Tilinpäätöstä

Vuoden lopussa on tapana tehdä tilinpäätöstä, tai ainakin pohtia mennyttä vuotta. Jotenkin se vaan tuppaa mieleen näin vuoden viimeisenä päivänä. Mennyt vuosi on ollut vähintäänkin vaiherikas ja touhua täynnä. Vaikkei varsinaisesti mitään elämää mullistavaa ole tapahtunutkaan. Mutta kiittää täytyy. Lähimpiä.

Tänä vuonna politiikan saralla saimme maahan uuden presidentin. Se lienee se mieleenjäävin juttu. Ja muistinpa iltapäivälehden tietovisassa presidenttimme toisen nimen. Ei ole mennyt mainonta hukkaan ;). Maakunnassamme on keskusteltu tämänkin vuoden aikana mm. erikoissairaanhoidon menokehityksestä, kuntaliitoskuvioista, kuntayhtymien päätöksentekokuvioista, henkilövalinnoista jne. Haasteita riittää luottamushenkilöillä jatkossakin. Etenkin yhteistyön tekemisessä riittää opettelemista.

Niin. Meilläkin käytiin kunnallisvaalit. En ole vaalien jälkeisiin neuvotteluihin kommentoinut, muiden puolueiden edustajat ovat siitä kommentoinnista huolehtineet. No. Pienet puolueet tekivät teknisen vaaliliiton. Tarkoituksena lisätä demokratiaa. Olen kateellisena kuunnellut tuttujen kertomuksia omista kunnistaan, miten ovat sovussa ja yhteistyössä paikkajakoja väkerrelleet. Mutta eipä meillä. Meillä kun on ollut jo vuosikymmenten (tai -satojen) perinne siinä, että kuka ensin ennättää, se voittaa. Ja muille luut käteen. Surullista.

Pienten puolueiden yhteisymmärrys halusta lisätä demokratiaa, keskustelua ja muuttaa päätöksentekokulttuuria on herättänyt keskustelua. Ymmärrettävästi. Koskaan varmaankaan ei kuntamme historiassa ole käynyt niin, että keskusta ei ole määrännyt kaikesta. Ymmärrän sen kummeksunnan ja katkeruudenkin. Mutten sitä, että ihmiset ovat kirjoituksilla, julkisissa tiloissa huutamisella, facebook-kirjoituksilla, puheluilla ym. ala-arvoisesti käynyt haukkumaan ei pelkästään sopimuksen tekemistä, vaan ihmisiä. Myös joitakin niistä, joita olen aikaisemmin arvostanut ovat tällaiseen leikkiin ryhtyneet. Politiikka on tärkeää, yhteisten asioiden hoitamista. Ja sitä tehdään yhteistyössä muiden kanssa, niin omien kuin toistenkin luottamushenkilöiden. Ja edelleen, ihmiset ja asiat pitäisi osata erottaa toisistaan. Tähän voisi lisätä eräältä viisaalta tuntemaltani herralta aikoinaan saamani ohje siitä, että itseään pitää osata katsoa peiliin. Aamuin. Illoin.

Yhteistyön tekemisessä on kunnassakin siis opettelemista. Yhteistyötä sekä virkamisten kanssa että yli puoluerajojen ja omassakin porukassa. Se vaan on minusta niin, ettei junttausmentaliteetilla päästä asioissa eteenpäin. Pitää puhua ja puhua. Siis keskustella ja kuunnella. Ja rakentaa kompromisseja, jos mahdollista. Ja jos ei onnistu, sitten äänestetään. Ja demokraattisesti syntyy päätös. Niin yksinkertaista.

Samoja elämän perusjuttuja tehdään muussakin elämässä. Jutellaan, mietitään vaihtoehtoja, etsitään yhteisiä ratkaisuja. Ja mennään eteenpäin. Ensi vuonnakin.
 
Monet toivottavat toisilleen parempaa uutta vuotta. Minulle riittäisi oikein hyvin tämän vuoden kaltainen. Siitä kiitollisena toivotellen Elämäniloista Uutta Vuotta! Mia

Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä

- Tommy Tabermann

Vaalien jälkeistä elämää

Lunta ja valoa odotellessa

Vaalien jälkeenkin on elämää. Täälläpäin Savoa tosin sen verran railakasta, että vähempikin riittäisi. Ohessa tunnelmia paikallislehden yleisönosastolta tältä päivältä:

Henkilökohtaisesti

Edessä on haasteellisia aikoja ja päätöksiä, joissa tarvitaan yhteisiä näkemyksiä ja yhteisymmärrystä kuntalaistemme parhaaksi.

Politiikassa on syytä muistaa aina se, että joskus asiat riitelevät; ihmisten ei pitäisi koskaan. Ystävyyssuhteita solmitaan yli puoluerajojen. Koskaan minkään poliittisen asian vuoksi ei pitäisi mennä henkilökohtaisuuksiin eikä pilata yhteistyösuhteita, ystävyyssuhteista puhumattakaan. Näiden vaalien jälkeen on menty useiden ihmisten iholle; henkilökohtaiseen elämään, läheisiin. Tällaiseen ovat alentuneet myös jotkut niistä luottamushenkilöistä, joita olen aikaisemmin arvostanut. Onneksi on käynyt niinkin, että yllättäviltä tahoilta on löytynyt isoja ihmisiä. Kiitos teistä.

Politiikassa mukana oleminen tuo mukanaan arvostelulle alttiiksi asettumisen ja sen sietämisen. On kuitenkin surullista, jos henkilöihin kohdistuvaa arvostelua käydään lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa, mutta ei uskalleta tehdä sitä kasvotusten. Tiedoksi Markus Haraldille ja muille keskustalaisille: minulle voi halutessaan soittaa ihan suoraan. Ja päätoimittajalle ja muille kiinnostuneille: olen viime aikoina ollut töissä, käynyt mm. kunnanhallituksen ja piirihallituksen kokouksissa ja viettänyt aikaa läheisteni kanssa.

Kiitän niistä monista kannustuksista ja tuesta, joita sekä ennen vaaleja että niiden jälkeen olen saanut eri tahoilta. Ja kiitän myös niitä keskustalaisia, joilta asiallisuus ja aikuismainen käyttäytyminen eivät ole kadonneet vaikeissakaan paikoissa.

Niin, ja yhteistyön siltojen rakentamiseenhan tarvitaan kaikkia osapuolia. Rakentaminen on vaikeaa, jos sillat on jo etukäteen poltettu.

Mia Hahtala

puh. 044 3500711

Linjanvetoa

Kunnassa pitäisi olla linja. Linjanvetoa siitä, mihin päin kuntaa ollaan viemässä. Yhdessä. Tällä valtuustokaudella linjoja on ollut liki yhtä monta kuin ryhmiäkin, joissakin asioissa jopa enemmän. Äänestetään siitä, tästä ja tuosta. Yhteistä keskustelua kaikkien valtuustoryhmien välillä ei ole juurikaan ollut. Johtuneeko siitä, että valtuutetut ovat jotenkin yhteistyökyvyttömiä, -haluttomia vai siitä, että on totuttu tanssimaan tietyn pillin mukaan?

Kunnassa on tehty hyviä strategioita. Strategiapapereiden vaan kun pitäisi näkyä käytännön elämässä. Kulttuurin tulisi olla toisia arvostava, erilaisia mielipiteitä huomioiva ja kompromissejakin kestävä.

