspalveluiden laadukkaina pitämisellä on merkitystä sekä olemassaolevien yritysten toimintaan, uusien syntymiseen ja yritysten alueelle sijoittumiseen. Työtä tarvitaan, jotta voidaan eläminen ja asuminen myös kauempana keskuskaupungeista turvata. Ja verorahoja kuntiin.

Kuntien tulee joka tapauksessa tulevaisuudessa pohtia, mihin rahat riittävät. Meillä on olemassa paljon jo lakisääteisiä palveluita, jotka on järjestettävä. Tavalla tai toisella. Ikäihmisten hyvä hoito ja hoiva on kuitenkin myös asennekysymys. Ihmisille, jotka ovat meillä luoneet tämän hyvinvointivaltion, on turvattava hyvä elämän ehtoo. Inhimillinen hoiva, laadukkaat palvelut ja viihtyisä asuinympäristö.

Ikäihmisten hoidosta kirjoitetaan ja uutisoidaan niinkuin ikäihmiset olisivat rasite jo olemassaolollaan. Meidänhän pitäisi sitä vastoin olla ylpeitä tässä maassa siitä, että väestömme elää entistä pidempään ja entistä toimintakykyisempänä. Hyvä hyvinvointivaltion mittari minusta.

Palvelujen tuottamistavoissa on meillä vielä kehitettävää. Paljon. Malliakin voidaan ottaa esimerkiksi Tanskasta, jossa ikäihmisten hoitoon on panostettu ennakkoluulottomalla asenteella. Kotiin annettavan hoidon ensisijaisuuden rinnalla tulee kehittää ryhmäasumista. Niin, että jokainen voi asua omassa huoneessaan tai rakkaansa kanssa ja yhteisissä tiloissa on mahdollisuus olla toisten ikäihmisten seurassa. Ja apu on siinä lähellä. Tai seniorikylien kehittämistä. Palvelut äärellä. Vuodeosastojen sijaan ikäihmisten elon ehtoopaikkana voisi olla viihtyisä yhteisö, tauluja seinillä (ja tarvittaessa katossa), väriä vuodevaatteissa, seinät muuta kuin harmaanvalkoista. Hoito inhimillistä.

Kehittämistä; rakenteiden ja toimintatapojen ennakkoluulotonta uusimista karsimisen sijaan! Inhimillistä ja taloudellista, myös kauaskatseista.

Oikeus rikkaaseen elämään

Tapasin taannoin erään kaupungin torilla iäkkään naisen, joka halusi kertoa tarinansa. Nainen kertoi kyynelsilmin sairastavansa paljon ja ikäkin alkoi jo painaa. Hänen alkoi olla jo vaikea kulkea pitkiä matkoja, kun jalat väsyivät. Hän kertoi tulevansa juuri ja juuri toimeen pienellä eläkkeellään. Sai hoidettua vuokransa, syötyä ja joskus käytyä uimassakin. Laskunsa hän kertoi maksaneensa aina. Ja ajallaan. Nyt toiveena hänellä oli päästä senioriasuntoon. Asuntokin oli jo valmiina, mutta ongelmaksi muodostui takuuvuokra, jota hänellä ei ollut varaa maksaa. Eikä apua ollut löytynyt. Erilaisista vaihtoehdoista puhuttiin. Epäreilu yhteiskunta. Eihän tämä nyt näin voi mennä.

Toinen rouva kertoi, ettei pieni eläke riitä kuin juuri ja juuri pakollisiin menoihin. Siis vuokraan, laskuihin ja ruokaan. Lehdet hän kertoi lukevansa kirjastossa (tarpeellinen peruspalvelu). Ilon rouva kertoi elämästä olevan kadoksissa, kun ei tuolla pienellä eläkkeellä ole varaa lähteä teatteriin. Eikä paljon muuhunkaan, kun monet mukavat ja iloa tuovat tapahtumat ovat maksullisia. Se kulttuurinautinto kun oli rouvan harrastuksena ollut nuorena. Ilmaisissa tapahtumissa rouva kertoi ahkerasti käyvänsä.

Kolmas mieleen jäävä kohtaaminen. Ikääntynyt mies tuli luokseni ja kertoi olevansa vaimonsa omaishoitaja. Pyysi pari ylimääräistä hedelmäkarkkia kotiin vietäväksi. Vaimo kun niin pitää hedelmäkarkeista.

Tarinoita elävästä elämästä. Ajatusten aiheita. Iloja, suruja, epäoikeudenmukaisuutta, kiitollisuutta.

"Jokaisella on oikeus rikkaaseen elämään. Pienituloisten ja apua tarvitsevien asemaa tulee parantaa niin, että myös heillä on mahdollisuus olla täysipainoisesti mukana tässä yhteiskunnassa."