Savo-Karjala 30 päivässä

Eduskuntavaaliehdokkaiden vaalikiertueet ovat näissä vaaleissa edenneet aikaisempaa laajemmalle alueelle. Koko Savo-Karjalaan. Niin meilläkin. Kohtaamisia, ajattelemisen aiheita, iloja, suruja, uutta näkemistä ja silmien avautumista.

Saavumme Kuopion torille tuulen tuiverruksessa. Muutamia rakeita kolisee telttakatoksen metalliosiin ja ikäihmisiä tulee teltan seinien suojaan.  Kaksi, pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyttä rouvaa pysähtyy keskustelemaan. Ovat menossa kaupan kautta kotiin. Kertovat olevansa pieneläkeläisiä. Raha riittää ruokaan, vuokraan ja sähköön. Ei juuri muuhun. Toivoisivat eläkkeiden nostoa sen verran, että voisivat joskus käydä ulkona syömässä tai kerran vuodessa teatterissa.

Saavumme Iisalmen markkinoille, tuulta tuivertaa jälleen. Lapsiperhe pysähtyy juttelemaan ja ottaa samalla pienokaisille ilmapallot. Vanhemmat ovat huolissaan lapsiperheiden jaksamisesta. Perheen äiti kertoo tuttavastaan, joka olisi aikanaan tarvinnut apua, muttei sitä löytänyt. Kyseinen tuttava on yksinhuoltajaäiti, jolla ei omalla paikkakunnallaan ole tukiverkostoa eikä läheisiä. Äiti olisi tarvinnut uupumukseensa tukea, lapsille hoitajaa, jotta saisi hetken levähtää. Äiti oli soittanut usealle eri taholle, muttei ollut löytänyt sitä tahoa, joka olisi toiveesta ottanut kopin ja auttanut.

Saavumme Kiteelle. Aamuaurinko pilkahtaa. Lähihoitaja kertoo hymyssä suin, miten viihtyy työpaikassaan ikäihmisten hoitokodissa. Hoitokodissa juhlapäiviä juhlitaan, tarjotaan pienet konjakkisnapsit, ei lääkelaseista vaan ihan oikeista kristallilaseista. Ja suihkussa saa käydä silloin kun haluaa. Ja ulkoillaan joka päivä.

Saavumme Rääkkylään. Tie Tohmajärveltä asuntoauton kyydissä tuntuu kuoppaiselta. Tiestön kunto niin Savon kuin Karjalankin puolella vaatii korjausta.  Tälläkin kertaa tuuli tuivertaa, mutta kevätaurinko paistaa. Kotihoidon työntekijä kertoo, miten työnkuva on muuttunut kotihoidossa kolmenkymmenen vuoden aikana. Nyt on kiire, asiakkaita on enemmän ja yhä heikommassa kunnossa olevat ikäihmiset asuvat kotonaan. Tuntuu, ettei aikaa ole antaa niin paljon kuin haluaisi.

Saavumme Leppävirralle. Illansuussa torille on tullut paljon porukkaa ja kelikin on keväisen oloinen. Ämpäreiden jaon lomassa puhutaan kunnan palveluista ja uuden monitoimihallin mahdollisuuksista. Rollaattorilla kulkeva eläkeläisrouva kehuu seniorikortin mahdollistavan Vesileppiksen käytön myös vähän tienaaville eläkeläisille. Vesijumpassa kertoo usein käyvänsä.

Saavumme Joensuun kävelykadulle. Soppatykistä tarjoillaan keittoa pakkassäässä paleleville karjalaisille. Karvahattupäinen mies käy leikkimielisesti vitsailemassa jätteenpolttolaitoksen rakentamisesta Leppävirralle Kiteen sijaan. Syylliseksi hän epäilee Joensuuta. Ja onnittelee Keski-Savoa.

