Naisena politiikassa

Ajelin eilen aamulla Savo-Karjalan maita, yksin ja poppia kuunnellen. Oli aikaa olla omien ajatustensa kanssa. Mietiskelin taannoista keskustelua ystäväni kanssa aiheesta "nainen politiikassa". Ystäväni ihmetteli, miten ihmeessä pärjään miesten maailmassa. No. Ei se politiikka oikeasti ole mikään miesten maailma. Ihan samalla tavalla siellä on naisiakin toimimassa, toki kohtelu voi olla vähän erilaista. Olen tasa-arvon kannattaja, ei liene uutinen. Olen aina pyrkinyt ajattelemaan niin, että jokainen, sukupuolesta riippumatta, pärjää omalla tavallaan, omalla osaamisellaan ja vuorovaikutustaidoillaan. Tässä vuosien varrella olen toki törmännyt ajatteluun, jossa naiseutta pidetään heikkoutena tai kukkahattutätimäisyytenä. Minua on tytötelty usein, hyviltä tutuilta tuon ehkä ymmärtää, muille olen vastannut pojittelemalla. Tytöttely on loppunut. Minua on sanottu sossuksi, olen sosialidemokraatti, en sosiaalityöntekijä, vaikka sosiaalihuollon asiat ovatkin minulle tärkeitä. Olen kokenut joutuvani miehiä useammin sihteerin hommiin, toki se on minulle ihan mieluista välillä. Minulta on kysytty, miten ennätän olla politiikassa mukana, vaikka minulla on lapsia. En usko, että noita kysymyksiä olisi sadellut, ainakaan noin paljon, jos olisin mies. Uskon siihen, että omalla persoonalla, osaamisella ja kiinnostuksella pärjää. Kuitenkin olen tullut siihen lopputulemaan, että saadakseen uskottavuutta, on naisena pystyttävä (ehkä miehiä enemmän) perustelemaan kantansa kattavammin, tiedettävä oikeasti, mistä puhuu ja osattava olla ärhäkämpi ja puheissaan painokkaampi. Tämä siis vain omasta kokemuksesta.

Sukupuolirooliajatukset ovat meillä vielä aika tiukassa. Naiset keittävät kahvit. En muista, milloin jossakin palaverissa mies olisi toiminut kahvinkeittäjänä tai pullien tarjoilijana. Miehet ajavat autoa, naiset istuvat kyydissä. Miehet laittavat taulut seinään ja asentavat telkkarikanavat kohdilleen. Ja vaihtavat auton renkaat. Naiset silittävät pyykit. Jne.

Pöh. Ajan mielelläni autolla, mutten leivo pullaa kovinkaan usein. Senkin ajan, kun leipoisin, hillun ennemmin pikkumiehen kanssa. Saan taulut seinään ja telkkarikanavat kohdalleen, mutten mielelläni silitä. Auton renkaatkin osaan vaihtaa, tarvitsen miehen fyysistä vahvuutta kiristämään pultit. Oikeasti tavallisessa elämässä valitsemme mahdollisuuksien mukaan hommia, jotka ovat meille mieleisiä. Sukupuolesta riippumatta.

Politiikka on vahvuus- ja sitkeyslaji. Psyykkistä vahvuutta on oltava, muttei sillä ole mitään tekemistä fyysisen voiman kanssa. Usein käy niin, että yleistettynä miehet hakeutuvat ennemmin kuntien tekniseen lautakuntaan tai konserniyhtiöön ja naiset perusturvalautakuntaan. Kuitenkin, kuntapolitiikassakin on ymmärrettävä laajempia kokonaisuuksia. On uskallettava astua omalle epämukavuusalueelle, opeteltava uusia juttuja ja murrettava ennakkoluuloja. Sekä omia että muiden. Aloitin kuntapoliittisen urani valtuuston lisäksi perusturvalautakunnasta. Mukavuusalueella siis, vaikka kovinkin kinkkisiä asioita oli pohdittavana. Oppia on tullut monelta eri sektorilta vuosien varrelta. Ja joka päivä tulee lisää. Onneksi. Pysyy mieli virkeänä.

