Kohti oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa

En varmaan ole ollenkaan ainoa, joka jännitti viime perjantaina eduskunnan äänestystä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Ja miten hienoa oli huomata, että tämä maa astui askeleen kohti suvaitsevaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. En muista, että koskaan aikaisemmin olisi ollut äänestystä, jota olisin näin paljon pohtinut ja joka olisi herättänyt näin paljon tunteita. Myönnän. Toisaalta olen ihan aikuisten oikeasti myös yrittänyt ymmärtää lain vastustajia ja heidän perusteluitaan. Ja myönnän, etten tuossa ymmärtämisessä ole aina kovinkaan korkealle päässyt.

Ymmärrän hyvin sen, että jos tässä olisi ollut kyse kirkollisesta vihkimisestä (josta siis ei ole), vedotaan Raamattuun, uskonnolliseen näkemykseen ja kirkkoon. Meillä on uskonnonvapaus ja meillä kullakin omia näkemyksiämme uskontoon ja kirkkoon liittyvistä asioista. Mutta siitähän tässä ei ollut kyse.

En ymmärrä sitä, että joissakin kirjoituksissa ja puheissa homoseksuaalisuutta on pidetty luonnottomana ja sairaana. Tai että samantien pitäisi sitten hyväksyä moniavioisuus. Yksi ala-arvoisimmalta kuulostanut facebook-kommentti (Olli Sademies) oli se, että nyt voidaan sitten samantien laittaa asia kuntoon ja antaa jokaisen joka niin haluaa, mennä naimisiin mielitiettynsä kanssa, oli se sitten vaikka samaa sukupuolta oleva kuollut eläin. Tai kansanedustaja Hirvisaaren twitterpostaukset (joita ei edes kannata tähän mainita), jotka vetävät sanattomaksi. Monista kommenteista kuultaa suvaitsemattomuus ja viha. Eikö noilla kommentoijilla käy edes mielessä se, että kommentit ovat loukkaavia, syvälle ihmiseen sisimpään meneviä?

Eilen Varkauden Joulunavauksessa ihmisten huulilla olivat kysymykset tähän aiheeseen liittyen. Suurin osa teltallani pyörähtäneistä kertoi kannattaneensa lakialoitetta. Eräs ikääntynyt herra tuli kysymään mielipidettäni ja kertoi itse kannattavansa vapautta ja sen kautta myös kyseistä lakiesitystä, Tosin eräs rouva kävi kysäisemässä, olenko "niitä sateenkaaria"? Sanoin kannattaneeni lakialoitetta, mutten ennättänyt perustella kun hän pinkaisi vihaisena pois teltalta.

Tämän keskustelun hyvä puoli on se, että keskustellaan ja herätetään tunteita. Perustellaan ja opitaan toisiltamme. Tässä keskustelussa on vaan nyt menty yli, varmasti puolin ja toisin. Suvaitsevaisuus tarkoittaa minulle toisenkin näkökantojen ymmärtämistä tai ainakin ymmärtämisen yrittämistä. En kuitenkaan pysty ymmärtämään ihmisten lokerointia, vihan lietsontaa enkä ihmisyyden unohtamista. Katsoin eilen uutislähetystä,
jossa näytettiin eduskuntatalon eteen kokoontunutta porukkaa. Tämä asia herättää paljon tunteita jo meissä, jotka taistelevat tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta. Lisäkseni varmasti monelle muullekin kohosi tippa silmään äänestystuloksen ratkettua.

Miltähän tuntui äänestystuloksen jälkeen niistä

ihmisistä, jotka ovat vuosikymmeniä eläneet "kaapissa", piilotellen seksuaalista suuntautumistaan? Halunneet olla tasa-arvoisia lain edessä ollen kuitenkin yhteiskunnan silmissä toisen luokan kansalaisia? Suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa. Ollaan menossa oikeaan suuntaan, askel kerrallaan.