Närästää vieläkin Sorsakosken Seuralan kattoremontti. Vaikka onkin ollutta ja mennyttä ja pieni asia kunnan näkökulmasta. Mutta periaatekysymys. Sorsakoski-seura siis osti Seuralan ja pyysi kunnan takausta kattoremonttiin. Keskusta torppasi ajatuksen perustellen sitä sillä, että sitten joudutaan tukemaan kaikkia. No niin. Nyt sitten keskustalaisvaltuutetun aloite, jossa Paukarlahden nuorisoseurantalolle haettiin avustusta lämmitysjärjestelmään, olikin mm. valtuuston puheenjohtajan ja muutaman muun keskustalaisvaltuutetun allekirjoittama. Missä siis linja? Vai meneekö linja kotikylän perusteella vai sen, kuka aloitteen sattuu tekemään? Ihmettelen.

Valtuusto oli tehnyt päätöksen käyttämättömien kyläkoulujen myyntiaikeista. Mutta näin ennen vaaleja keskusta halusi pyörtää päätöksen. Rahaa ei ole varattu remonttitarpeisiin, mutta kyläkoulut pidetään pystyssä. En tiedä miten, sitä tarina ei kerro. Kyläkoulujen myynti kyläyhteisöille on monipiippuinen juttu. Ensiksikin siitä syystä, että jos linjamme on se, ettei sitten enää missään auteta eikä tueta, ei kukaan taida kouluja rasitteekseen haluta. No sitten kunta maksaa kuitenkin. Olisiko tässä suurta viisautta edes pohtia kompromissia? Myydään koulut kyläyhdityksille halvalla ja osallistutaan esim. takauksin remontteihin? Tulisi ehkä kuitenkin halvemmaksi kuin tällainen poukkoilu. Ja koulut säilyisivät mahdollisesti kyläläisten toimintaan käyttökelpoisina.

Tässä ajassa meillä on edessä monta pohdintaa. Rahaa ei ole liiaksi. Nostetaanko veroja vai mistä saadaan tuloja? Mistä säästetään? Rakennetaanko ensin Leivolan palveluasumisen yksikön laajennus, päiväkoti vai monitoimihalli? Otetaanko lisää hoitajia, sosiaalityöntekijöitä vai sihteereitä? Vai ketään?

Pohdintojen paikkoja tulee olemaan. Toivonpa, että saamme valtuuston, joka ajattelee, pohtii, ymmärtää ja osaa tehdä kauaskantoisia päätöksiä.

Torilla taas tavattiin. Niin kuntalaiset kuin kuntavaaliehdokkaatkin. Kivaahan tämä on. Yleenä. Eräs kuntavaaliehdokas kertoi, miten jotkut ehdokkaat eivät enää tervehdi. No peli on kai kovaa ja jyvät erottuvat akanoista, ihmisinäkin. Näin.

Vaalit ovella

Mistä huomaa, että vaalit ovat ovella? Ensimmäiset lehtimainokset ilmestyvät paikallislehteen ja kuntamme katukuvassakin näkyy tolppamainoksia. Paikallislehti täyttyy mielipidekirjoituksista ja facebook päivitetyistä profiilikuvista ja vaalisivustoista. Puolueiden puheenjohtajat ja ministerit jalkautuvat kuntiin. Hyvä näin. Etenkin se, että ihmiset ovat innostuneet työstä ja haluavat mitä ilmeisimmin ihan oikeasti vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Niin, ja vaalityö voi olla ihan mukavaakin ;)

Entäs se nurja puoli. Facebook täyttyy niin, että osa ihmisistä jättää kyseistä vuorovaikutuskanavaa käyttämättä seuraavan kuukauden. Mainoksia liimataan kuulemani mukaan jo suojatien merkkeihin. Ihmiset ovat minusta aikaisempia vaaleja enemmän varpaillaan, hermostuneita ja ylilyöntejä toisten morkkaamiseksi tapahtuu. Valitettavaa. Mutta näin ainakin meillä.

Oikeasti on tärkeät vaalit. Näissä vaaleissa valitaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi valtuutetut, joiden tehtävänä on luotsata kuntaa. Suuntaan tai toiseen. Demokratiaan kuuluu se, että ne jotka valitaan, päättävät suunnan. Ja vauhdin.

No. Meillä tulee toivottavasti vielä tämän vuoden puolella esitys kunnan uudesta toimintasäännöstä. Meillähän on kohtalaisen omituinen kunta jopa valtakunnan tasolla siinä, että kunnanhallitus ja lautakunnat ovat parillisia. Siis 8-paikkaisia. Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että äänestystilanteessa meillä hyvinkin usein puheenjohtajan ääni ratkaisee. Varsinkin kun valtapuolue Keskustalla (jolla ei ole yksinkertaista enemmistlöä valtuustossa) on esim. kunnanhallituksessa puolet paikoista ja puheenjohtajuus. Niin, ja jos lautakunta on tehnyt epämieluisan päätöksen, on se otettu kunnanhallituksen käsittelyyn. Ja kappas. Äänestetään 4-4 ja puheenjohtajan ääni ratkaisee.

Tästä demokratiavajeesta ja puheenjohtajan kohtuuttomasta vallanmahdollisuudesta johtuen teimme asiasta aloitteen. Ja kohta pitäisi päättää parittomista jäsenmääristä. Siis 7 vai 9? Demokratian näkökulmasta jokaisen toisiaan ja itseään kunnioittavan luottamushenkilön tulisi ajatella, että enemmän on parempi. Istuipa niillä jakkaroilla sitten kuka hyvänsä. Varsinkin kun meidänkin toiminnoista iso osa on erilaisissa kuntayhtymissä ja liikelaitoksissa, joissa kunnan suorat vaikutusmahdollisuudet ovat minimaaliset. Mahdollisuus pitää olla pienilläkin porukoilla, mutta pelkäämpä että keskustan intressit ovat toiset. Mutta toivoa sopii.

Sammakoita suusta

Syksyä mennään. Kunnallisvaaliehdokkaiden etsiminen ja kaikessa toiminnassa taas kesän jälkeinen starttaaminen on pitänyt huolen siitä, että aika on hujahtanut. Taas.

Politiikan kentällä on ollut kaikenmoista hulinaa. Vanhuspalvelulakia, Savoniaa, virkavalintoja. Unohtamatta noiden asioiden oikeita mittasuhteita. Mittasuhteet unohtuvat joskus päättäjiltäkin, kun pienistä asioista tehdään isoja ja fiksutkin ihmiset käyttäytyvät kuin hiekkalaatikolla. Kuka on kenen kaveri ja mistä asiasta voisi kiukutella? No, ihmiset tekevät politiikkaa ja inhimillistähän tuo on. Kai. Vanhustenhuoltolakiin olisin toivonut sitovan mitoituksen. Hoitajia on liian vähän. Piste. Enkä usko, että kunnat tai yksityiset palveluntuottajat tarpeeksi reagoivat suosituksiin. Ei muuten AVI:lta olisi kirjeitä sadellut tähänkään mennessä. Mutta tähän aiheeseen joskus toisen kerran lisää.

