Lapsilisäkeskustelua ja vaalikonekompia

Miten kahvipöytäkeskustelusta voi tulla ajateltua suurempi? Viime viikolla kävi niin. Kahvipöytäkeskustelu lähti jostakin ihmiseen anatomiaan liittyvästä. Ja päättyi lopulta vakavaan keskusteluun adoptio-oikeudesta ja huoleen lasten huostaanottojen lisääntymisestä. Lasten huostaanotot ovat edelleen kasvussa. Valitettavasti. Näköjään suunta on siihen, että yhä enemmän huostaanotettujen lasten joukossa on nuoria. Niitä nuoria, joihin vanhemmilla tai muilla aikuisilla ei ole otetta. Rajatonta elämää. Tässä maassa edelleen on ongelmana se, ettei sijaisperheitä ole saatavilla. Yksi syy on varmasti raha. Perheille maksettava korvaus on suhteettoman pieni Ja toinen syy puute niistä ihmisistä, jotka hyvyyttään tuota työtä tekevät. Monet huostaanotetut lapset ja nuoret ovat huostaanoton aikaan jo siinä voinnissa, ettei perheeseen sijoittaminen onnistu, vaan tarvitaan ammatillista perhehoitokoti. Tai psykiatrista sairaalahoitoa. Ei näin voi olla. Ennaltaehkäisyyn on satsattava, jo inhimillisestäkin näkökulmasta. Ja rahankin vuoksi. Ammatillisen perhehoitokodin vuorokausihinta voi olla n. 200 euroa / lapsi. Luulisi kunnan kukkaroilta löytyvät entistä paremmin löytyvän rahaa ennaltaehkäisyyn, kun jokainen kuntapoliitikko kertoisi tuon 200 euroa 365 vuorokaudella.

Eilinen päivä täyttyi vaalityön ilosta Sonkajärvellä. Pienestä räntäsateen ropinasta ja aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta tunnelma oli leppoisa. Varmasti kaikilla. Taas löytyi yksi hyvä syy siihen, miksi tässä hommassa on niin intohimolla mukana. Ihmisiä jututtamassa ja ennen kaikkea kuuntelemassa, mitä ihmisillä on mielen päällä. Huolimatta siitä, missä päin kaunista Pohjois-Savoa ollaan, huolen aiheet ovat kutakuinkin samanlaiset. Vanhustenhuollon tulevaisuus, pienten kuntien elinvoimaisuus ja -kelpoisuus, kulutuksen verottamisen kiristyminen ja nyt päivän polttavana toimeentulotuki ja siihen liittyvä lapsilisäkeskustelu. Hyvä on, että tuo kyseinen, jo pitkään olemassaollut epäkohta on otettu nyt keskusteluun. Lapsilisän pitää olla kaikkien saatavilla, eikä sitä tule voida vähentää laskettaessa toimeentulotukea. Ei yksinkertaisesti voi olla niin, että tätä kautta köyhiltä viedään välillisesti lapsilisä. Lapsihan ei voi määrätä sitä, millaiseen perheeseen syntyy ja lapsilisän tarkoituksena on olla turvaamassa lapsen elämää. Piste.

Tämän iloisen iltapäivän olen käyttänyt vaalikoneisiin vastaamiseen. Ja mielenkiintoista onkin ollut. On saanut esittää mielipiteensä kaikenlaisiin väittämiin mm. kannabiksen laillistamisesta, verotuksesta, jääkiekon MM-kisojen televisioinnista, maahanmuuttopolitiikasta, markasta, maataloustuista, poliisien vallasta, presidentin valtaoikeuksista, kasvisruuasta, "paskaduunien" (näin oli asia vaalikoneessa ilmaistu) pakollisuudesta, Natosta, sukupuolineutraalista avioliittolaista, palvelujen ulkoistamisesta, kuntaliitoksista ja paljon monesta muusta. Väittämät on asetettu kielteisesti tai myönteisesti. On luettava moneen kertaan ja vielä kun joidenkin koneiden pallukat pomppivat sinnetänne, voi joidenkin vastaukset olla muuta kuin mitä on tarkoitus. Toivottavasti media on armollinen, kun vastauksia tulkitsevat. Hyvää vaalikoneissa on paljon. Esimerkiksi se, että joutuu oikeasti asiaa miettimään ja perustelemaan asiat itselle. Asiathan eivät useinkaan ole kovin yksiselitteisiä ja vaalikonevastaukset saattavatkin vaikuttaa poliitikon vastauksilta. Ei ollut vastausvaihtoehtoa savolaisille: suattaapiollajottasuattaapiollajotteiou. Ja hyvä niin.