Saavumme Varkauteen. Tapaan ala-asteen opettajani, jolle teen tunnustuksen. Jouduin ala-asteella koulupäivän jälkeen istumaan kyseisen opettajan luokkaan, koska olin kai omasta mielestäni nokkelasti vitsaillut opettajalle. Äitini, joka oli tuolloin keittäjänä koululla, tuli luokkaan kertomaan minulla alkavan soittotunnin ja pääsin lähtemään pois. Tunnustan nyt jo eläkkeellä olevalle opettajalle, etten ole vieläkään kyseistä istumista istunut loppuun. Vanhentunut juttu jo, kuulemma. Hymy pilkahtaa opettajan huulilla.

Saavumme Juankoskelle. Matkalla mielessä soi ”Juankoski here I come” ja Juicen patsaalla otamme turistikuvan. Juicen torilla mies kertoo työttömyydestään ja halustaan saada työtä. Pitäisi uudelleenkouluttautua ja ikääkin on päälle viidenkymmenen.

Saavumme vaalipaneeleiden ja messujen jälkeen kotikonnuille. Saan puhelun. Illan pimeydessä, tuulen tuiverruksessa käymme niittaamassa uudet puoluemainokset revittyjen tilalle Varkauteen. Saan avukseni vasemmistoliiton ehdokkaan. Yhteistyötä parhaimmillaan.

Ja monta muuta kohtaamista, elämäntarinaa, paikkakuntaa. Opettavaista. Moni asia on hyvin, mutta paljon on tässä maassa vielä tehtävää.

On the road

Vaalien ennakkoäänestys alkoi eilen ja vaalityö on vauhdikkaimmillaan. Ehdokkaat kiertävät kenttää, omilla porukoillaan ja yhteistapahtumissa. Niin meilläkin täällä Savo-Karjalassa. Vaalibussimme kiertää tällä viikolla Pohjois-Karjalassa ja ensi viikolla Pohjois-Savossa. Toreilla puheenaiheet ovat yhteisiä niin Savossa kuin Karjalassakin. Eläkeläisten toimeentulo, lapsiperheiden ahdinko, verotus, vanhusten hoiva ja tulevaisuuden talousnäkymät puhuttavat. Huolta on, mutta toisaalta myös uskoa huomiseen ja maamme kasvuun ja kehitykseen.

Tällä reissulla on nähnyt paljon. Kuullut pysäyttäviä elämäntarinoita, saanut kannustusta ja päässyt keskustelemaan ja pohdiskelemaan asioita monelta eri näkökulmalta. Saanut olla samaa mieltä ja eri mieltäkin. Politiikan suola on se, että jokaisella meillä on oikeus omiin mielipiteisiinsä. Olen aina arvostanut ihmisiä, jotka uskaltavat kertoa mielipiteensä ja seisovat sanojensa takana. Eivät käännä nuttuansa heti ensimmäisestä vastoinkäymisestä.

Reissulla näkee ja tuntee tiestön kurjan kunnon, tätä kirjoittaessa välillä Tohmajärvi-Rääkkylä. Näkee monta sellaistakin paikkaa, jossa ei ole aiemmin käynyt. Avartavaa. Ajattelemisen aiheita.

Kansalaisuusko määrittää hyvän ja huonon ihmisen?

Perussuomalaiset ovat julkistaneet maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa. Kyseisenkaltaisista linjanvedoista on jo näidenkin vaalien alla kuulunut erilaisissa paneelikeskusteluissa. Joskus sitä vaan pysähtyy ihmettelemään. Perussuomalaiset haluavat perheenyhdistämisen kuriin. No, miltäpä tuntuisi itsestä, jos olisi päässyt pois epäinhimillisistä oloista. Yksin. Ja perhe, lähimmäiset noissa karmeissa oloissa edelleen. Olisiko ikävä?

Ohjelmassa sanotaan myös, että "Suomen kansalaisuus ei saa olla itsestäänselvyys, vaan se tulee nähdä palkintona jo tapahtuneesta kotoutumisesta". Siis palkintona. Tiedän sen, että on lottovoitto syntyä Suomeen, mutta se, että ihminen hädässään hakee turvaa ei voi olla mikään kilpailu. Eriarvoistamista pahimmillaan minusta.