Meillä Leppävirralla tehtiin taas virkavalinta. Eipä mennyt vissiin taaskaan kuin Strömsössä. Ainakin jos pöytäkirjoihin ja lehtitietoihin on uskomista. Johtaja, samoin varasijalle tuleva valittiin yksimielisesti (ilman vastaesityksiä) ja lautakunnan jäsen jätti eriävän mielipiteen. Noh. Ehkä kuitenkin jokainen lyhyenkin luottamushenkilökoulutuksen käyneenä tietää, ettei noin voi tehdä. Ensin esitys, sitten eriävä. Niin, ja haastatteluryhmän kokoonpanoa kritisoitiin. Jälleen. Hakijoita oli 30, haastatteluun kutsuttiin 5 ja yksi valittiin, samoin yksi varalle. Päteviä ja osaavia hakijoita olikin ja hyvältä vaikuttaa valinta. Tehtävänkuvakin kun on kohtalaisen monimuotoinen.
Kyseisen sivistysjohtajan tehtävät :
-vastaa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisten tulosalueiden (kulttuuri-, kirjasto-, nuoriso- ja liikuntatoimesta sekä yhdistys- ja kylätoiminnasta että Soisalo-opistolta ostettavista palveluista), hallinnosta, taloudesta ja kehittämisestä.
- vastaa Leppäkerttu Oy:ltä ja Soisalo-opistolta ostettavista ostopalveluista
- vastaa kotiseutumuseon toiminnasta
- vastaa kulttuuripalveluista
- vastaa kylä- ja yhdistystoimintaan liittyvästä ja ystävyyskuntayhteistyöstä

Meillä on virkavalintojen suhteen mielenkiintoinen käytäntö. Aikanaan teknistä johtajaa valittaessa koko valtuuston piti saada haastatella kahta hakijaa. No haastateltiin ja toinen valittiin. Ei tullut. Ihmekös tuo.
Taas tulee mieleen tympeä totuus siitä, että kun vaalien jälkeen valitaan luottamushenkilöt, valitaan myös puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat kunnanhallitukselle ja lautakunnille (oli ne sitten kaikille mieluisia tai ei). Ja siellä istuvat tietyt tyypit, jotka puolueet ovat keskuudestaan valinneet. Piste. Itse olemme nuo tyypit sinne laittaneet ja olisi oikeus ja kohtuus edes joskus luottaa siihen, että haastatteluryhmä (tässä tapauksessa kj, esittelevä virkamies, lautakunnan pj ja varapj) voi osata asiansa. Joskus nimittäin on oikeasti osannutkin ja hyvinä on valinnat koettu. Kunhan ensin on ne valmiiksi kritisoitu.

Ihmiset lausuvat joskus sellaisia, joista nousee karvat pystyyn. Politiikassakin. Suora lainaus Soisalon Seudusta (30.8.2012): "Sirpa Kinnunen sanoi oppisopimuskoulutuksen ja keskiasteen opiskelijoiden harjoittelujaksojen olevan melkoinen kuluerä yrityksille. -Niistä pitäisi pikemminkin maksaa yrittäjille. Ja sitä minä ihmettelen, että mitä opettajat tekevät sillä aikaa, kun oppilaat ovat kolme kuukautta työharjoittelussa, Kinnunen kysyi."
No. Tiedoksi yrittäjä-kunnanvaltuutettu Kinnuselle (kok.). Onneksi maasta löytyy vielä yrittäjiä ja työyhteisöjä, joissa arvostetaan opiskelijoita. Ja mikäli kiinnostaa, mitä opettajat tuona harjoittelun aikana tekevät, tervetuloa katsomaan. Hei siellä oppilaitoksessa opetetaan!

Sattumuksia

Eräs lehti soitti minulle taannoin. Törötin autolla liikennevaloissa, joten keskittymiskykyni oli ehkä vastausten sijaan autoilussa. Niinkuin pitääkin. Toimittaja kysyi, pitäisikö Leppävirran tehdä kuntaliitos uusien ministeriöstä tulleiden kriteereiden mukaan. Siis kriteereiden mukaan. Mietintää. No. Jos kriteereinä on 20 000 asukasta, työpaikkaomavaraisuus ym. ei voi pienelläkään matemaattisella laskutoimituksella tulla muuhun tulokseen kuin että kyllä. Mielenkiintoisia nämä toimittajien kysymykset.

9-vuotias poikani kysyi taannoin, mitä merkitystä on itikoilla. Hämähäkit kun kuitenkin syövät huonoja elukoita. En osannut vastata. Muuta kuin etten niitä kaipaisi. Eikä ilmeisesti kukaan muukaan tänäkään kesänä. Ja jos kaipaa, meiltä löytyy niitä ihan lahjaksi asti, sekä ulkoa että sisältä.

7-vuotias kysyi aamulla, saako käydä ostamassa taateleita. Taateleita? No ei sitten liittynyt mihinkään oikeisiin taateleihin vaan johonkin peliin. Piti taas kerran päivittää tietämyksensä, että pysyy ajan tasalla.
Samainen herra halusi hopeisen kaulaketjun. Tarjosin sellaista, jossa roikkuu pieni kala. Kelpasi hetkeksi, kunnes hän ilmoitti, että haluaa kauniimman. Sellaisen, jossa on iso pääkallo. No kauneus on katsojan silmissä.

Niin. Ja miksi kaiken hyvän pitää olla epäterveellistä ja sokerista? Tai miksi kaikki sokerinen on lapsen mielestä hyvää? Sokeria ei ole kuulemma muussa pahassa kuin yskänlääkkeessä. 

Lol. IHQ. Hymiö. Kaikkea sitä oppii kun asustaa varhaisteini-iässä olevan 13-vuotiaan kanssa. 

Ostin taannoin uudet lenkkarit. Itselleni. Teini-ikäinen pyysi niitä lainaksi. En ole sen koommin niitä puhtaina tai ehjinä nähnyt. Hyvässä käytössä ovat olleet. Siis pojalla.

Yhtenä iltana telkkari oli auki ja meidän miespuolinen aikuinen kuvitteli alkavansa katsomaan luontodokumenttia. Madagaskarin pingviinit.

Tapahtuipa niinkin, että varasin lennon välilaskulla nettimatkatoimistosta (myöhemmin selvisi sen olevan italialainen). Kaikki hyvin, kunnes toinen lennoista peruuntui. Sain sähköpostia pari päivää sitten, jossa ymmärtääkseni kysyttiin, sopiiko korvaava lento vai haluanko rahat takaisin. No halusin korvaavan lennon. Pari sähköpostia laitoin ilman vastausta. Yritin soittaa, mutten päässyt linjoille. Sain sitten lentokentän nettisivuilta operoivan lentoyhtiön jonkun numeron, jonne jonotin 40 minuuttia ja kolmessa puhelussa puhuin ja paljon (1.75€/min+pvm). Loppuviimeksi on kai lento varattu uutta reittiä pitkin. Ja lento on huomenna. Matkatoimisto ei ole halunnut vielä vastata. Jännitystä pitää olla.

Aurinkoa kesään, Mia

Poukkoillaan

Kesä alkoi virallisesti, kun koululaisetkin kirmaisivat kesälaitumille. Leppävirran kunnanvaltuusto kokoontui tämän kesän alkaessa viimeisen kerran. Toki edessä on vielä työkokous, jossa puidaan mm. budjettia.


Maanantain kokous herätti hämmennystä. Taas. En jaksa ymmärtää edelleenkään takin kääntämistä, junttaamista ja vastuutonta politiikkaa. Enkä osaa syyksi keksiä muuta kuin tulevat syksyn kunnallisvaalit. Valtuustomme oli päättänyt (keskusta liki kokonaisuudessaan mukana) myydä käyttämättömät, vanhat kyläkoulut tarjoamalla niitä ensin kyläkouluille liki ilmaiseksi. Nyt sitten hallituksessa homma laitettiin puihin keskustan päätöksellä; siis esitettiin valtuustolle, että myyntiprosessi keskeytetään. Meillähän on erikoinen kokoonpano niin kunnanhallituksessa kuin lautakunnissakin. Parillinen määrä jäseniä. Kun siis keskustalla on neljä ja puheenjohtaja, voidaan kaikkien lautakuntien päätökset ym. otto-oikeudella kumota mieleisiksi.