Vakavaa asiaa ja vaalityön huumaa

Kuopion tori täyttyi tänään torimyyjistä ja tietysti vaalien läheisyydessä myös kampanjatyöntekijöistä. Enemmän ja vähemmän topatut ehdokkaat tukijoukkoineen soljuivat sulassa sovussa. Ainakin vielä. Toivottavasti vielä huhtikuun puolen välin tienoillakin. Nyt se sitten alkaa, vaalikamppailu. Tosin taustatyötä varmaan suunnalla ja toisella on tehty pitkin vuotta. Nyt tehdään se näkyvä työ ja tulokset siitä näkyvät vaalipäivänä 17.4. Tuskin olen ainoa ehdokas, joka joskus heikkona hetkenä miettii miksi tähän rumbaan on lähtenyt. Aina vaan löytyy hyviä syitä. Monia. Tänäänkin. Äärimmäisen palkitsevaa on se, kun joku, monesti itselle tuntematon torikulkija tulee juttelemaan. Kyselemään mielipiteitä ja usein kertomaan omakohtaisen elämänkokemuksen. Tänään kohtasin ikääntyneen miehen, joka kertoi koskettavan tarinan omaishoitajuudesta. Valittamatta. Omaishoitajat ovat unohdettu ihmisryhmä. Unohdettu siinä, että omaishoitajan tuella ei pärjää. Saa ehkä hieman helpotusta arkeen, jos sitäkään. Joskus herää ajatus siitä, että entä jos jokainen omaishoitaja lopettaisi omaishoitajuuden. Mitä kävisi sairaille omaisille? Ja kuka laskisi, paljonko yhteiskunta oikeasti säästää sillä, että edelleen tässä maassa on paljon läheisiään hoitavia. Rakkaudellaan.

Kävimme tänään antoisaa ja ajatuksia herättävää keskustelua eläkeläisten tilaisuudessa. Suuri huoli vanhustenhuollon tilasta nousi päällimmäisenä puheenaiheena keskusteluun. Suurimpana huolena oli kohtelu, niin yhteiskunnan tasolla kuin hoitotyössäkin. Miten ikäihmisiä arvostetaan? Onko ikäihmisistä tullut yhteiskunnassamme vain ongelma, joka on pakko jollain tavalla ratkaista? Meidän kun pitäisi pitää kunnia-asianamme sitä, että saamme hoitaa ikäihmisiämme. Maamme rakentajia.

Olipa kerran kunta vol. 2

Kunnanvaltuustomme kokoontui siis tänään erään valtuutetun sanoin "kertausharjoituksiin". Uusiksi meni puheenjohtajiston valinta. Kuntalakia tulkittiin suuntaan ja toiseen ja äänestyksen saloihinkin päästiin kahteen otteeseen. On toki surullista, että kaikki 35 valtuutettua eivät voi olla lain asiantuntijoita. Asioista pitää ottaa selvää ja luotettava lakimiesten sanaan. Ja jätettäköön sitten tarkemmat tulkinnat niille, jotka siitä leipänsä saavat. Puheenjohtajisto siis valittiin. Tosin jatkokertomusta seuraa kunnallisvalituksen muodossa, kuulemma.

Valtuutetut on valittu edustamaan kuntaa, siis kuntalaisten puolestapuhujiksi. Valtuuston pitäisi ideaalisti olla otos kuntalaisista, ihan tavallisia ihmisiä siis. Taas kerran täytyy toki ihmetellä sitä, miten paljon valtuustossa puhutaan ilkeämielisesti, ihmisiä henkilökohtaisesti moittien. Politiikassa ollaan eri mieltä, sanaillaan ja sutkautellaan. Äänestetään, perustellaan ja pähkäillään. Siitä huolimatta valtuuston, kuten muunkin elämän pelisääntöihin pitää kuulua toisten ihmisten arvostaminen. Ja mielipiteiden kunnioittaminen. En jotenkin jaksa uskoa, että satunnainen otos kuntalaisista keskustelisi kuten valtuustomme. Toisten ihmisten tekemisen arvosteleminen, mielipiteiden kyseenalaistaminenkin kuuluvat asiaan. Samoin joskus herneiden vetäminen nenään. Mutta silti. Henkilökohtaisuuksiin meneminen ei ainakaan yhteistyötä rakenna. Suuntaan eikä toiseen.

Valtuuston kokouksen toivoisi olevan tilaisuus, jonne kuntalaisten olisi helppo tulla ja kokousten seuraaminen koettaisiin mielekkääksi ja antoisaksi. Tänään lehteri ammotti tyhjyyttään, vaikka aihe oli mitä mielenkiintoisin. Miksiköhän näin?