On minua joskus politiikan saralla myös sanottu äijäksi. En sitten tiedä, pitäisikö tuo kehuna ottaa ;)

Yhtä köyttä -samaan suuntaanko

Viime viikolla Pohjois-Savon kuntien edustajat kokoontuivat Nilsiään pohtimaan sote-uudistukseen liittyviä tuotantoaluekysymyksiä. Lainsäädäntö uudistuu ja kunnat ovat samassa veneessä. Asiat ja rakenteet tulevat muuttumaan jatkossa, kun sosiaalihuollon sekä perus-ja erikissairaanhoidon järjestämisvastuu siirtyy usean maakunnan kokoiselle sote-alueelle. Se, miten me pohjoissavolaisina osaamme ja uskallamme puhaltaa yhteen hiileen, pohtia ennakkoluulottomasti eri vaihtoehtoja, tulee väkisinkin vaikuttamaan lopputulokseen. Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa on pohdittu uusia rakenteita jo pitkään, samaan aikaan kun pohjoissavolaiset vielä väänsivät viime viikolla ohjausryhmän kokoonpanosta. Eikä voi todeta kaikkien puheenvuorojen ihan niin rakentavia olleen. Ei kai ole enää aikaa hukattavaksi?

Pohjois-Savon maakuntahallitus asetti sunnuntain kokouksessa luottamushenkilöistä koostuvan ohjausryhmän, kuntien viranhaltijoista koostuvan valmisteluryhmän sekä asiantuntijatyöryhmän selvittämään alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksiä ja tekemään taustatyötä lopullisten päätöksentekoprosessien pohjaksi. Työtä riittää. Toivon todella, että nyt osataan ottaa lusikka kauniiseen käteen, nähdään toisten kuntien ja palveluntuottajien hyviäkin puolia. Etsitään uusia ratkaisuja ja osataan hyödyntää jo olemassaolevia, hyviä käytänteitä jatkossakin. 

Eilen sain olla mukana Leppävirran kyläneuvoston kokouksessa kuulemassa kylien tarpeita ja toiveita. Jälleen kerran mietin sitä, millaista olisi olla kunnanhallituksen puheenjohtajan jakkaralla aikana, jolloin on ollut jaettavana muutakin kuin säästöjä. Etenkin tässä taloustilanteessa on tärkeää, että yhteisymmärrystä löytyy ja että kelkkaa potkitaan samaan suuntaan. Kylien toiminta on kunnankin kannalta ensiarvoisen tärkeää. Siksi olemmekin mm. myyneet käyttämättömät kyläkoulut edullisesti kylillä toimiville yhdistyksille ja kaikin puolin tahtoa kylien kanssa yhteistoimintaan on. Tai ainakin niin minä ajattelen.  Surullista kunnallisessa päätöksenteossa on, jos ensin ollaan taloutta 

tasapainottamassa yksimielisesti ja heti perään niitä päätöksiä vesittämässä. Talouden tasapainottamisen keinoja ei meillä liikaa ole, ainakaan niitä kivuttomia. Kukaan ei haluaisi olla tekemässä vaikeita päätöksiä, mutta pysyäksemme elinvoimaisena, eteenpäin katsovana ja kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtivina meidän on niitä tehtävä. Valitettavan yksinkertaista. Toivoisinkin, että aatoksia ja ideoita menojen karsimisesta tai tulojen lisäämisestä tulisi samaa vauhtia kuin keskustalaisvaltuutetuilta puheita ja lupauksia hyvästä ja kauniista. 

Leppävirran kyläneuvosto on ehdokkaana demokratia-palkinnon saajaksi. Äänestämään siis www.otakantaa.fi/demokratiapalkinto2014.

Parin päivän reissulta palatessa oli syksy tullut, kelienkin puolesta. Vettä sataa, tuuli tuivertaa ja puut punakeltaisina. Kaunista.

Naiselle ammatti

Naisten Pankki järjestää Kävele naiselle ammatti -tapahtuman. Tänään on Varkauden kävelyn vuoro ja sinne olemme mekin porukalla suunnistamassa. Aihe pysäytti taas kerran.

Meillä Suomessa sosiaaliturvassamme on parantamisen varaa, tuloerot ovat kasvussa ja syrjäytymisuhan alla olevia nuoria on entistä enemmän. Kunnat painivat taloutensa kanssa ja peruspalvelujen saatavuutta joudutaan miettimään. Mutta silti.

