Vakavaa asiaa ja vaalityön huumaa

Kuopion tori täyttyi tänään torimyyjistä ja tietysti vaalien läheisyydessä myös kampanjatyöntekijöistä. Enemmän ja vähemmän topatut ehdokkaat tukijoukkoineen soljuivat sulassa sovussa. Ainakin vielä. Toivottavasti vielä huhtikuun puolen välin tienoillakin. Nyt se sitten alkaa, vaalikamppailu. Tosin taustatyötä varmaan suunnalla ja toisella on tehty pitkin vuotta. Nyt tehdään se näkyvä työ ja tulokset siitä näkyvät vaalipäivänä 17.4. Tuskin olen ainoa ehdokas, joka joskus heikkona hetkenä miettii miksi tähän rumbaan on lähtenyt. Aina vaan löytyy hyviä syitä. Monia. Tänäänkin. Äärimmäisen palkitsevaa on se, kun joku, monesti itselle tuntematon torikulkija tulee juttelemaan. Kyselemään mielipiteitä ja usein kertomaan omakohtaisen elämänkokemuksen. Tänään kohtasin ikääntyneen miehen, joka kertoi koskettavan tarinan omaishoitajuudesta. Valittamatta. Omaishoitajat ovat unohdettu ihmisryhmä. Unohdettu siinä, että omaishoitajan tuella ei pärjää. Saa ehkä hieman helpotusta arkeen, jos sitäkään. Joskus herää ajatus siitä, että entä jos jokainen omaishoitaja lopettaisi omaishoitajuuden. Mitä kävisi sairaille omaisille? Ja kuka laskisi, paljonko yhteiskunta oikeasti säästää sillä, että edelleen tässä maassa on paljon läheisiään hoitavia. Rakkaudellaan.

Kävimme tänään antoisaa ja ajatuksia herättävää keskustelua eläkeläisten tilaisuudessa. Suuri huoli vanhustenhuollon tilasta nousi päällimmäisenä puheenaiheena keskusteluun. Suurimpana huolena oli kohtelu, niin yhteiskunnan tasolla kuin hoitotyössäkin. Miten ikäihmisiä arvostetaan? Onko ikäihmisistä tullut yhteiskunnassamme vain ongelma, joka on pakko jollain tavalla ratkaista? Meidän kun pitäisi pitää kunnia-asianamme sitä, että saamme hoitaa ikäihmisiämme. Maamme rakentajia.