Eräs koillissavolainen toveri lohdutti taannoin kertoessani valtuustomme pieleen menneestä vaalista todeten, että Kaavi sentään takavarikoi oman röntgenlaitteensa. Näin meillä Pohjois-Savossa.

Aikuisten askartelua

Vaalityö on mukavaa. Tässä taannoin vaalityössä mukana olleiden kanssa pysähdyttiin pohtimaan, mitä ollaan tekemässä. Aikuiset ihmiset liimaamassa palapeliin ohjeita. Ja silti naurattaa. Ehkä viimeksi (viime vaaleja lukuunottamatta) meistä jokainen on ala-asteikäisenä moista liimaustyötä tehnyt. Ja seuraavan kerran (vaaleja taas lukuunottamatta) liimailemme pääsiäiskortteja ollessamme ikäihmisinä hoitokodissa. Toivottavasti silloin virkistystuokioita meille järjestetään. Mutta näin se menee. Vaalityön yksi suurimmista iloista on tehdä asioita yhdessä. Pähkäillä tekemistä. Luukuttaa mainoksia kerrostalojen rappukäytävissä pohkeet jumissa. Miettiä, mitä ihmettä kirjoitetaan mainokseen. Työntää asuntoautoa lumipenkasta. Laulaa Työväenlauluja koillissavolaisella metsätaipaleella. Täyttää ilmapalloja sormet kohmeessa. Niin, ja liimailla niitä ohjeita palapeleihin.

Politiikassa mukana oleminen on haasteellista, asioiden selvittämistä, pohtimista ja puntaroimista. Politiikkaan kuuluu aina tietynlaista sumplimista ja yhteistyötä. Muuten ei asioita saada eteenpäin. Eräs vanhempi herrasmies tuli taannoin torilla kysymään, että mitä yksi ihminen voi muka tehdä. Kävimme oikein antoisan keskustelun aiheesta ja tottahan se on, ettei yksin kukaan tätä maailmaa paranna. Yhteistyöllä, vuorovaikutustaidoilla ja toisten ihmisten kuuntelemisella kylläkin. Kivi kerrallaan.

Vaalityöhön liittyy tuon politiikan lisäksi paljon muutakin. Iloa, mutta valitettavasti sitä toistakin. Uskallan ennustaa, että meilläkin peli on viime vaaleja kovempaa, ainakin se näyttäytyy jo nyt ikävämpänä. Jos reilulla ja avoimella pelillä ei eduskuntaan pääse, niin sitten ei. Niin yksinkertaista se on ja pitää ollakin. Ei eduskuntaan pääseminen voi olla niin tärkeää, että menettää arvonsa ja myy sielunsa. Toivottavasti ei kenellekään. Vaikka hyvinkin vakavista asioista vaalikentilläkin puhutaan, ei tekemisen tarvitse olla kurttuotsaista. Ja sitä paitsi vaalityö on mukavaa. Oikeasti.

Niin, ja huomenna jatkuu kertomus Olipa kerran kunta vol.2. Kunnanvaltuustomme kokoontuu päättämään valtuuston puheenjohtajistosta. Saa nähdä, mitä äänestämme, kenestä ja millä tavalla. Ja onnistuuko se tällä kertaa ilman menettelytapavirheitä ja muita mielenkiintoisia sivujuonteita.

Olipa kerran kunta

Olipa kerran kunta, jonka kunnanvaltuustossa oli valtuuston puheenjohtajien valinta. Valtuutettu 1 esitti henkilön a puheenjohtajaksi, henkilön b 1.varapuheenjohtajaksi ja henkilön c 2.varapuheenjohtajaksi. Sen jälkeen valtuutettu 2 esitti enemmistövaalia sanoen, että kirjoitetaan kolme nimeä paperiin. Valtuutettu 3 kannatti valtuutettu 2:n esitystä enemmistövaalista. Puheenjohtaja totesi, että on tullut vain kolme henkilöesitystä. Sitten valtuutettu 4 esitti henkilöä d 2. varapuheenjohtajaksi. Eli esityksiä oli niin, että puheenjohtajaksi 1 esitys, 1. varapuheenjohtajaksi 1 esitys ja 2. varapuheenjohtajaksi 2 esitystä.

Sitten mentiin vaaliin. Vaaleissa eniten ääniä sai henkilö b, jota oltiin esitetty 1. varapuheenjohtajaksi. Toiseksi eniten sai ääniä henkilö a, jota oli esitetty puheenjohtajaksi. Kolmenneksi eniten sai ääniä henkilö c, jota oltiin esitetty 2. varapuheenjohtajaksi. Päätökseksi tuli se, että puheenjohtajaksi valittiin a, 1.varapuheenjohtajaksi b ja 2. varapuheenjohtajaksi c. Olipa kerran kunta, jossa toiselta sijalta valittiin puheenjohtajaksi.

