Veteraanipäivän puhe Leppävirran sankarihautausmaalla

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat

Kansallista Veteraanipäivää on vietetty maassamme vuodesta 1987 lähtien. Tänä päivänä, 27. huhtikuuta 2013, tulee kuluneeksi 68 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Vuonna 1986 Valtioneuvosto nimesi tämän päivän Kansalliseksi veteraanipäiväksi ja yleiseksi liputuspäiväksi. Tänä vuonna Veteraanipäivän teemana on ”Veljeä ei jätetä, nuoria ei unohdeta”. Tämä teema on  hämmästyttävän ajankohtainen. Miksi itse asiassa melkein keneltä tahansa kysyttäessä itsestään selvät, arvostettavat tavoitteet, vaativat kuitenkin jatkuvaa muistutusta?  

Maailma on muuttunut todella paljon noiden 68 vuoden aikana. Ja muuttuu edelleen yhä nopeutuvassa tahdissa. Muutoksissa on ollut paljon hyvää, mutta myös huonoa. Välillä tuntuu, että vauhti on ollut aivan liian kovaa. Täyttyykö itse ihmisen todelliset tarpeet kaiken uudistumisen vauhdissa? Uskon, että välittämistä ei voi ulkoistaa, vaan inhimillinen yhdessäolon tunne on jokaisen perustarve jatkossakin.

Se, mitä Teiltä, hyvät veteraanit, tuon teemankin mukaisesti toivoisin meille nuoremmille sukupolville jäävän perinnöksi, on todellinen toisista välittäminen.  ”Veljeä ei jätetä”.  Se aito toisista ihmisistä, kanssakulkijoista, välittäminen, huolen kantaminen ja pyyteetön toisen ihmisen auttaminen, on välillä unohtunut tässä nopeasti muuttuvassa, kovaakin kilpailua korostavassa yhteiskunnassa.

Nuorissa on tulevaisuus, sanotaan. Tuo Veteraanipäivän  teeman toinen lause  ”Nuoria ei unohdeta” kertoo suuresta ymmärryksestä, mutta kenties myös huolesta, sukupolvien välisen viestikapulan jatkumossa. Maassamme on aivan liikaa syrjäytymisuhan alla olevia nuoria, joiden hyvinvointiin on panostettava. Nuorten on saatava koulutusta, jolle on kysyntää ja sen jälkeen väylä työelämään, jolloin mahdollistuu osallisuus rakentavana osana suomalaista yhteiskuntaa.

Meidän on konkreettisesti lunastettava nykyisen hallitusohjelmammekin sisältämä lupaus nuorten yhteiskuntatakuusta. Se vaatii kuitenkin kaikkien vaikuttajatahojen ”yhteiseen hiileen” puhaltamista.

Hyvinvointivaltion toinen tärkeä tunnusmerkki on se, miten pidämme huolta veteraaneistamme ja muista ikäihmisistämme. Teistä, jotka olette mahdollistaneet meille tämän itsenäisen hyvinvointivaltion. Teidän ansiostanne me, nuoremmat sukupolvet, saamme elää päivästä toiseen rauhassa; ilman pelkoa, ilman tunnetta ja kokemuksia sodan kauhuista. Meidän jokaisen olisikin hyvä silloin tällöin pysähtyä pohtimaan sitä, miten helpoissa oloissa ja monella tavalla hyvin toimivassa yhteiskunnassa saamme elää. Ehkä silloin turha, pienistä vastoinkäymisistä valittaminen, voisi unohtua. Ja osaisimme katsoa tätä kaunista maatamme positiivisin, kiitollisin silmin. Muistaen ja arvostaen sitä kaikkea työtä, jota Te, arvoisat veteraanit, olette tehneet vuoksemme.

Te olette tehneet raskaan päivätyönne. Nyt on meidän vuoromme auttaa ja pitää huolta. ”Veljeä ei jätetä, nuoria ei unohdeta”.  

Uutisvuotoa

Kuluneen viikon uutiset ovat vähintäänkin hämmentäneet. Tai kiukuttaneet. Herättäneet siis, varmaan muitakin kuin allekirjoittaneen.

Uutinen yksi. Homoliitot. En edelleenkään pysty ymmärtämään sitä, että mukasivistysvaltiossamme nimeltä Suomi, etene vieläkään lakialoite sukupuolineutraaleista avioliitoista. Toivottavasti kansalaisaloitteen kautta asia tulee edes käsittelyyn eduskuntaan. Tulen allekirjoittamaan aloitteen. Minusta tuo on selkeästi ihmisoikeuskysymys. Piste.

Uutinen kaksi. Aborttilaki. Mielenkiintoinen avaus aiheesta, jota voisi spekuloida loputtomiin. Abortti sinänsä on minusta kunkin ihmisen oma asia ja päätös, jota toisten meistä on mahdoton käydä tuomitsemaan. Vaikka itse päättäisimmekin toisin. Itsemääräämisoikeutta siis. Ja tilanteita kun ei voida tietää. No tässähän oli kyse siitä, voiko hoitotyön ammattilainen kieltäytyä abortin tekemisestä. Toisaalta hoitotyön ammattilaisenkin tulisi mielestäni saada toteuttaa omaa elämänkatsomustaan, mutta toisaalta tuotahan voisi pohtia ammatinvalintakysymyksenäkin. Voin kyllä ihan tähän todeta itsekin kohdanneeni psykiatrian saralla työssä tilanteita joihin en koskaan olisi toivonut joutuvani. Ammatinvalintakysymys ja asia, jota lienee erittäin vaikea lailla säädellä.

Uutinen kolme. Kotihoidontuki. Ylellä käytiin kotihoidontukikeskustelu. Kestin katsoa sitä vajaat kymmenen minuuttia jostain keskivaiheelta. Aihe toki on hyvinkin mielenkiintoinen ja monisäikeinen. Ja herättää paljon intohimoja. Mutta väkisinkin tuosta tuli taas mielleyhtymä äitiyteen, sen kaikkiin kiemuroihin. Tuosta keskustelusta jäi ensimmäisenä mieleen se, että huonoja äitejä ovat ne, jotka perheelle ruokaa saadakseen painuvat töihin kun lapsi täyttää vuoden. Erehdyin muuten aikanaan lasten ollessa pieniä, eksymään äitien keskustelupalstoille. Aiheina mm. "äiti, joka ei ole synnyttänyt alateitse, ei voi oikeasti tuntea äitiyttä", "jos äiti ei imetä lasta puolta vuotta, lapsesta tulee vähintäänkin ainasairastava", "jos lapsi on yökylässä ennenkuin täyttä vuoden, sille tulee kiintymysongelmia". Että siinä äideille. Lopetin lukemisen nopeasti.

Uutinen neljä. Paikallista. Leppävirran valtuustolle jaettiin käyttäytymisohjeet. Ja tarpeeseen tuli. Ehkä olisi syytä valtuustossa opetella mm. odottamaan omaa puheenvuoroa, kunnioittamaan toisten mielipiteitä, kuuntelemaan, olemaan menemättä henkilökohtaisuuksiin. Uskomatonta, mutta totta. 

Vanhin lapseni, teini-ikäinen, kuunteli radiohaastattelua. "Äiti, sä kuulostat omituiselta, jotenkin viisaalta". Eipä tuohon kai ole lisättävää ;)

Mutta talviloma tulee ja aurinko sen myötä. Toivottavasti. Aion nauttia täysin siemauksin äitiyden iloista tuntematta syyllisyyttä kaikesta siitä, mistä voisin. Koska aurinko paistaa. Usein sisältä.