Meillä on kunnassa puhuttu suu vaahdossa talouden tunnusluvuista, talouden tasapainottamisesta ja vastuullisuudesta. Se kaikki nyt haluttiin unohtaa. Ja kenen kustannukselle. Kuntalaisten. Vasemmistoliiton Kaisa Korhonen teki vastuullisen aloitteen, jonka mukaan kyläneuvosto yhdessä kunnan kanssa kartoittaisi oikean tarpeen kylien kokoontumistiloille ja niihin investoitaisiin. Keskustan esitys ja siis nykyinen kunnanvaltuuston päätös vaan jättää kyläkoulut ennalleen. Investointeihin ei ole varattu rahaa, eikä siis peruskorjauksiin, joita koulut kipeästi tarvitsevat. Mutta koska tuo aloite tuli muualta, ei siihen voineet keskustalaiset neuvottelutauostaan huolimatta, yhtyä.Teimme sitten tuohon ponnen, että ennen työkokousta kyseiset peruskorjaukset lisätään investointeihin. Saa sitten nähdä, mistä nuo halutaan ottaa pois. Kukaan ei varmasti halua näivettää kyliä. Yhteistyössä kyliä tukien saadaan sinne hyvät ja toimivat tilat, jotka vielä ovat terveelliset ja toimivat. Niin, ja peruskorjatut.

Surullista. Minusta jokaisen päättäjän tulisi pohtia joskus myös sitä, että muualtakin voi tulla hyviä ideoita. Jopa parempia kuin omat. Meillä ei keskustella oikeasti ja puheenvuorojen perusteella voisi luulla ettei toisten esityksiä edes kuunnella. Missään ei minkään puolueen pitäisi voida olla niin ylivertainen ja ylimielinen, että yhdessä tekeminen unohtuu. Onko tärkeämpää kuntalaisten etu oikeasti vai jonkun gloria? Sopii miettiä.

Kesä alkaa, vaikka vettä tulee taivaan täydeltä. Kesäämme mahtuu jalkapalloa, matkustelua ja ennenkaikkea olemista. Siis sitä arjen juhlaa. Ja aurinkoa.

Tuulia puoluekokouksesta

Viimeiset kolme päivää hurahtivat SDP:n 43:nnessa puoluekokouksessa Helsingissä. Todellakin hurahtivat ja tässä menee nyt varmasti muutama päivä puoluekokouksen tunnelmia ja tunteita käsitellessä. Enkä varmasti ole ainoa. Puoluekokous oli kaikkinensa tunnelmallinen, etenkin henkilövalintojen suhteen. Tärkeitä asioita käsiteltiin, mutta aina vaan tuntuu menevän niin, että tunnekuohut sijoittuvat enemmän noihin henkilövalintoihin. Niin ja työväen lauluihin. Sain olla ryhmämme loistavasti valmistautuneen ja aktiivisen puoluekokousedustajaryhmämme puheenjohtajana ja sen ansioista myös mukana kuulemassa taustakeskusteluja. Mielenkiintoista ja opettavaista.

Aina sitä jotenkin odottaa sykähdyttävää ja pysähdyttävää hetkeä. Sitä aatteen paloa. Ja liikutusta. Sen sykähdyttävimmän puheen piti nykyinen varapuheenjohtajamme, silloinen varapuheenjohtajaehdokas, Eero Vainio meille pienille kokousedustajaryhmille esittäytyessään. Siitä aatteen palosta siis. On hieno tunne se, että voi toisen ajatukset täysin allekirjoittaa. Joskus meilläkin kritisoidaan käytäntöä, jossa ehdokkaille voi pitää kannatuspuheenvuoroja. Vievät kuulemma aikaa. Silti harvoin tulee sellaista oloa, että pitää vaan puhua. Siis ilman, että facebook-kaveruuden lisäksi juurikaan tuntee koko tyyppiä. Se tässä vaalissa minusta oli lisäksi erityisen hyvää, että käytiin oikeasti vaali. Nuoret toivat jo kokouksen alussa esityksen, että mennään vaaliin, eikä vaalivaliokunta anna esitystään valmiiksi. Niin tehtiin ja hyvä oli lopputulos. Krista Kiuru ensimmäisenä varapuheenjohtajana, Antti Lindtman toisena ja Eero Vainio kolmantena. Loistava kolmikko Jutan ja Paanasen Reijon, juuri valitun puoluesihteerimme tueksi.

Aina herkistävä hetki on kunniajäsenten kukittaminen. Tällä kertaa tavallistakin herkemmäksi sen teki se, että varkautelaiset Kilpeläisen Talvikki ja Ahosen Kauko olivat kunniajäsenten joukossa. Ei olisi kunniajäsenyyden voineet oikeampaan paikkaan mennä.

Sykähdyttävä asia minulle ovat aina nuo laulut. Muutama laulu kuultiin jo puheenvuoroissa. Pohdittiinkin, että pitäisikö tätä kutsua jotenkin laulavaksi kokoukseksi. Varapuheenjohtajavalinnan julkistamisen yhteydessä kajahti yleisön joukosta Nuorten marssi. Ja kunniajäsenten kukituksen yhteydessä puheenjohtajamme aloittamana Kansainvälinen. Nämä vaan jotenkin ovat niin liikuttavia hetkiä. Huomaa olevansa oikeassa paikassa.

Ja vaikka tästä kirjoituksesta voi saada kuvan, että herkistymistä herkistymisen perään, niin kyllä siellä töitäkin tehtiin. Ja tärkeitä linjanvetoja tulevaisuudelle.

Rajoja

Kuumasta kuntarakennekeskustelusta päästiin vähäksi aikaa, kun kunnat saivat tehtyä lausuntonsa uudistuksesta. Yksimielisesti tai ei.  Viime viikkoina lahjusjupakat tuomioineen ovat täyttäneet lehtien palstat valtakunnan medioissa. (Tähän on toki hyvä todeta, että jääkiekon MM-kisat ovat kaikkine pyörteineen ohittaneet nuo tällä viikolla).

Kovasti nuo lahjuskuviot ihmisten mieliä puhuttivat; samoin ahneuden kysymykset. Missä menee raja? Tuohon asiaan sain tai oikeammin jouduin perehtymään, kun kunnanhallituksemme kokouskuvioita jouduin pähkäilemään. Päätin jättäytyä pois kokouksesta, johon liittyi monia viestejä, paikan vaihtamista, saunailtaa jne. Yrityksiin tutustuminen on tärkeää, kestitseminen sen sijaan ei, tai raja on oltava. Tässä meni minun rajani.

Minusta yksi tärkeimmistä ohjenuorista elämässä ja politiikassakin pitää olla se, että pystyy katsomaan itseään peiliin. Aamuin illoin. Mihinkään sellaiseen toimintaan ei pidä lähteä, joka sotii omaa henkilökohtaista etiikkaa vastaan. Tai jota joutuisi selittelemään itselle tai muille. Sama pätee jääviyteen. Jokaisen päättäjän on kyettävä itse arvioimaan, milloin omat motiivit, tarkoitusperät ja henkilökohtaiset intressit vaikuttavat kykyyn tehdä objektiivisia päätöksiä. Ylilyöntejä on tullut ja varmasti tulee jatkossakin. Ahneutta vai jotain muuta. Tiedä häntä.