Tässä maailmassa on paljon äitejä, isiä ja lapsia, joilla asiat ovat ihan toisella tolalla. Jäinkin pohtimaan tuota naisen asemaa. Maailmalla on paljon äitejä, joilla ei ole mahdollisuutta koulutukseen, syystä tai toisesta. Lukutaitoa ei ole, joten selvityminen nykypäivän kehittyvässä maailmassa on vaikeaa, jollei mahdotonta. Yksi maailmanparantamisen edellytys on tuo äitien lukutaidon kehittäminen ja sitä kautta koulutuksen mahdollistaminen.

Meillä nuristaan siitä, että työpaikat vaativat nykyisin entistä tiukemmin alan ammattitutkintoa työpaikan saamiseksi. Koulun käyminen tuntuu turhalta ja puuduttavalta. Jokaisen meistä pitäisikin joskus edes pieneksi hetkeksi pysähtyä. Pysähtyä ajattelemaan sitä, miten etuoikeutetussa asemassa olemme saadessamme yhteiskunnan taholta maksuttoman perusopetuksen ja vielä ihan kohtuuhinnalla myös toisen asteen opetuksenkin oppikirjoineen. Tuo maksuton perusopetus ei meidänkään maassa ole aina ollut itsestäänselvyys.

Edes pienen, oman murusen, hyvää voi tänäkin päivänä tehdä. Ammatti jollekin äidille, jolle se voi olla alku aivan uudenlaiseen elämään. Elämään täynnä tietoa, uuden oppimista, intoa ja iloa.

Sosiaaliturvassako tinkimistä?

Kulunut viikko on ollut työntäyteinen ja monenmoisia tunteita herättävä. Ystäväiseni kysäisi yhtenä päivänä, miten ihmeessä jaksan olla politiikassa mukana. No. Helppoa, tahto vaikuttaa asioihin, halu parantaa maailmaa. Kuulostaa ehkä kliseeltä, muttei ole sitä. Oikeasti tässä meidänkin maassa on paljon tehtävää. Tuloerot ovat huimat, osa ihmisistä voi huonosti, väki ikääntyy, peruspalvelut on taattava kaikille. Siis niillekin, jotka joutuvat pitämään kukkaronnyörit kireällä.

Puolueiden välillä on eroja ja niitä tulee ollakin. Samoin puolueiden sisällä ihmisten välillä. Jokaisella meillä on ihan oma arvoperustamme asioille ja siitä arvoperustasta jokainen meistä hommiansa tekee.Viimeisen viikon aikana kokoomuksen kahdelta kansanedustajalta on tullut mielestäni kovinkin oikeistolaisia ulostuloja. Kansanedustaja Kauma oli kysellyt, että "Miksi maahanmuuttajaperheen pitää esimerkiksi hankkia uudet lastenvaunut sosiaalituella, jos suomalaisperhe kierrättää vanhoja vaunuja?". No, jälkeenpäin on varmaan kyseiselle kansanedustajalle selvinnyt tukien samanvertaisuus suomalaisille ja ulkomaalaisille. Ja toisaalta tuolla kahdella sadalla eurolla ei kyllä uusia vaunuja edes hankita. Seuraavaksi Kauma sitten ehdotti koko vaunurahan poisottamista.

Viimeisimmäksi kokoomuksen kansanedustaja Kurvinen ilmoitti seuraavaa:  "Koska yhteisymmärrystä tarvittavista toimista ei löydy, niin mielestäni voitaisiin palata vuoteen 2000 ja kaikki tällä vuosituhannella tehdyt menolisäykset perutaan." Elinkustannukset ovat tuosta vuodesta nousseet huimasti. Jos kävisi niin, että sosiaalitukia pudotettaisiin tuon vuoden tasolle, kansamme jakautuisi yhä syvemmin kahtia. Hyväosaisiin ja huono-osaisiin.

Jokaisella on omat mielipiteensä. Kyseiset kommentit eivät vaan satu omaan arvomaailmaani. Noilla aatoksilla tuntuu rakennettavan Suomea, jossa köyhiä ja pienituloisia, lapsiperheitä, eläkeläisiä ja
työttömiä kyrmyytetään ja ajetaan entistäkin ahtaammalle. Paljon on vielä tehtävää.

Tänään suuntaamme valtuuston porukalla Kuntamarkkinoille. Kuntarakenneselvitysryhmän kokous markkinoiden lomassa antavat taas lisää intoa, iloa ja uusia ajatuksia tulevaan. Jokaisesta jutusta jää aina jotain. Ammennettavaksi. Aurinkoa teille!