Hoitajamitoitus lakiin

Eilen uutisoitiin peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sdp) aloittavan valmistelun sitovan hoitajamitoituksen kirjaamisesta vanhuspalvelulakiin. Ehdottoman hyvä asia. Tällä hetkellä vanhuspalvelulaissa on olemassa suositus, jonka mukaan ympärivuorokautisessa hoidossa tulee olla 0,5 hoitajaa yhtä ikäihmistä kohden. Se, että hoitajamitoituksesta on olemassa suositus, ei vielä mielestäni riittävästi velvoita kyseisen hoitajamitoituksen toteuttamiseen. Suositukset ovat valitettavasti vain suosituksia. THL:n ja Valviran tutkimusten mukaan noin joka kymmenennessä hoitopaikassa kyseinen suositus ei tällä hetkellä toteudu. Siksi tämä olennaisesti ikäihmisten hoidon laatuun ja myös hoitajien jaksamiseen vaikuttava asia on saatava nyt kirjatuksi lakiin. Pikaisesti.

Maassamme ikäihmisten määrä ja sen myötä myös hoidon tarve kasvaa tulevaisuudessa. Yhä useampi ikäihminen tarvitsee apua ja hoivaa, joko kotihoidon hoitajien, omaishoitajan, palveluasumisen yksikön hoitajien tai viime kädessä vuodeosaston hoitohenkilökunnan tarjoamana. Haasteita on siinä, pystymmekö tulevaisuudessa turvaamaan jokaiselle ikäihmiselle riittävän hoivan ja oikeanlaisen hoitopaikan. Vanhuspalvelulaissa korostetaan avopalveluiden ensisijaisuutta. Siis kotiin annettavaa hoivaa, mutta samalla myös palveluasumisen yksiköissä annettavaa hoivaa ja hoitoa. Ne kun myös, toisin kuin monesta uhkakuvissa väitetään, kuuluvat avopalveluiden piiriin. Vuodeosastohoitoa ymmärtäisin tuon lain mukaan olevan mahdollista antaa niille, joilla on hoitoon lääketieteellinen tai turvallisuuteen liittyvä peruste. Vanhuspalvelulakia on kritisoitu ihmisten heitteillejättämisestä ja kotiin pakottamisesta. Kun lain kirjainta lukee tarkkaan ja perehtyy erilaisten yksiköiden toimintaan, ei tuollaista voi väittää.

Ikäihmisten hyvinvoinnin turvaaminen myös elämän ehtoopuolella on arvokysymys. Se, miten hyvinvointivaltiossamme haluamme ja pystymme pitämään huolta heikoimmistamme on mittarina sille, millainen hyvinvointivaltio olemme nyt. Ja tulevaisuudessa.

Vapaaehtoistyö kunniaan

Maailma muuttuu ja elo sen mukana. Talous on niukkaa ja kansalaisille joudutaan tarjoamaan vaikeita säästötoimenpiteitä. Niin kunnissa kuin valtion tasollakin. Tarvitaan yhteisöllisyyttä, toinen toisista välittämistä.Yhteiskuntamme yksilökeskeisyyden korostaminen ja ajautuminen siihen, että vain ne pärjäävät, joilla on hyvät lähtökohdat tai taloudelliset mahdollisuudet, on pystyttävä pysäyttämään. Minusta hyvinvointiyhteiskunnan yksi olennaisimmista mittareista on se, miten pystymme pitämään huolta kaikkein heikoimmistamme. Niistä, jotka eivät itse pysty pitämään huolta itsestään.

Tällä hetkellä monessa kunnassa on tilanne, jossa järjestöavustuksista joudutaan leikkaamaan. Järjestöt tekevät ansiokasta työtä, jonka merkitys korostuu etenkin nyt, kun säästötoimenpiteillä karsitaan peruspalveluita. Vapaaehtoistoiminnassa on onneksi näkyvissä uutta tulemista. Vapaaehtoisvoimin eri kunnissa pidetään huolta heikoimmista, järjestetään ulkoilutustapahtumia ikäihmisille, hyväntekeväisyyskonsertteja, lasten tapahtumia ym. Järjestetään niitä toimia, joilla ihmisten toimintakykyä voidaan ylläpitää, saada aikaan aitoja elämyksiä ja kokemuksia joskus raskaaltakin tuntuvan arjen keskelle. Surullista on, jos vapaaehtoistyön toimijat eivät saa päättäjiltä ansaitsemaansa tukea arvostusta. Vaikkei sitä rahallista, niin ainakin asenteellista ja henkistä. Tukea voidaan antaa vaikka tarjoamalla korvauksetta tiloja vapaaehtoistoimijoiden käyttöön ja antamalla asiantuntija-apua.

Vapaaehtoistoimintaa ja toisten pyyteetöntä auttamista on monenmoista. Sosiaalisen median myötä kanavat ovat lisääntyneet ja avun antaminen helpottunut. Joulun alla marketeissa toteutettu Joulupuu-keräys ja facebookin lahjakeräykset toimivat loistavasti. Lapsiperheiden jouluavuksi ihmiset lähettivät paketteja lapsille, tuntemattomille, vähävaraisille. Tai tarjosivat jouluruokaa vähävaraiselle perheelle. Hyväntekeväisyys ei onneksi ole tässä yksilöllisyyttä korostavassa maailman ajassa hävinnyt. Meillä on monella on asiat aika hyvin. Ja sydämen sivistyksestä kertoo se, miten kohtelemme toinen toisiamme. Olemmeko apuna ja tukena? Olemmeko mukana mahdollistamassa, että jollakin muullakin perheellä on parempi olla? Arvoista ja asenteista on kyse. Tässäkin.