Meillä valmistaudutaan parin viikon kuluttua pidettävään puoluekokoukseen. Innolla ja ilolla. Aloitteita ja ohjelmia pähkäillen. Niin ja luonnollisesti myös henkilövalintoja punniten. Minusta puolueemme tarvitsee puoluesihteeriksi innostavan, idearikkaan, aatetta arvostavan, järjestötoiminnan tuntevan ja sitä arvostavan.Siinäpä haastetta, hyviä ovat ehdokkaat ja siitä joukosta omani varmasti ennen puoluekokousta löydän. Samoin kuin varapuheenjohtajaehdokkaistakin. Mielenkiintoinen puoluekokous jälleen tulossa, innolla odotan.

Jääkiekkohuumaan olen minäkin jälleen kerran kietoutunut. Mikä ilo onkaan ahtautua koko perheellä sohvalle, herkutella ja huutaa Suomelle. Sain toki palautetta siitä, että viime pelissä innostuin kehumaan vastustajan loistavaa maalivahtia. Mutta kisakatsomoon, nautitaan jääkiekon huippuhetkistä. Niin, ja auringosta.

Tuulen tuiverrusta ja aatteen paloa

Leppävirralla vietettiin perinteisesti yhteistä vasemmiston vappua. Vakaumuksen puolesta kaatuneiden haudalla hiljentymistä, marssia torille ja Työväen laulujen kajauttamista. Korkealta ja kovaa. Niin ja puheita. Ohessa omani.

Hyvät kuulijat

Ensin haluan lausua sydämelliset kiitokset vasemmiston yhteiseen vappujuhlaan osallistuville, talkooväelle ja perinteeksi muodostuneen marssin kulkijoille. Te kaikki teette omalla panoksellanne mahdolliseksi sen, että tänäkin vuonna vasemmisto kokoontuu tänne torille yhdessä, liput liehuen ja työväen laulut raikaen, juhlistamaan työn päivää.

Maamme nuorisotyöttömyys ja sitä kautta nuorten syrjäytyminen on huolestuttavaa. Tällä hetkellä meillä Suomessa on 110 000 alle 30-vuotiasta kansalaista vailla toisen asteen tutkintoa. Heistä 70 000 on miehiä. Sosialidemokraattien tavoitteena on vuosikymmenten ajan ollut yhteiskunta, jossa koko ikäluokka saa koulutuksen ja työllistyy. Korkean työllisyyden kautta syntyy maa, jossa jokaisella on mahdollisuus löytää työ ja toimeentulo ja sen myötä myös paikka yhteiskunnassamme. Nuorten yhteiskuntatakuu on saatu mukaan hallituksen kärkihankkeisiin. Takuu tulee voimaan ensi vuonna. Yhteiskuntatakuun tavoitteena on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, opiskelu-, työpaja-, harjoittelu- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluttua työttömäksi joutumisesta.

Hyvinvointivaltion mittarina on mielestäni se, miten hyvin pidämme huolta heikoimmistamme; lapsista, vanhuksista ja muista niistä ihmisistä, jotka eivät omin voimin tule toimeen. Palveluiden turvaaminen tulee olla kuntapolitiikassakin ykkösasia. Meidän tulee pystyä turvaamaan peruspalvelut jokaiselle kuntalaiselle asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Nykyisessä yksityistämisen maailmassa valitettavasti tämä joskus unohtuu. Peruspalvelujen tuottamista sysätään yksityissektorille huolehtimatta valvontavastuusta ja siitä, että oikeasti varallisuudesta riippumatta peruspalvelut on kaikkien saatavilla. Ei saa olla niin, että se saa palveluja, joka pystyy ne itse maksamaan.

Kuntarakenneuudistus puhuttaa meillä Leppävirrallakin. Kunnanvaltuusto päätti 18-17 –äänestyksen jälkeen olla ottamatta vastaan ministeriön tarjoamaa kuntaliitosselvitystä. On kuntalaisten aliarvioimista ja vastuutonta se, että kieltäydytään ottamasta tietoa vastaan. Aina se suuri viisaus kun ei asu Leppävirralla. Me selvityksen kannalla olleet valtuutetut olisimme halunneet faktatietoon pohjautuvaa tilastotietoa tulevaisuuden ennusteista ja yhteistyökuvioiden laajentamisesta, päätöksentekomme pohjaksi. Olisimme olleet varmasti viisaampia tekemään tulevaisuuden päätöksiä. Yhteistyön tekeminen muiden kuntien kanssa on välttämätöntä. Loistava esimerkki tästä olisi mahdollinen jätteenpolttolaitosyhteistyö eri toimijoiden kanssa. Työtä Itä-Suomeen; työtä ja veroeuroja myös  Leppävirralle.

Näinä vaikeina taloudellisina aikoina peräänkuulutetaan vastuullisuutta päätöksenteossa. Vaikeita päätöksiä on jouduttu ja joudutaan tekemään, jotta heikoimmassa asemassa olevillekin ihmisille voidaan taata hyvä elämä yhteiskunnassamme. Heikoimpien ihmisten puolustaminen on aina ollut meille sosialidemokraateille sydämen asia. Hallituspuolueet ovat tarttuneet vastuuseen ja kompromissien kautta syrjäytymisen ehkäisyyn ja kansamme kahtiajakautumiseen on puututtu. Solidaarisuusvero on tästä hyvä esimerkki. Se, että hallituspuolueiden kannatus on ennallaan, kertoo siitä, että iso on kansalaisistamme kokee vastuullisuuden tärkeäksi.

Vaikeina aikoina tarvitsemme yhteisöllisyyttä. Ystäviä ja läheisiä kanssakulkijoiksi, toisia kuntia yhteistyökumppaneiksi. Ilman turhan kateuden leimaa ja oman navan tuijottamista. Yhdessä kulkien, toinen toistamme tukien, teemme tästä yhteiskunnastamme paremman paikan elää.

Näillä sanoilla toivotan teille, hyvät kanssakulkijat Hyvää ja Elämäniloista Vappujuhlaa.

Kuntaliitosselvityksiä ja Liepajan kissoja

Kevään poliittista keskustelua kuntatasolla leimaa vahvasti kuntarakenneuudistus. Leppävirran kunnanvaltuusto istuu tänään päättämässä valtiovarainministeriölle tehdystä lausunnosta. En kadehdi virkamiehiä siinä, että lausunto oli tarkoitus muokata kahdesta hyvin erilaisesta näkemyksestä. Surullista tuossa on se, että esitettävä lausunto jättää täysin huomiotta toisen mielipiteen. Ja on helppo arvata, kumman.

En ymmärrä jääräpäistä kuntaliitosselvitysten vastustamista. Selvityksillä on tarkoitus saada lisätietoa tulevian päätösten tekemisen pohjaksi. Tuntuu vastuuttomalta ajatus, että jättäisimme tätä tietoa vastaanottamatta. Keskustalaiset ovat meillä väläytelleet myös sitä, että ministeriön selvityksessä annetaan virheellistä tietoa. Tosin sitä keskustalaista oikeaa tietoakaan ei ole kuulunut. Mutta varmaan tämäniltaisessa valtuustossa kuuluu. Ei tämä ole helppoa kenellekään. Kuitenkin vastuullisen kuntapäättäjän tulisi miettiä, onko parempi että selvitetään vaiko ei. Päättäjän tulisi osata etsiä kuntalaisten parasta, ei pohtia tulevia kuntavaaleja tai omaa jakkaraansa. Meitä on keskustan taholta moneen otteeseen syytetty politikoinnista. No politiikassahan saattaa siitä olla kysekin. Tosin tänään sen kaltaiset jääräämiset saattavat ennemminkin tulla selvitysvastaisesta porukasta. Mutta äänestellään, onneksi demokraattisessa maassamme on siihen oikeus.