Hyviä uutisia

Olipa hienoa avata kohtalaisen vaiherikkaan arkiviikon päätteeksi Ylen tekstitv. Ensimmäisenä otsikkona oli: ”Leppävirta on lukiovertailun kärjessä”. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tekemä lukiovertailu perustuu lukioiden pidemmän aikavälin yo-tuloksiin (2002-2013). Tämän lisäksi tutkimuksessa on otettu huomioon oppilaiden lähtötaso, yläkoulujen erilaiset arvostelukäytännöt ja pienistä lukioista kirjoittavien määrän suuri vaihtelu vuosittain. Hyviä uutisia ei ole koskaan liikaa. Ei varsinkaan näinä aikoina, kun kunta toisensa jälkeen joutuu olemaan säästökuurilla ja monin tavoin tasapainottamaan talouttaan. Niin mekin Leppävirralla. Lukiokoulutuksen säilyminen omassa kunnassamme on ollut vuosien saatossa asia, josta on haluttu pitää kiinni. Pienen lukion hyvät puolet tulevat nyt esiin ja uutisoidaan valtakunnankin tasolla. Opetuksen laatu, mahdollisuus tuntea jokainen opiskelija ihmisenä ja opintojen riittävän hyvä henkilökohtaistaminen näkyvät tuloksissa. Into oppia uutta ja katsoa elämässä eteenpäin ovat niitä arvoja, joita yläkouluopintojen jälkeen toivoisi jokaiselle nuorelle. Oli se nuoren polku sitten toisen asteen ammatillinen koulutus, lukiopolku, työelämä tai joku muu nuorelle sopiva polku. Tuosta tuloksesta on kiitettävä sekä loistavia opettajia ja muuta nuorten tukena olevaa henkilökuntaa että myös ahkeria ja eteenpäin haluavia ja innokkaita opiskelijoita. Tästä on hyvä mennä eteenpäin.

Perjantai-illan lukupläjäyksen keskipisteenä tulee olemaan huomisen SDP:n puoluevaltuuston asiakirjat ja vaaliohjelmamateriaali. Aamulla auton keula siis kohti Kotkaa. Pitää mielen virkeänä ;)

Erilaisia tulkintoja

Kohtalaisen vauhdikkaasta viikosta huolimatta olen päivittäin seurannut tapani mukaan valtakunnan uutisia, kuten luonnollisesti niitä paikallisempiakin. Tämän päivän herättävin uutinen oli se, että Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, ministeri Päivi Räsänen kommentoi tasa-arvoisen avioliittolain olevan YK:n ihmisoikeusjulistuksen vastainen. On totta, että kyseisessä julistuksessa puhutaan miehen ja naisen välisestä avioliitosta.

Mutta. 1. Artiklassa sanotaan, että "Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä." Ja 2. Artiklassa jatketaan, että "Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin, ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.".

Me ministeri Räsäsen kanssa ilmeisimminkin tulkitsemme tuota YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta, joka on muuten hyväksytty vuonna 1948, hyvin eri tavalla. Peruslähtökohdat ihmisoikeuksille kerrotaan minusta noissa kahdessa ensimmäisessä artiklassa. Hyvin selvästi. Toinen pointti on se, että julistusta joka sinällään on hyvinkin ajankohtainen monelta osin, tulisi osata soveltaa nykypäivään. Ja sitä toden totta tasa-arvoinen avioliittolaki on.

Omaishoidon tukea

Aika menee vauhdilla. Vaikka ensilumi on jo satanut ja sulanut, joulun odotus on ihmisten keskusteluissa jo korkealla. Poliittinen keskustelu on pyörinyt opposition esittämän välikysymyksen äärellä. Hallitus sai siis luottamuksen ja olettaisin hallituksen jatkavan toimintaansa aina seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka. Siis huhtikuulle.

Kirjoitin viime viikolla Savon Sanomiin omaishoidon tuesta. Aihe, joka on ollut keskusteluissa liian kauan. Siksi liian kauan, ettei asialle ole tehty riittävästi. Meillä kevään puoluekokouksessa hyväksyttiin aloite, jossa esitettiin omaishoidon tukea Kelan maksettavaksi. Syystä, että silloin kaikkien kuntien omaishoitajat olisivat tasavertaisessa asemassa. Nythän on niin, että moni kunta lopettaa maksamisen tai ei huomioi uusia hakemuksia loppuvuodesta. Siksi, että rahat on käytetty. Ei voi olla niin, että samaa arvokasta omaishoidon työtä eri puolilla maata tekevät, tulevat kohdelluksi eriarvoisesti. Omaishoitoon liittyy paljon inhimillisiä tekijöitä. Moni ihminen haluaa läheisensä hoitavan itseään. Minäkin haluaisin. Toisaalta moni omaishoitaja haluaa olla tukena ja apuna rakkaalleen niin hyvin kuin vaan on mahdollista. Ja taloudellisestakin näkökulmasta; yhteiskuntamme säästää arvioilta yli miljardi euroa vuositasolla omaishoitajien tekemän työn vuoksi. Omaishoidon tuen maksatus Kelalle olisi kaikin puolin voitto. Nykyinen käytöntö on epäkohta, johon on tartuttava.

