Pelottavaa

Olen ollut lomalla. Aivot myös. Ja vaikka olenkin päivittänyt aika ajoin uutistietämystäni, olen silti pyrkinyt ajattelemaan ihan muuta. Tai vaan olla. Tarpeeseen on huili tullut.

Mutta nyt pysäytti. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen julisti facebookissa englanniksi haaveilevansa "vahvasta ja urheasta kansakunnasta, joka kukistaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus". Kirjoitus jatkuu " tämä inhottava kupla, jossa vihollisemme elävät, tulee rikkoutumaan miljoonaksi pieneksi palaseksi" ja että "me tulemme taistelemaan loppuun saakka kotimaamme ja yhden aidon suomalaisen kansakunnan puolesta".

Keskustelu Immosen kirjoituksesta on ryöpsähtänyt sosiaalisessa mediassa. Puoleen ja toiseen. Osa kokee, että ihmisellä on oikeus mielipiteeseen, osa on sitä mieltä, että kirjoitus on rasistinen. Ja osa hehkuttaa Immosen oikeanlaisia ajatuksia. Kiihkeästi.

Pelottavaa. Ei lainkaan huvittavaa minusta. Immosen kirjoituksen kaltaisia manifesteja löytyy valitettavasti ympäri maailmaa. Niiden ihmisten kirjoittamina, jotka ovat päätyneet omassa erinomaisuuden ajatuksessaan riistämään hengen väärinuskovilta, väärän värisiltä tai muuten vain väärällä tavalla ajattelevilta. En tiedä, oliko Immosen kirjoituksen julkaiseminen Uton saaren tapahtumien muistopäivänä sattumaa. Pelottaa, ettei ollut.

Meillä Suomessa on onneksi sananvapaus ja mielipiteen vapaus. Mutta jossain on mentävä raja. Lietsominen näkemykseen oman kansan erinomaisuudesta ja sen puolesta taistelemiseen muita vähempiarvoisia kohtaan on pelottavaa. Suvaitsemattomuus tuossa mittakaavassa kenen tahansa kynästä, saati sitten valtaa käyttävän hallituspuolueen kansanedustajan, joka lietsonnallaan valitettavasti saattaa onnistua roihauttamaan tulen on järkyttävää. En vaan pysty käsittämään tuota vihaa.

Mikä tähän maailmaan on mennyt? Siis ihmisiin? Ihmisyys on kadonnut. Miksi emme voisi vaan säilyttää pienen lapsen ajattelua siitä, että kaikkien kanssa voi leikkiä. Ihonväristä riippumatta.

Kaunista ja lämminhenkistä

Lomalla. Kulunut kevät oli kutakuinkin kohtuullisen vilkasta aikaa. Kesällä on nyt hyvä hengähtää, nähdä ja kokea iloa ja rauhaa. Ja kaikkea kaunista. Suuntasimme tuttuun, minusta ehkä kaikista kauneimpaan käymistäni kaupungeista, Prahaan. Olen aina harrastanut nettisurffailua matkoja varatessani ja tälläkin kertaa löysin sopivat hotellit ja lennot, n. 325€/aikuinen koko viikko. Viisi yötä Prahassa ja kaksi Bratislavassa. Matkaan siis.
Prahassa vietetyn parin yön jälkeen reissasimme junalla neljä tuntia kauniiseen Bratislavaan pariksi yöksi. Ja siitä bussilla päiväksi Wieniin ja junalla takaisin Prahaan. Hyvin onnistui alle kaksivuotiaan kanssa.

Muutamia huomioita (perustuvat siis vain omaan tunteeseen;):
a) Paikalliset ihmiset sekä Prahassa että Bratislavassa ovat lämpimiä ja ystävällisiä. Seniori-ikäisille tarjotaan istumapaikkaa metrossa, pienet lapset huomioidaan ravintoloissa ja muualla. Tuntemattomille lapsille jutellaan ja leikitellään. Palvelua tarjotaan ja ohikulkijat neuvovat mielellään   eksyneitä turisteja.
b) Vaipat ja vauvaruuat ovat meidän hinnoissamme. Muutoin ruoka edullisempaa, sekä kaupoissa että ravintoloissa.
c) Puolikkaan ankan syömiseen kannattaa varata aikaa. Tsekkiläiseen annokseen kuuluivat lisäksi perunakakkuset, hapankaali ja vaaleaa leipää. Hyvää. Hinta Prahan keskustassa n. 10€.
d) Junien hinnat (Praha-Bratislava), (Wien-Praha) taisivat olla riippuvaisia junan laadusta. Junamatkustaminen onnistuu hyvin lapsen kanssa. Leikkivaunussa.
e) Metromatkustaminen sopii meille. Pääsee helposti paikasta toiseen ja rattaiden kanssakin onnistuu (rullaporrastekniikan harjoittelun jälkeen).
f) Praha on kaunein kaupunki, jossa olen koskaan käynyt. Kaarlen silta yövalaistuksessa henkeäsalpaavan kaunis. Vanhan kaupungin keskusta kaikkineen on täynnä nähtävää ja vaikka turisteja onkin paljon, ei olo tule tukalaksi. Meno on leppoisaa. Bratislava on hyvin samankaltainen kaupunki tunnelmaltaan.

Pieni ja lämminhenkinen. Pikkukadut täynnä mukavia ravintoloita, markkinameininkiä ja paikallisia katusoittajia. Wien kuudessa tunnissa; hienoja vanhoja rakennuksia, puhdasta ja siistiä, mutta jäi etäiseksi ja kylmäksi.

Elämä on. Reissamisessa kaiken ilon ja näkemisen lisäksi on hyvä pysähtyä pohtimaan, miten toisia ihmisiä tuolla, etenkin tsekkiläisessä ja slovakialaisessa kulttuurissa kohdataan. Ihmisinä, toisia huomioiden. Olisi meillä opittavaa.