Korjaamisesta ennaltaehkäisyyn

Eilisen aamun Savon Sanomat uutisoivat lähihoitajien käynneistä kymmenissä lapsiperheissä Kuopiossa. Hienoa. Tuollaisesta ennaltaehkäisyn merkityksen ymmärryksestä pitäisi tässä maassa moni ottaa oppia. Tuskin tulee kalliimmaksi kuin korjata asioita silloin, kun ongelmat ovat jo kärjiistyneet. Puhumattakaan inhimillisestä näkökulmasta.

Lasten ja nuorten, koko perheen elo on monessa perheessä hukassa. Hurjia tarinoita huostaanotoista on luettavissa ja videoita katsottavissa nettimaailmassa. Surullista. Lastensuojelun kipeät kysymykset eivät ole kenellekään tai millekään kunnalle helppoja asioita. Kustannukset ovat karanneet käsistä, kun yhä kipeämmin oireilevia lapsia ja nuoria joudutaan huostaanottamaan ja sijoittamaan muuhun kuin ihan tavalliseen perheeseen. Toinen ongelmahan tuossa on, että noita kasvattiperheitä enää ole tarpeeksi. Toinen näkökulma on se perheen näkökulma. Milloin lapsen tai nuoren oleminen, terveys, olosuhteet ym. ovat sellaiset, että ne vaarantavat normaalin kasvun ja kehityksen? Missä menee raja? Asioita kritisoidaan ja pohditaan, mutta tärkeimpänä punaisena lankana olen ajatellut tuossa olevan lapsen tai nuoren etu. Vain ja ainoastaan.

Lastensuojeluilmoitusten määrä on monessa kunnassa ollut kasvussa. Voi toki spekuloida, johtuuko määrän kasvu tietoisuuden lisääntyymisestä ja ilmoitusten tekemiseen heräämisestä vaiko lasten enenevästä pahoinvoinnista. Joka tapauksessa uskon siihen, että (poislukien kiusalla tehdyt ilmoitukset) näiden taustalla on aitoa huolta ja jokaikiseen ilmoitukseen, kuten määräykset toki edellyttävätkin, on suhtauduttava tosissaan ja aidosti vakavasti. Jokainen lasten pahoinpitely on liikaa.

Perheiden tukemista, ihan siinä arjen askareiden mukana olemista, ei koskaan korosteta liikaa. Meillä on perheitä, jossa ihan arjen asioissa on aloitettava alusta. Kunnissa puhutaan talouden taantumasta ja rahan vähyydestä. Ongelmana tuossa onkin kuntapäättäjän näkökulmasta se, että on niin paljon helpompaa pohtia rahassa menneen vuoden käytettyjä summia, kuin nähdä eteenpäin ja yrittää miettiä ennaltaehkäisyyn panostamisen merkitystä tulevien vuosien taloudessa. Ja ennenkaikkea siinä ihmisten olemisessa. Joskus laskeskelin, että yhden lapsen laitospaikalla voisi palkata kuntaan liki kaksi lähihoitajaa tekemään perhetyötä. Että näin.

Eri mieltä

Taannoin media uutisoi perussuomalaisten kansanedustaja Packalenin ajatuksesta pisteyttää vuokra-asunnoissa asuvat ihmiset ja määrittää heidän asuinalueensa siten, että huonosti käyttäytyvät sijoitettaisiin nolla-asuinalueelle. Kyseisen alueen pitäisi kansanedustajan mukaan olla erillään muista alueista ja sinne keskitettäisiin poliisin ja sosiaalihuollon palveluita. Pöyristyttävä ajatus. Ainoa järkeeni mahtuva asia tuossa on se, että palveluja olisi siellä missä tarvetta. Ei muuta.

Toinen juttu. En osaa mitenkään ymmärtää aloitetta siitä, että rajoitettaisiin venäläisten kiinteistökauppoja Suomessa. Muutama viikko sitten kävin visiitillä Imatralla junnujalisturnauksessa. Elävä kaupunki, jonka uskon pitkältikin saavan elinvoimaisuuttaan venäläisturisteista. Toki tässä, kuten monessa muussakin keskustelussa aiheesta hypähdellään sinne ja tänne. Mutta silti. En jaksa uskoa, että jos Venäjällä toimitaankin noin, olisi meillä kuitenkaan minkäänlaista varaa tehdä samoin. Tässä vastavuoroisuusperiaate ei toimi. Olemme kuitenkin enemmän etenkin täällä Itä-Suomessa riippuvaisia venäläismatkailijoista kuin he meistä. Minusta kuitenkin kyseisenkaltainen aloite on viesti naapuriin. Haluttiin tai ei. Mielenkiinnolla tätä keskustelua on edelleen seurattava.

