Huonosta hyväksi

Politiikka on melkoista tasapainottelua. Mihin rahat riittävät, mihin panostetaan, mistä karsitaan? Ei ole monestikaan helppoa. Reilun kymmenvuotisen kuntapolitiikan yhden suurimman ilon hetken koin maanantaina. Pieni, mutta iso asia. Meillä Leppävirralla ikäihmisten päivätoiminnasta on karsittu talouden tasapainottamistyön myötä. Suunnitelma oli, että päivätoiminta on kiinni kolme kuukautta. Asiaa käsiteltiin lehdissä ja perusturvalautakuntakin oli tuohon kantaa ottanut. Edelleen siis kiinni kolme kuukautta. Nostin tuon asian keskusteluun kunnanhallituksessa ja olen oikein hyvilläni siitä, että kunnanhallitus yksimielisesti päätti käyttää asiassa otto-oikeutta ja otti asian käsittelyyn. Lopputulemana päätös, että päivätoiminta on kiinni vain kuukauden ja että perusturvalautakunta voi tarvittaessa pyytää valtuustolta lisämäärärahan tuohon tarpeeseen.

Huono päätös pitää pystyä ja uskaltaa muuttaa paremmaksi. Jokainen meistä voi ymmärtää sen, että ikäihmisten päivätoiminnan lakkauttaminen kolmeksi kuukaudeksi on inhimillisestä näkökulmasta kurjaa, sekä päivätoiminnassa käyville ikäihmisille että myös heidän omaisilleen. Kotihoito ruuhkautuu eikä säästöstä saada niitä taloudellisiakaan hyötyjä, joita tavoiteltiin.

Politiikassa pitää löytyä vastuullisuutta. On osattava nähdä kokonaisuuksia, mutta myös ns. pieniä asioita, jotka ovat isossa roolissa yksittäisten ihmisten arjessa. Kaiken hyvän ja kauniin lupaaminen on vastuutonta, kun tiedämme, että valtakunnan tasollakin on elettävä taloutta tasapainottaen. On kyse arvovalinnoista. Mihin panostamme? Mistä karsimme? Ei ainakaan jo nyt heikoimmassa asemassa olevien ihmisten pärjäämisestä. Sosiaalietuuksista, pieneläkkeistä, lapsiperheiden palveluista jne.

Mukavaa ja rauhaisaa Pääsiäisen aikaa teille kaikille!

Ikäihmisten hoito hyvinvointivaltion mittari

Yle uutisoi tänä aamuna otsikolla "Ikääntyminen ajaa kuntien talouden kuralle". Suurimmassa osassa maamme kuntia jo viidennes väestöstä on yli 65-vuotiaita. Etenkin Itä-Suomen pienistä kunnista monella on jo vaikeuksia antaa ikäihmisille laadukasta, saatavilla olevaa ja oikeanlaista hoitoa ja hoivaa. On herättävä!

Maaseudulle tarvitaan työikäistä väestöä. Ja työtä. Elinkeinopoliittisilla ratkaisuilla, kulkuyhteyksien parantamisella, koulutuksen varmistamisella ja peruspalveluiden laadukkaina pitämisellä on merkitystä sekä olemassaolevien yritysten toimintaan, uusien syntymiseen ja yritysten alueelle sijoittumiseen. Työtä tarvitaan, jotta voidaan eläminen ja asuminen myös kauempana keskuskaupungeista turvata. Ja verorahoja kuntiin.

Kuntien tulee joka tapauksessa tulevaisuudessa pohtia, mihin rahat riittävät. Meillä on olemassa paljon jo lakisääteisiä palveluita, jotka on järjestettävä. Tavalla tai toisella. Ikäihmisten hyvä hoito ja hoiva on kuitenkin myös asennekysymys. Ihmisille, jotka ovat meillä luoneet tämän hyvinvointivaltion, on turvattava hyvä elämän ehtoo. Inhimillinen hoiva, laadukkaat palvelut ja viihtyisä asuinympäristö.

