Mikä ei tapa niin vahvistaa

Rauhaisaa vuoden loppua! Joulun aika on meillä aina ollut rauhoittumisen aikaa, niin oli nytkin. Yhdessä olemista, piparin tuoksua ja loikoilua. Ihan vaan olemista. Erityisesti joulun aikaan tulee mietittyä ihmisenä olemista, ihmisyyden merkitystä ja elämän tarkoitustakin. Läheisten läsnäolo, rauha ja ympärillä oleva ilo muistuttavat siitä, miten onnellisessa asemassa onkaan. Kun on niitä rakkaita ympärillä. Lähellä ja kaukana.

Uuden vuoden läheisyys laittaa miettimään mennyttä vuotta. Tehtyjä ja tekemättömiä asioita, tuntemuksia, aatoksia. Viime vuosi on ollut hyvin erilainen, raskaskin. Läheiset ja vahva usko elämän valoisiin puoliin on pitänyt kiinni arjessa. Ja niinhän sanotaan, että se mikä ei tapa, vahvistaa.

Mutta kaikilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Keskustelimme taannoin ystäväni kanssa siitä, mitä syrjäytymisellä tarkoitetaan. Ja kenen syytä se on? Kotoa saadut elämän eväät luovat pohjan. Hyvässä ja pahassa. Kuinka paljon omilla valinnoillaan voi elämäänsä vaikuttaa? Kävin eilen lastenelokuvaa, Megamindia katsomassa. Aina piirretyistä jenkkileffoista ei löydy opetuksellista näkökulmaa. Nyt löytyi. Opetuksena elokuvassa oli se, että omilla valinnoillaan voi elämänsä suuntaan vaikuttaa, vaikka lähtökohdat eivät olisikaan kaksiset. Sosiaalisen eriarvoisuuden periytymisestä puhutaan. On kyse myös asenteista, meidän kaikkien. Surullista oli eilinen uutisointi siitä, että Pohjoismaista eniten Suomessa sosiaalityöntekijät syyttävät yksilöä ja hänen omia valintojaan köyhyydestä. Asenteissa olisi parantamisen varaa. Sosiaalitoimisto voisi olla yksi niistä paikoista, joissa syrjäytymisuhan alla olevat ihmiset voisivat saada tukea, apua ja näkemystä elämäntilanteensa kohentamiseen. Muussakin suhteessa kuin taloudellisessa mielessä. Luukulta luukulle juoksemisen sijaan ihmistä auttaisi enemmän se, että joku, vaikka sitten viranomainen, on hetken läsnä. Kuuntelee ja on kiinnostunut.

Yleensä ihmisille toivotetaan parempaa ensi vuotta. Minulle riittäisi hyvin, jos tuleva vuosi olisi vähääkään yhtä onnellinen kuin mennyt vuosi on ollut. Omalta osaltani toivon, että me kaikki osaisimme olla Jope Ruonansuun sanoin Enkeleitä toisillemme.

Kansa kahtia

Tämän päivän lehdissä pistää silmään se, että nyt jo uskalletaan uutisoida siitä, että todistetustikin kansa jatkaa kahtiajakautumistaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportin mukaan 70 prosentilla asiat ovat hyvin ja lopun 30 prosentin alamäki jatkuu. Ja valitettavasti näyttää siltä, että alamäki jyrkkenee. Mitä tekee eduskunta? Menee ja leikkaa nuorten toimeentulotukea. Järkyttävää. Olemme köyhyyden ja lapsiköyhyyden osalta nyt 1970-luvun tasolla. Syrjäytymiskehitystä on enenevässä vanhuksilla ja nuorilla. Näinkö arvostamme vanhuksiamme? Entä tulevaisuuden tekijöitä, nuoriamme? Nuorisotyöttömyyteen panostamalla moni lapsiperhe voisi ja pärjäisi paljon paremmin, mutta panostukset tässä suhteessa ovat olleet toimimattomia.

Kunnallispolitiikka alkaa pikkuhiljaa virallisesti loiveta joululoman viettoon. Maanantain kunnanvaltuusto kirvoitti jälleen kielenkantoja ja keskustelua pulppusi sieltä sun täältä. Budjettimme on suhteellisen tasainen ja terveelle pohjalle laadittu. Perhepäivähoitajien asemaa edelleen tulee peräänkuuluttaa ja ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaa. Huolena meilläkin on muuttotappio ja siitäkin syystä toimivat peruspalvelut ovat elinehtomme. Toisaalta kuntamarkkinointimme ei ole ollut sitä, mitä voisi olla. Varsinkin kun meillä on kaunis, luonnonläheinen kunta monine mahdollisuuksineen. Vesimaksut korottuivat kohtuuttoman paljon. Esitimme korotusten puolittamista, mutta äänin 19-16 korotukset tulevat voimaan täysimääräisinä. Vedestä voi säästää. Tiedetään. Kuitenkin tulevat korotukset ovat liian huimia. Tässä tuskin keppi auttaa porkkanaa enemmän. Valitettavasti.

Suojellaan lapsia

Viime viikon puheenaiheena on ollut monessakin mediassa
lastensuojelu. Pohjois-Savossa lasten huostaanottojen määrä on edelleen hälyttävä. Samoin lastensuojeluilmoitusten määrä. Lastensuojeluilmoituksia tehdään, ja hyvä niin. Edelleen meillä on lapsia ja nuoria, joiden kehityksen turvaamiseksi tarvitaan lastensuojelutoimenpiteitä. Surullista. Nykypäivän suuntaus näyttää olevan se, että yhä enenevässä määrin lastensuojelun tarvetta on nuorilla. Niillä nuorilla aikuisilla, joilla syystä tai toisesta elämä menee nurjaan suuntaan. Joillakin vanhemmilla ei ole keinoja tai taitoja asettaa rajoja. Joillakin niitä on, mutta sekään ei riitä. Lastensuojelulla on monissa puheissa huono kaiku. Laitetaan lapset huonomaineisiin koulukoteihin jne. Toivottavasti tämä ei ole meidän tämän päivän Suomeamme. Tukea tarvitaan. Tässä meillä päättäjillä on suuri vastuu. Ja pitää olla taito ja kyky ennakoida, arvostaa ennaltaehkäisevän perhe- ja nuorisotyön merkitystä. Ennaltaehkäisyn merkityksen ymmärtäminen tuntuu joskus olevan päättäjille vaikeaa. Mittaamista rahalla kun on vaikea perustella. Yritettävä on.

Tänään vietämme maamme 93. itsenäisyyspäivää. On aika rauhoittua ja pysähtyä ajattelemaan. Sain olla mukana Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa häikäisevän kauniissa Leppävirran kirkossamme ja mukana seurakunnan ja kunnan järjestämässä Itsenäisyysjuhlassa. Ajatuksia herättävää. Hyvää itsenäisyyspäivää!