Ihmettelen sitä, miten suurta kouhkaa kyseinen asia aiheuttaa. Tärkeä tosin, muttei maailman tärkein. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, kuten sanonta kuuluu. Ja aurinko paistaa, selvitettiin sitten kuntaliitoksia tai ei.

Olin toissaviikolla Liepajassa, Latvian kauniissa, tuulisessa kaupungissa työmatkalla. Sain tutustua ihaniin ihmisiin, sairaaloihin, koulutukseen jne. Erityisesti mieleen jäi yhteisöllisyys. Kaikessa. Oppilaitos sai lahjoituksia sairaalalta, ihmiset toimivat yhdessä ja tekivät parhaansa niillä resursseilla mitä heillä oli. Siitä olisi oppia meillekin. Paljon. 

Aurinkoa päiväänne, Mia

Mielipidekirjoitus alkuperäisessä muodossaan

Käyköhän missään muualla, kuin Savossa niin, että mielipidekirjoitusta otsikkoa myöten muutetaan, ja kirjoittajista jätetään puolet pois? Varsinkin kun kyse on kuudesta (kaikkiaan 11) maakuntahallituksen jäsenestä, joiden mukanaolo kirjoituksessa on sanoman painoarvon takia välttämätöntä. 

Ohessa kirjoitus Savon Sanomiin alkuperäisessä versiossaan:

TERVEHDYS  VAI  SODANJULISTUS?

Kuntauudistuksen Pohjois-Savon aluekierroksella 13.3. Kuopiossa  maakunnan tervehdyksen toi maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Rossi (kesk.). Rossi korosti puheessaan, kuten useissa yhteyksissä on tehnyt aikaisemminkin, että kunnissa tai maakuntahallinnossa ei tunneta hallitus-oppositiojakoa. Vastoin omaa periaatettaan, oli hänen puheenvuoronsa puhtaasti keskustalainen vuodatus kuntauudistuksen kaatamiseksi. Tai kuten ministeri Virkkunen sen tulkitsi – sodanjulistus.

Me allekirjoittaneet maakuntahallituksen jäsenet emme yhdy maakuntahallituksen puheenjohtajan linjauksiin. Haluamme korostaa, että maakuntahallituksessa on todennäköisemmin enemmistön tuki välttämättömälle kuntauudistukselle. Vaikka uudistusprosessin yksityiskohdista on ymmärrettävästi erilaisia näkemyksiä, ei maakunnan etu ja strategia voi olla yleisesti tunnustetusta muutostarpeesta syntyneen hankkeen periaatteellinen vastustaminen. Siksi maakuntahallituksen puheenjohtajan olisikin pitänyt muistaa, millä mandaatilla ja foorumilla esiintyy.

Vaikka edessämme on haastava ja tunteitakin herättävä rakenneuudistus, ovat suomalaiset yleensä osanneet tehdä vaikeitakin päätöksiä ja uudistuksia, jotta pärjäisimme paremmin. Sellaisia suomalaisia uskomme ja toivomme myös savolaisten jälleen kerran olevan. 

Pohjois-Savon maakuntahallituksen jäsenet

Kirsti Puurunen (vas)

Mia Hahtala (sd)

Jouni Toppinen (sd)

Ari Paanala (vihr)

Hannamari Heinonen (kok)

Pekka Leskinen (kok)

Tiukkapipoinen

Lukeudun tällä viikolla tiukkapipoisiin. Olen omasta mielestäni aina ollut kohtuullisen huumorintajuinen yksilö. Tällä viikolla tajuni sillä saralla on ylittynyt. Monta kertaa.

Politiikan saralla heitellään monesti sanan säilää. Toinen toistaan verbaalisemmat politiikan akrobaatit viljelevät kielikuvia. Niin minäkin, useimmiten. Kielikuvilla parhaimmillaan on tarkoituksena elävöittää sanomaa, ja tehdä siitä painavampaa. Ainakin niin kuvittelisin. Kaikella kuitenkin pitäisi olla rajansa. Moittia saa ja pitää, ja kritisoida. Eri mieltä on uskalletava olla. Olen saanut monesti palautetta suorasukaisuudestani, yleensä onneksi sitä hyvää. Ehkä siksi, että yritän olla suorasukainen; selkärankainen ja suorapuheinen. Siitä ominaisuudesta pidän muissa ihmisissä. Suorien ihmisten kanssa ei tarvitse arpoa, tarkoittaakohan kyseinen tyyppi sitä mitä sanoo, vai jotain muuta. Sekä hyvässä että pahassa. On kuitenkin politiikassakin muistettava se, että asioista voidaan olla eri mieltä, mutta henkilökohtaisuuksiin ei pidä mennä. Ja vertauksissakin pitää muistaa asiallisuus. Kenellä se sitten mitäkin tarkoittaa.

Aikoinani ihmettelin Leppävirran kunnanvaltuustossa käytyjä keskusteluja. Avoimesti siellä haukuttiin nimillä virkamiehiä, mm. epäpäteviksi. Valtuutettuja on sanottu juopoiksi ja useissa puheenvuoroissa on menty henkilökohtaisille tasoille. Valtuutettua on nimitetty puheenjohtajan suulla rakennustarkastajaksi, kun hän kommentoi rakennuksen kuntoa. (Tässä täytyy tosin todeta, ettei rakennustarkastaja mikään haukkumanimi sinänsä ole ;) Jne.jne. Kukaan meistä ei varmaan pidä kaikista ihmisistä, niin kai sen pitää ollakin. Mutta piti tai ei, on yhteistyötä osattava tehdä. Yhteistyökyvystä ja vuorovaikutuksen taidosta on minusta kyse politiikassakin, tai siinä, miten asioita saadaan luistamaan. Toisaalta valehtelemalla tai toisia aliarvioimalla saadaan aikaan paljon pahaa. Niin henkilökohtaisissa suhteissa kuin laajemmin vaikka kuntien välisissä yhteistyökuvioissa. Nähty on ja valitettavasti tullaan varmaan näkemäänkin.

En ymmärrä Soinin ehdotusta Vasemmistoliitolle harakirista, enkä Bobrikov-kommentia Rehnille, Kuten edellisessä kirjoituksessa totesin, en ymmärrä myöskään kuntakuulemisessa Rossin (kesk.) käyttämää vertausta jatkosotaan. Enkä Tuomaiselta (kesk.) tullutta koulukiusaamiskommenttia. Sen sijaan huumorina oli mielestäni loistava veto Kettusen (kesk.) Kaavilta tullut kutsu käräjille. En siis ole aivan huumorintajuton keskustalaistenkaan kommenteille.

Tänään Savon Sanomissa Keski-Savon aluetoimituksen toimittaja heittää sitä sanan säilää. Ministeri Virkkunen nimetään kirjoituksessa kuntateurastajaksi ja natsiksi. Ja poliittiseen retoriikkaan on kaivattu lisää uhkakuvia väkivaltaisesta yhteenotosta (tässä kirjoittaja viittaa Rossin jatkosota-kommenttiin). En tiedä, mikä lie ollut kirjoituksen tarkoitus; vakuuttava mielipide vaiko ironiasävytteinen kolumni. Kummassakaan ei onnistunut.
 

Tukka pystyssä kuntakuulemisessa

Palasin pari tuntia sitten kuntakuulemisesta Kuopiosta, jonne hallinto- ja kuntaministeri Virkkusen kuultavaksi maakuntamme johtavat päättäjät olivat kokoontuneet. "Arvoisaansa" paikkaan yliopistolle. Pari tuntia piti hengähtää ja kasata ajatuksia. Heti tunnot kirjoitettuna olisi saattanut muutama sammakko kirjoitukseen vilahtaa. Vilahtaa ehkä nytkin.