Ikäihmisten hoidosta kirjoitetaan ja uutisoidaan niinkuin ikäihmiset olisivat rasite jo olemassaolollaan. Meidänhän pitäisi sitä vastoin olla ylpeitä tässä maassa siitä, että väestömme elää entistä pidempään ja entistä toimintakykyisempänä. Hyvä hyvinvointivaltion mittari minusta.

Palvelujen tuottamistavoissa on meillä vielä kehitettävää. Paljon. Malliakin voidaan ottaa esimerkiksi Tanskasta, jossa ikäihmisten hoitoon on panostettu ennakkoluulottomalla asenteella. Kotiin annettavan hoidon ensisijaisuuden rinnalla tulee kehittää ryhmäasumista. Niin, että jokainen voi asua omassa huoneessaan tai rakkaansa kanssa ja yhteisissä tiloissa on mahdollisuus olla toisten ikäihmisten seurassa. Ja apu on siinä lähellä. Tai seniorikylien kehittämistä. Palvelut äärellä. Vuodeosastojen sijaan ikäihmisten elon ehtoopaikkana voisi olla viihtyisä yhteisö, tauluja seinillä (ja tarvittaessa katossa), väriä vuodevaatteissa, seinät muuta kuin harmaanvalkoista. Hoito inhimillistä.

Kehittämistä; rakenteiden ja toimintatapojen ennakkoluulotonta uusimista karsimisen sijaan! Inhimillistä ja taloudellista, myös kauaskatseista.

Vakavaa asiaa ja vaalityön huumaa

Kuopion tori täyttyi tänään torimyyjistä ja tietysti vaalien läheisyydessä myös kampanjatyöntekijöistä. Enemmän ja vähemmän topatut ehdokkaat tukijoukkoineen soljuivat sulassa sovussa. Ainakin vielä. Toivottavasti vielä huhtikuun puolen välin tienoillakin. Nyt se sitten alkaa, vaalikamppailu. Tosin taustatyötä varmaan suunnalla ja toisella on tehty pitkin vuotta. Nyt tehdään se näkyvä työ ja tulokset siitä näkyvät vaalipäivänä 17.4. Tuskin olen ainoa ehdokas, joka joskus heikkona hetkenä miettii miksi tähän rumbaan on lähtenyt. Aina vaan löytyy hyviä syitä. Monia. Tänäänkin. Äärimmäisen palkitsevaa on se, kun joku, monesti itselle tuntematon torikulkija tulee juttelemaan. Kyselemään mielipiteitä ja usein kertomaan omakohtaisen elämänkokemuksen. Tänään kohtasin ikääntyneen miehen, joka kertoi koskettavan tarinan omaishoitajuudesta. Valittamatta. Omaishoitajat ovat unohdettu ihmisryhmä. Unohdettu siinä, että omaishoitajan tuella ei pärjää. Saa ehkä hieman helpotusta arkeen, jos sitäkään. Joskus herää ajatus siitä, että entä jos jokainen omaishoitaja lopettaisi omaishoitajuuden. Mitä kävisi sairaille omaisille? Ja kuka laskisi, paljonko yhteiskunta oikeasti säästää sillä, että edelleen tässä maassa on paljon läheisiään hoitavia. Rakkaudellaan.

Kävimme tänään antoisaa ja ajatuksia herättävää keskustelua eläkeläisten tilaisuudessa. Suuri huoli vanhustenhuollon tilasta nousi päällimmäisenä puheenaiheena keskusteluun. Suurimpana huolena oli kohtelu, niin yhteiskunnan tasolla kuin hoitotyössäkin. Miten ikäihmisiä arvostetaan? Onko ikäihmisistä tullut yhteiskunnassamme vain ongelma, joka on pakko jollain tavalla ratkaista? Meidän kun pitäisi pitää kunnia-asianamme sitä, että saamme hoitaa ikäihmisiämme. Maamme rakentajia.