Perussuomalaiset haluaisivat rajata maahanmuuttoa syntyperän perusteella. Siis tuottavat, Länsi-Euroopasta tulleet maahanmuuttajatko olisivat tervetulleita ja humanitäärisin syin tulevat eivät? Järkytyin. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Eerola kertoo (MTV3 2.4.2015), että "on arvioitava uudestaan humanitäärisin syin tapahtuvaa maahanmuuttoa Suomeen. Se ei ole ollut mitenkään kannattavaa Suomelle". Täh? Minulle ainakaan ei koskaan ole tullut mieleen, että inhimillinen auttaminen olisi pitänytkään olla kannattavaa. Rahako on kaiken mitta? Entä ihmiset?

Maahanmuuttoon liittyy monia kysymyksiä, vaikeitakin. Kotouttamiseen on panostettava monessakin mielessä ja epäkohtiin on uskallettava tarttua. Mutta se, että luokitellaan ihmiset hyviksi ja huonoiksi kansalaisuuden perusteella ei voi olla hyvinvointivaltiossa mahdollista. Epäinhimillisistä oloista tulevia, sodan runtelemia ihmisiä ja perheitä on meidän tulevaisuudessakin autettava. Kyllä meillä oikeasti on asiat tässä maassa vielä aika hyvin. Missä on inhimillisyys?

Töissä Lontoossa.

Huonosta hyväksi

Politiikka on melkoista tasapainottelua. Mihin rahat riittävät, mihin panostetaan, mistä karsitaan? Ei ole monestikaan helppoa. Reilun kymmenvuotisen kuntapolitiikan yhden suurimman ilon hetken koin maanantaina. Pieni, mutta iso asia. Meillä Leppävirralla ikäihmisten päivätoiminnasta on karsittu talouden tasapainottamistyön myötä. Suunnitelma oli, että päivätoiminta on kiinni kolme kuukautta. Asiaa käsiteltiin lehdissä ja perusturvalautakuntakin oli tuohon kantaa ottanut. Edelleen siis kiinni kolme kuukautta. Nostin tuon asian keskusteluun kunnanhallituksessa ja olen oikein hyvilläni siitä, että kunnanhallitus yksimielisesti päätti käyttää asiassa otto-oikeutta ja otti asian käsittelyyn. Lopputulemana päätös, että päivätoiminta on kiinni vain kuukauden ja että perusturvalautakunta voi tarvittaessa pyytää valtuustolta lisämäärärahan tuohon tarpeeseen.

Huono päätös pitää pystyä ja uskaltaa muuttaa paremmaksi. Jokainen meistä voi ymmärtää sen, että ikäihmisten päivätoiminnan lakkauttaminen kolmeksi kuukaudeksi on inhimillisestä näkökulmasta kurjaa, sekä päivätoiminnassa käyville ikäihmisille että myös heidän omaisilleen. Kotihoito ruuhkautuu eikä säästöstä saada niitä taloudellisiakaan hyötyjä, joita tavoiteltiin.

Politiikassa pitää löytyä vastuullisuutta. On osattava nähdä kokonaisuuksia, mutta myös ns. pieniä asioita, jotka ovat isossa roolissa yksittäisten ihmisten arjessa. Kaiken hyvän ja kauniin lupaaminen on vastuutonta, kun tiedämme, että valtakunnan tasollakin on elettävä taloutta tasapainottaen. On kyse arvovalinnoista. Mihin panostamme? Mistä karsimme? Ei ainakaan jo nyt heikoimmassa asemassa olevien ihmisten pärjäämisestä. Sosiaalietuuksista, pieneläkkeistä, lapsiperheiden palveluista jne.

Mukavaa ja rauhaisaa Pääsiäisen aikaa teille kaikille!