Tukka pystyssä. Leppävirran kunnanvaltuuston puheenjohtajan kuntapuheen mukaan allekirjoittaneella oli kera tovereidensa tukka pystyssä kunnanvaltuuston kokouksessa, jossa evästettiin kyseistä puheenjohtajaa kuntakuulemisen puheeseen. Saattoi ollakin. Tosin evästyksen sisältötoive ei sitten ollut laisinkaan puheen kaltainen. Toive oli, että puheessa puhuttaisiin kunnan puheenvuoro (ei pelkästään puheenjohtajan henkilökohtaista tai kyseisen puolueen näkemystä) ja kerrottaisiin, että kunnassa on kuntarakenneuudistuksesta erilaisia näkemyksiä. Niinkuin onkin, vaikka varsinaisesti minkäänlaisia virallisia keskusteluja tai kannanottoja ei valtuustomme ole tehnyt. Nyt kuulosti kuitenkin tekevän kannanoton. Ja ehdottoman sellaisen. Valtuuston puheenjohtaja vertasi kuntarakenneuudistusta kuntamme vinkkelistä koulukiusaamiseen. Asiaton kommentti minusta, leikilläänkin sanottuna. Meillä kuntapuheenvuoron mukaan miinoitetaan tonteilla raja (vissiin se Kuopion suunta); tosin en tiedä, millainen miinakenttä aiotaan Varkauden suuntaan rakentaa. Toivottavasti kuitenkin sellainen, että pääsen sen läpi töissä käymään.

Tilaisuuden aluksi maakunnan tervehdyksen piti maakuntahallituksen puheenjohtaja Rossi (kesk.), jonka mielestä uudelle kuntakartalle ei ole perusteita ja joka talvisodan muistopäivänä painotti toivovansa hallituksen ymmärtävän asian ilman myöhemmin alkavaa jatkosotaa. Tässäkin asiassa ilmoittaudun huumorintajuttomaksi yksilöksi. Minusta vertaukset sotaan eivät kuulu tähän keskusteluun. On sen verran vakava asia. Vakavaa on varmasti tämäkin, ja tunteisiin vetoavaa. Mutta silti. Ihmettelen taas kerran maakuntahallituksen puheenjohtajan puhetta. Rossi kertoi miten maakunta ei ole oppositiossa pitäen samalla tyypillisen oppositiopuheenvuoron. Toivottavasti vain omine henkilökohtasine näkemyksineen. Maakuntahallituksen jäsenenä en ainakaan ole koskaan ollut tuollaisia linjoja vetämässä.

Kuntapuheenvuoron käyttäjät olivat pääasiassa valtuustojen puheenjohtajia. Iisalmen valtuuston puheenjohtaja Kääriäiselle (kesk.) täytyy antaa kiitosta rakentavasta ja erittäin asiapitoisesta puheenvuorosta. Juankosken Kettuselle (kesk.)uskalluksesta (ilmoitti olevansa kuntayhteistyön ja kuntaliitosten kannattaja) ja loistavasta puheenpitotaidosta sekä päivän kommentista: muilta tuli kosimakirjeisiin kohteliaat rukkaset, Kaavilta haaste käräjille. Seuraavana puhujana olikin Kaavin valtuuston puheenjohtaja Räsänen, joka kertoi Kaavin olevan tunnettu, yhteistyökykyinen ja taloudellisesti hyvässä kunnossa. No niin. Jos en ihan väärin kuullut (tässä kohtaa on pakko kyseenalaistaa oma kuulonsa) yleisön joukosta kysyttiin mm. sitä, mitä hallitus aikoo tehdä huoltosuhteelle tai nuorten määrän vähenemiselle Pohjois-Savossa? No en ehkä kommentoi enempää. Riittäköön tämä tällä erää.

Summa summarum. Mielenkiintoista oli keskustelu, tosin hyvin vähän yllättävää. En edelleenkään lukeudu kuntaliitosfaneihin, joskaan en vastustajiinkaan. Mutta huoltosuhde heikkenee, väestömme ikääntyy, kuntien ja valtion talous on kuralla jne. Jotain on tehtävä, että lapsemmekin voivat isona puhua hyvinvointivaltiosta. Kuntien lojaalisuuden vähenemisestä puhuttiin. Onkin tullut tunne, että kunnat miettivät vain omia napojaan (vai päättäjät napojaan). Ilmeisesti omien kuntien rajojen ulkopuolellakin asuu ihmisiä. Ihan kunnollisia sellaisia.

Hallinto- ja kuntaministeri Virkkunen ja Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän puheenjohtaja Laajala pitivät loistavat alustukset perusteluineen aiheesta. Toivottavasti sitä kuuntelivat myös ne, joiden kannat aiheeseen ovat lukkoon lyötyjä. Joko omasta tai edustamansa poliittisen ryhmittymän puolesta. Tämä tänään, muuhun ei nyt pysty. Ehkä analysoivampaa ja rakentavampaa kirjoitusta, jahka tästä toipuu.

Kuohuaa ja ei

Kuntakartta on kirvoittanut kielenkannat kuntapäättäjiltä. Tämän aamun Warkauden lehdestä luettua: "Varkauden suunta ei kelpaa. " -Leppävirran kunnanvaltuuston puheenjohtaja. En oikein osaa sanoa, tuleeko tuosta enemmän surullinen vai epäuskoinen olo. Ensimmäiseksi ainakin on kyseisen kunnan kunnanvaltuutettuna irtisanouduttava tuosta kommentista.

Kuntakartta herättää ymmärrettävästi kovasti tunteita ja kuohuntaa. Niin näköjään minussakin. Tänään muutama ihminen pohti kahvipöytäkeskustelussa kyseistä asiaa. Ja ihan asiana. Ei kouhkamisena suuntaan eikä toiseen, vaan ihan käytännön näkökulmasta. Samaa pohdintaa; tunnuslukuja, hyötyjä ja haittoja, mahdollisia organisaatiorakenteita ja ennenkaikkea palvelujen saatavuutta tässä itsekin pohdiskelen. Ja varmaan moni muukin. Kommentteina mm. "täältähän sitä oikeasti kauppaostoksensa hakee ja töissä käy", "Soisalohan olisi kaunis nimi kaupungille" ja kotikeskustelussa 9-vuotias, joka itse uutisista kuultuaan aloitti keskustelun: "Pitäiskö meidän sitten olla koulujenvälisissä kisoissa varkautelaisten kanssa?"

Vaikka onkin kyse tärkeästä asiasta, ei kuitenkaan maailman mullistavimmasta. Se olisi syytä muistaa tunnekuohuissaan. Myös kuntapäättäjien. Kävi tässä sitten niin tai näin, yhteistyötä pitää pystyä tekemään jatkossakin. Suuntaan ja toiseen. Se on hyvä muistaa.

Tänään tuli postin mukana puolueiden aikojen jakolista vapputorille. Varma merkki siitä, että kevät on tulossa. Vaikka pakkasella luonto onkin äärimmäisen kaunis.

Vastuuta, vastustusta ja vatulointia

Kuntakartta on nyt julkistettu. Kuntakartta, jossa kuntia on yhdistetty ja mm. kotikuntani Leppävirta jaettu puoliksi. Joku kommentoi sen olevan järkyttävää. Kartta on kuitenkin ministeriön omien linjausten, asiointi- ja työssäkäyntialueiden, mukainen. Ihmettelen, jos joku esim. leppävirtalainen kuntapäättäjä ei ole tähän mennessä tiennyt asiointi- ja työssäkäyntialueitamme.

