Olipa kerran kunta vol. 2

Kunnanvaltuustomme kokoontui siis tänään erään valtuutetun sanoin "kertausharjoituksiin". Uusiksi meni puheenjohtajiston valinta. Kuntalakia tulkittiin suuntaan ja toiseen ja äänestyksen saloihinkin päästiin kahteen otteeseen. On toki surullista, että kaikki 35 valtuutettua eivät voi olla lain asiantuntijoita. Asioista pitää ottaa selvää ja luotettava lakimiesten sanaan. Ja jätettäköön sitten tarkemmat tulkinnat niille, jotka siitä leipänsä saavat. Puheenjohtajisto siis valittiin. Tosin jatkokertomusta seuraa kunnallisvalituksen muodossa, kuulemma.

Valtuutetut on valittu edustamaan kuntaa, siis kuntalaisten puolestapuhujiksi. Valtuuston pitäisi ideaalisti olla otos kuntalaisista, ihan tavallisia ihmisiä siis. Taas kerran täytyy toki ihmetellä sitä, miten paljon valtuustossa puhutaan ilkeämielisesti, ihmisiä henkilökohtaisesti moittien. Politiikassa ollaan eri mieltä, sanaillaan ja sutkautellaan. Äänestetään, perustellaan ja pähkäillään. Siitä huolimatta valtuuston, kuten muunkin elämän pelisääntöihin pitää kuulua toisten ihmisten arvostaminen. Ja mielipiteiden kunnioittaminen. En jotenkin jaksa uskoa, että satunnainen otos kuntalaisista keskustelisi kuten valtuustomme. Toisten ihmisten tekemisen arvosteleminen, mielipiteiden kyseenalaistaminenkin kuuluvat asiaan. Samoin joskus herneiden vetäminen nenään. Mutta silti. Henkilökohtaisuuksiin meneminen ei ainakaan yhteistyötä rakenna. Suuntaan eikä toiseen.

Valtuuston kokouksen toivoisi olevan tilaisuus, jonne kuntalaisten olisi helppo tulla ja kokousten seuraaminen koettaisiin mielekkääksi ja antoisaksi. Tänään lehteri ammotti tyhjyyttään, vaikka aihe oli mitä mielenkiintoisin. Miksiköhän näin?

Eräs koillissavolainen toveri lohdutti taannoin kertoessani valtuustomme pieleen menneestä vaalista todeten, että Kaavi sentään takavarikoi oman röntgenlaitteensa. Näin meillä Pohjois-Savossa.