Naisena politiikassa

Ajelin eilen aamulla Savo-Karjalan maita, yksin ja poppia kuunnellen. Oli aikaa olla omien ajatustensa kanssa. Mietiskelin taannoista keskustelua ystäväni kanssa aiheesta "nainen politiikassa". Ystäväni ihmetteli, miten ihmeessä pärjään miesten maailmassa. No. Ei se politiikka oikeasti ole mikään miesten maailma. Ihan samalla tavalla siellä on naisiakin toimimassa, toki kohtelu voi olla vähän erilaista. Olen tasa-arvon kannattaja, ei liene uutinen. Olen aina pyrkinyt ajattelemaan niin, että jokainen, sukupuolesta riippumatta, pärjää omalla tavallaan, omalla osaamisellaan ja vuorovaikutustaidoillaan. Tässä vuosien varrella olen toki törmännyt ajatteluun, jossa naiseutta pidetään heikkoutena tai kukkahattutätimäisyytenä. Minua on tytötelty usein, hyviltä tutuilta tuon ehkä ymmärtää, muille olen vastannut pojittelemalla. Tytöttely on loppunut. Minua on sanottu sossuksi, olen sosialidemokraatti, en sosiaalityöntekijä, vaikka sosiaalihuollon asiat ovatkin minulle tärkeitä. Olen kokenut joutuvani miehiä useammin sihteerin hommiin, toki se on minulle ihan mieluista välillä. Minulta on kysytty, miten ennätän olla politiikassa mukana, vaikka minulla on lapsia. En usko, että noita kysymyksiä olisi sadellut, ainakaan noin paljon, jos olisin mies. Uskon siihen, että omalla persoonalla, osaamisella ja kiinnostuksella pärjää. Kuitenkin olen tullut siihen lopputulemaan, että saadakseen uskottavuutta, on naisena pystyttävä (ehkä miehiä enemmän) perustelemaan kantansa kattavammin, tiedettävä oikeasti, mistä puhuu ja osattava olla ärhäkämpi ja puheissaan painokkaampi. Tämä siis vain omasta kokemuksesta.

Sukupuolirooliajatukset ovat meillä vielä aika tiukassa. Naiset keittävät kahvit. En muista, milloin jossakin palaverissa mies olisi toiminut kahvinkeittäjänä tai pullien tarjoilijana. Miehet ajavat autoa, naiset istuvat kyydissä. Miehet laittavat taulut seinään ja asentavat telkkarikanavat kohdilleen. Ja vaihtavat auton renkaat. Naiset silittävät pyykit. Jne.

Pöh. Ajan mielelläni autolla, mutten leivo pullaa kovinkaan usein. Senkin ajan, kun leipoisin, hillun ennemmin pikkumiehen kanssa. Saan taulut seinään ja telkkarikanavat kohdalleen, mutten mielelläni silitä. Auton renkaatkin osaan vaihtaa, tarvitsen miehen fyysistä vahvuutta kiristämään pultit. Oikeasti tavallisessa elämässä valitsemme mahdollisuuksien mukaan hommia, jotka ovat meille mieleisiä. Sukupuolesta riippumatta.

Politiikka on vahvuus- ja sitkeyslaji. Psyykkistä vahvuutta on oltava, muttei sillä ole mitään tekemistä fyysisen voiman kanssa. Usein käy niin, että yleistettynä miehet hakeutuvat ennemmin kuntien tekniseen lautakuntaan tai konserniyhtiöön ja naiset perusturvalautakuntaan. Kuitenkin, kuntapolitiikassakin on ymmärrettävä laajempia kokonaisuuksia. On uskallettava astua omalle epämukavuusalueelle, opeteltava uusia juttuja ja murrettava ennakkoluuloja. Sekä omia että muiden. Aloitin kuntapoliittisen urani valtuuston lisäksi perusturvalautakunnasta. Mukavuusalueella siis, vaikka kovinkin kinkkisiä asioita oli pohdittavana. Oppia on tullut monelta eri sektorilta vuosien varrelta. Ja joka päivä tulee lisää. Onneksi. Pysyy mieli virkeänä.

On minua joskus politiikan saralla myös sanottu äijäksi. En sitten tiedä, pitäisikö tuo kehuna ottaa ;)