Kolmas juttu, paikallinen. En yleensä kovasti hurraa yksityiskouluille yms. niiden mahdollisen eriarvoistamisen vuoksi. Varkauden Ruotsinkielinen koulu ei ole enää yksityiskoulu vaan se kunnallistettiin 1970-luvulla peruskoulu-uudistuksessa. Olen harmissani Varkauden päätöksestä olla ottamatta Ruotsinkieliseen kouluun enää uusia oppilaita. Koulu on ollut Varkaudessa liki vuosissadan ja ollut mielestäni kaupungille imagon tuojana. Perusteluja alasajolle en ole löytänyt, kustannuksista per oppilas on monenmoisia näkemyksiä (koulu on saanut tukea säätiöltä) ja tilojakin kaupungissa olisi. Näin kuitenkin päättivät, pohjimmainen syy jäänee ainakin allekirjoittaneelle epäselväksi.

Meillä kunnassa tullaan käymään valtuuston iltakoulussa pakolaiskeskustelua. Pohditaan ja pähkäillään linjanvetoa siihen, olisiko tulevaisuudessa kuntamme valmis ottamaan pakolaisia. Todennäköisesti keskustelusta tulee monisäikeistä ja mielenkiintoista. Humanitäärisiin syihin vedoten minusta koko asiaan pitäisi suhtautua avoimesti ja ottaa selvää tukitoimista ja muiden kuntien kanssa tehtävän yhteistyön mahdollisuuksista. Kuvittelen jääväni oppositioon ajatuksineni, mutta yrittää pitää. Tässäkin.

Eri mieltä pitää uskaltaa olla. Kuuluu demokratiaan. 

Talouden tasapainottamisen haasteet

Vuoden alku on alkanut talouden haasteiden ympärillä kunnassa. Viime vuonna talouden tasapainottamista aloiteltiin, tehtiin päätöksiä ja nyt on päätösten toimeenpanon aika. YT-neuvottelut ovat valitettavasti alkaneet ja muut säästötoimenpiteet alkavat muuntua käytäntöön.

Talouden tunnusluvut ja haasteet tarkoittavat väistämättä sitä, että jotain on tehtävä. Uskon vakaasti siihen, että kunnan omassa toiminnassa kauaskantoisimpia ratkaisuja on esimerkiksi rakenteiden tarkastelun kautta tehtävät muutokset, uudelleenorganisoinnit ja yhteistyökuviot muiden kuntien kanssa. Kaikki kivet on käännettävä. Ajatus lomautuksista, joka esim. koskisi tasapuolisesti kaikkia kunnan työntekijöitä on sinänsä reilu, muttei tule pitkällä aikajänteellä tuomaan kuin hetkittäisiä helpotuksia talouteen. Vaikeaa. Oikeasti.

Olen joskus kuvitellut, miltä tuntuisi olla luottamushenkilönä aikana, jolloin on ollut rahaa, mitä jakaa yllinkyllin. Ja voisi panostaa siihen, mihin haluaisi. Toki tuohonhan tähdätään nytkin ja tärkeysjärjestykseen laitetaan asioita. Mutta ehkä enemmänkin karsimisen kuin jakamisen näkökulmasta. Ja pakko lisätä sekin, että olen joskus kuvitellut, miltä tuntuisi olla luottamushenkilönä kunnassa, jossa oma porukka olisi valtaapitävänä.

Tuo valta on kovin mielenkiintoinen ilmiö, missä tahansa. Onkohan se niin, että liki enemmistön omaava puolue, oli se sitten mikä hyvänsä, sokeutuu päätöksenteossa, kun ei tarvitse kuunnella toisia? Jos voisin valita, valitsisin joka kuntaan sellaiset kokoonpanot, että toisia on kuunneltava. Joskus haasteellista, mutta mysö palkitsevaa ja demokraattista.

Viime vaalien jälkeen meillä "pienet" tekivät yhteistyökuviot keskenään. Nyt tilanne on se, että kaikkia on kuunneltava ja yhteistyössä on pystyttävä toimimaan. Kohtalaisen hyvin on mennyt (tosin tämä on hyvin subjektiivinen näkemys), vaikkei alku kovin lupaavalta näyttänyt. Eikä tuntunut.