Politiikka on iloinen asia, moni on sanonut. Aidosti voin tähän yhtyä. Tosin kunnanvaltuuston tulee olla paikka, jossa asiat menevät lakien mukaan, demokratiaa kunnioittaen. Vahinkoja tosin sattuu sielläkin, kun ihmiset temmeltävät. Hyvää tässä pähkinässä on se, että varmasti moni kyseisen kunnan valtuutettu ja virkamieskin on kuluttanut viime päivinä Kuntalain lehtisiä ja käyttänyt lakimiesten asiantuntemusta. Jatkokertomus oletettavasti seuraa myöhemmin.

Vuosi elämästäni

Vuosi on taas vaihtunut. Rauhallisissa, seesteisissä ja hyvän mielen aatoksissa. Viime vuosi oli vähintäänkin vaiherikas, niin hyvässä kuin siinä pahassakin. Mutta kaikesta on selvitty, kiitollisena läheisten ja ystävien kanssaelämisestä.

Mitä sitten viime vuodesta jäi käteen. Omassa elämässä vuosi oli työntäyteinen, tosin tavalliseen tapaan. Opettajan työn hyvänä ja vähän huononakin puolena on se, että opetus kasautuu tiettyihin ajanjaksoihin, toisinaan taas on enemmän aikaa suunnitteluun ja pähkäilyyn. Ihanaa työtä. Entistä enemmän nautin tuosta työstä ja siitä, että vuosi vuoden jälkeen meiltä valmistuu ihania lähihoitajia, jotka tulevassa työssään oikeasti tekevät työtä sydämellään. Parasta työn antia on se, kun opiskelun alussa liki hoitotyöstä tietämätön nuori valmistuu omasta ammatistaan ylpeänä lähihoitajana. Oman ammatin arvostus lähtee monesti itsestä. Eikä lähihoitajia vieläkään arvosteta riittävästi.

Politiikan saralla mieleenpainuvinta oli Joensuun puoluekokouksemme toukokuun lopulla.

Puoluekokouksen seuraaminen uudesta katsantokannasta, ryhmän puheenjohtajana, oli erittäin antoisa ja ajatuksia herättävä kokemus. Kun näkee sermien taakse, on aina hivenen tietoisempi kaikesta. Lisää ymmärrystä. Sen hurmoksen, jonka vastavalittu puoluesihteeri Jungner aikaansai Joensuussa, toivoisi kantavan hedelmää eduskuntavaalityössä. Koko puolueen osalta.

Maakunnassamme ei valitettavasti kuntakentän muutoksista voi paljon mainita. Karttula liittyi juuri Kuopioon. Valitettavasti vaikuttaa edelleen siltä, että Pohjois-Savossa olemme Paras-hankkeen pilottimaakunta. Ei hyvässä, vaan siinä, että olemme aikaansaaneet mitä kummallisimpia häkkyröitä, yhteistyökuvioita ja palveluorganisaatioita. Tästä puuttuisi enää se, että kaikki menisi uusiksi. Vai olisiko se hyvä se?

Leppävirran kunta porskuttaa entiseen malliin. Talous on kohtuullisella mallillaan. Asioista keskustellaan valtuustossa hyvinkin vauhdikkain sanankääntein. Sitten äänestellään. Ja hups. Demokratia toimii. Keskusta päättää ja muut vikisee. Ei siis uutta tälläkään rintamalla. Tosin joskus toivoisi asioiden ratkaisevan. En usko suuren viisauden asuvan koskaan yhdessä päässä. Ei edes yhden puolueen edustajissa. Muillakin voisi olla sanottavaa. Joskus sitä hyvääkin. Ja rakentavaa.

Tänä vuonna on eduskuntavaalit. Kovasti tohinaa on jo eri suunnilla menossa. Tuntuu hyvältä se, että aktivoidutaan ja ollaan tosissaan liikkeellä. Toivottavasti ainakin suurimmalla osalla ehdokkaista pysyy reilun pelin aatos mielessään. Yleensä niin käy. Aina ei. Tapahtumarikas ja mielenkiintoinen, varmasti myös antoisa kevät siis tulossa. Tässä vaiheessa on hyvä lausua lämpimät kiitokset jo nyt vaalityössä ja hengessä mukana olleille kannustuksesta, panoksesta ja yhdessäelämisestä. Ilolla tätä työtä tehdään. Vaikka vakavista asioista puhutaankin. Joku viisas totesi joskus suhteellisen kiivaan ja kiukkuakin aiheuttaneen kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen, että pitää muistaa, että "politiikka on iloinen asia". Onneksi.