En ole kuntaliitosfani enkä jääräpäinen vastustaja. Sanottakoon se nyt. Savon Sanomien mielipidekirjoituksestani sain kommentteja, että miten voin olla tuota mieltä (kannanotto palvelujen ja ennakkoluulottoman ja avoimen kuntarakennekeskustelun puolesta) kun joku sosialidemokraatti jostain kunnasta oli eri mieltä. Ihmeellistä, sosialidemokraateissa on monella lailla ajattelevia. Onneksi demokratiaan kuuluu tämäkin. Ainakin meillä. Voin lohduttaa pohtijaa toteamalla, etten ole yhtään vähemmän sosialidemokraatti kuin eilenkään, tai viime viikolla. Enkä tule olemaan. Ajattelen vaan ihmisten parasta täällä maan kolkalla.

Yhtä hyvää ja oikeaa ei ole. Ei varmaankaan tässäkään asiassa. On vaan uskallettava keskustella, pohtia ja miettiä. Punnita eri vaihtoehtoja. Ja miettiä sitä, miten nyt ja tulevaisuudessa voidaan palvelut, elinkeinopolitiikka, työllisyys ym. turvata parhaiten. Surullista, tosin ehkä helpointa olisi vain vastustaa kaikkea. Periaatteesta. En vaan suostu siihen, vaan peräänkuulutan avoimuutta ja vastuullisuutta kuntapäättäjiltä. Ja sitä, että mietitään niitä ihmisiä, joita varten kuntapäättäjät työtänsä tekevät. Eikä vain omaa napaa.

Pakkasta ja pyryä. Ihan oikeastikin. Puunhakureissulla reiskat jalassa kompurointia. Sekin opettaa.

Kirjoitusta päivän polttavasta

RAJOJA VAI IHMISIÄ?

Suomen Kuvalehti julkaisi taannoin kovaa kuohuntaa aiheuttaneen kuntakartan. Kartan, joka oli keskeneräisenä vuotanut lehteen. Nyt sitten poliitikot ja kunnanisät torpedoivat kilvan lehtien palstoilla kyseistä luomusta. Miten tähän on tultu? Miksi kuntarakennetta pitäisi uudistaa? Tuntuu, ettei näitä kysymyksiä ole enää aikoihin ääneen lausuttu. On vaan jääräpäisesti vastustettu. Periaatteesta. Tähän on pakko todeta epäilys siitä, että kuntajohtajien kapinaliikkeessä ja keskustan kuntarakennekeskustelun vastustamisessa olisi kyse omien paikkojen säilyttämisestä. Rajojako pidetään kuntalaisten hyvinvointia tärkeämpinä?
On unohdettu se, että kuntarakenteen uudistamisen taustalla on kyse palveluiden turvaamisesta. Ei pelkästään nyt ja tänään vaan myös tulevaisuudessa. Kaikki tietävät, että ikärakenteemme vanhenee, huoltosuhde heikkenee eikä tulevaisuudessa monellakaan kunnalla ole mahdollisuutta huolehtia peruspalveluistaan. On uskallettava tehdä muutoksia hevoskärriajan kuntarakenteille. Ja aluksi ainakin aloittaa avoin ja ennakkoluuloton keskustelu kunnissa siitä, tullaanko tulevaisuudessa näillä rakenteilla pärjäämään. Vaiko ei.
Kansanedustaja Kiviniemi ehätti MTV3:n uutisissa kertomaan Keskustan vastustavan kuntauudistusta. Keskustan politiikka tuntuukin tällä hetkellä olevan vain jonkun vastustamista. Silläkö tätä maata rakennetaan eteenpäin? Se, mikä olisi pitänyt lopettaa jo ennen aloittamista, on Paras-hanke. Paras-hankkeen myötä maakuntiin perustettiin toinen toistaan kummallisempia yhteistyökuvioita, liikelaitoksia ja kuntayhtymiä. Näitä hallintohärveleitä pitäisi uskaltaa purkaa, mikäli joku hallintomalli todetaan huonoksi ja käyttökelvottomaksi. Iso osa kunnan suorasta päätäntävallasta on siirtynyt Paras-hankkeen myötä muualle, eikä edes valtuutetuilla ole tietoa, missä ollaan mukana. Miten siis kuntalainen voisi tietää? Demokratia on Paras-hankkeen myötä karannut kauas kuntalaisista eikä kuntarakenneuudistuksella ainakaan huononnuksia tähän ole enää mahdollista tehdä.
Kuka puhuu ihmisistä? Hyvinvointi ei ole kiinni rajoista. Vaan siitä, että ihmisillä on hyvä olla; touhuta, harrastaa ja elää mielekästä elämää. Ja sen mahdollistavat vain toimivat palvelut. Meidän valtuutettujen tulisi rajojen puolustamisen sijaan uskaltaa puolustaa palveluita. Ja ihmisiä.

Mia Hahtala, SDP
Leppävirran kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen 1.vpj
Pohjois-Savon liiton maakuntahallituksen jäsen

Positiivinen valinta

Kirpakka pakkanen. Pihalla ja politiikassa. Presidentinvaalit puhuttavat mediassa, kahvipoytäkeskusteluissa, huoltsikkaparlamenteissa ja kotioloissakin. Lapsetkin kommentoivat ketä äänestäisivät; valintojen perusteena mm. "kovemmat potkalihakset", "isompi pää" jne. Toisesta kierroksesta tulee odotettua mielenkiintoisempi. Vaikka ensimmäisellä kierroksella loppuun saakka uskoin ja toivoin Lipposen pääsevän toiselle kierrokselle, pohdin jo tuleviakin vaihtoehtoja. Joissakin parivaljakoissa olisin äänestänyt toista, jottei toinen tulisi valituksi. Negatiivista siis. Nyt kuitenkin Haaviston taakse on helppo ryhtyä ja voi äänestää niinkuin tunne sanoo. Tunteella olen äänestänyt ennenkin, ja niin tulen jatkossakin tekemään. Äänioikeuttani en olisi missään tilanteessa jättänyt käyttämättä. Kun me olemme sellaisen oikeuden saaneet.

Monia keskusteluja on käyty. Ja kommentteja siitäkin, miten voin äänestää homoa. Helposti. Ei liene presidentin toimen kannalta merkitystä, eikä muutenkaan. Media ruokkii, kaivaa ja pohdiskelee nyt kaikin keinoin eroja ehdokkaiden välillä. Näinpä taannoin mainoksen, jossa ehdokkaiden "ansioita" oli lueteltu; tosin toiselta ne tärkeät, toiselta ei.

Ehdokkaana on tällä kertaa kaksi ansioitunutta, fiksua miestä. En jaksa uskoa, että vaikka vaalitenteissä urkitaan ja ärsytetään, kumpikaan sortuu ala-arvoiseen loanheittoon. Päinvastoin. Hyvin on ollut mielenkiintoista, rakentavaa ja vapautunutta keskustelua. Näin juuri. Surullistahan tässä on se, että kannattajat (tai jotkut muut) heittävät lokaa sosiaalisessa mediassa toistensa päälle. Uskoisin, ettei oikeasti kumpikaan ehdokas tätä toivoisi.

Kaiken kaikkiaan jo tässä vaiheessa presidentinvaalit ovat tehneet tälle maalle hyvää. "Vastajytky", niinkuin mediassa sanotaan, on laittanut kansalaisemme keskustelemaan. Puoleen tai toiseen. Mutta uskon suvaitsevaisuuden voittavan nämä vaalit joka tapauksessa. Tuli sitten presidentiksi kumpi hyvänsä.