Kunnat painiskelevat talousvaikeuksiensa kanssa. Meillä Leppävirralla on siitä ehkä erikoinenkin tilanne, että tänään valtuustolle on esityksenä, ettei veroja korotettaisi. Tosin tuo tarkoittaa samaan aikaan myös sitä, että säästötoimenpiteitä on edelleen tehtävä. Kunnassamme on kohtalaiset hyvät palvelut. Kuitenkin jos taloustilanne jatkuu nykyisenlaisena, on jossain vaiheessa harkittava verojen korottamista tai sitten säästöjä, jotka ovat liian rajuja. Inhimillisestä näkökulmasta.

Seurakuntavaalit pidettiin eilen. Onnea kaikille valituille ja ehdokkaina olleille! On hienoa, että monessa kunnassa ehdokkaita löytyi. Toisaalta on surullista, että joissakin kunnissa äänestysprosentti jäi alle kymmenen. Tuon pitäisi olla kaikkien puolueiden ja myös kirkon suuri huolenaihe. Koen, että äänestäminen missä tahansa vaaleissa on kannanotto ja tapa ja mahdollisuus vaikuttaa.

Asenteita ja historiaa

Viime perjantaina vietettiin epävirallista naisten palkkapäivää. Päivä oli valittu lokakuun viimeiseksi siksi, että kun naisen palkka Suomessa on 83.1% miehen palkasta, ajassa mitattuna naisen palkanmaksu loppuu lokakuun lopussa. Palkkaerojen kaventamisesta on puhuttu iät ja ajat, hyvin vähän vaan on saatu tehtyä. Viimeisimpänä isien yhdeksän viikon mittainen vanhempainvapaakiintiö, josta jo siitäkin nousi kova kohu. Asenteet ovat meillä vielä tiukassa. Ammattiin hakeudutaan edelleen sukupuolen mukaan. Ajatus siitä, että olisi miesten ja naisten töitä olemassa, on mielestäni ihan hölmö. On hienoa nähdä, miten onneksi aina joitakin nuoria miehiä hakeutuu hoitoalan ammatteihin tai nuoria naisia autonasentajiksi.

Edelleen äidit käyttävät suurimman osan vanhempainvapaista, n. 91%. Monessa perheessä tässä on syynä raha; se, jolla on isompi palkka, käy työssä. Usein se on isä. Usein äiti on se, joka jää työstä pois hoitamaan akuutisti sairastunutta pientä lasta. Tasa-arvoon on vielä pitkä matka. Ongelmana tässä on se, että vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset kaatuvat naisvaltaisten alojen niskaan. Entäpä jos vanhemmuuden työnantajalle aiheuttamat kustannukset jaettaisiin kaikkien työnantajien kesken? Kerättäisiin työnantajilta potti, josta palautettaisiin rahaa työnantajille vanhemmuudesta aiheutuneiden kustannusten suhteessa. Yksinkertainen idea. Ahtaalla ovat siis naisvaltaiset työpaikat. Esimerkiksi kunnat, joissa on paljon hoitoalan työpaikkoja ja hoitohenkilökunnasta suuri osa on naisia. Asennemuutoksella ja yhdessä pähkäilemällä tämä epäkohta saadaan ratkaistuksi. Jos tahtoa löytyy.

Lauantaina vietettiin Pyhäinpäivää. 10-vuotiaan kanssa kävimme haudoilla, Lastensairaalan tueksi järjestyssä hienossa ja liikuttavassa konsertissa ja ajelemassa ympäri Varkautta. Joka kerta haudoilla käyminen on haikeaa. Muistelua ja ikävää. Pieni mies pohdiskeli enkeleitä ja totesi niiden olevan hautausmaan päällä. Niinpä.

Ajelimme ympäri kaupunkia. Kävimme Joutenlahdessa, Käpykankaalla ja juttelimme menneistä. Omaa lapsuutta, leikkipaikkoja, tunteita ja tunnelmia on aina silloin tällöin hyvä muistella. Ja kertoa historiaa myös jälkikasvulle. Oman historiansa muistelemisessa oppii aina myös jotain itsestään.