Näytetään tekstit, joissa on tunniste Savo-Karjala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Savo-Karjala. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Savo-Karjala 30 päivässä



Eduskuntavaaliehdokkaiden vaalikiertueet ovat näissä vaaleissa edenneet aikaisempaa laajemmalle alueelle. Koko Savo-Karjalaan. Niin meilläkin. Kohtaamisia, ajattelemisen aiheita, iloja, suruja, uutta näkemistä ja silmien avautumista.

Saavumme Kuopion torille tuulen tuiverruksessa. Muutamia rakeita kolisee telttakatoksen metalliosiin ja ikäihmisiä tulee teltan seinien suojaan.  Kaksi, pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyttä rouvaa pysähtyy keskustelemaan. Ovat menossa kaupan kautta kotiin. Kertovat olevansa pieneläkeläisiä. Raha riittää ruokaan, vuokraan ja sähköön. Ei juuri muuhun. Toivoisivat eläkkeiden nostoa sen verran, että voisivat joskus käydä ulkona syömässä tai kerran vuodessa teatterissa.

Saavumme Iisalmen markkinoille, tuulta tuivertaa jälleen. Lapsiperhe pysähtyy juttelemaan ja ottaa samalla pienokaisille ilmapallot. Vanhemmat ovat huolissaan lapsiperheiden jaksamisesta. Perheen äiti kertoo tuttavastaan, joka olisi aikanaan tarvinnut apua, muttei sitä löytänyt. Kyseinen tuttava on yksinhuoltajaäiti, jolla ei omalla paikkakunnallaan ole tukiverkostoa eikä läheisiä. Äiti olisi tarvinnut uupumukseensa tukea, lapsille hoitajaa, jotta saisi hetken levähtää. Äiti oli soittanut usealle eri taholle, muttei ollut löytänyt sitä tahoa, joka olisi toiveesta ottanut kopin ja auttanut.

Saavumme Kiteelle. Aamuaurinko pilkahtaa. Lähihoitaja kertoo hymyssä suin, miten viihtyy työpaikassaan ikäihmisten hoitokodissa. Hoitokodissa juhlapäiviä juhlitaan, tarjotaan pienet konjakkisnapsit, ei lääkelaseista vaan ihan oikeista kristallilaseista. Ja suihkussa saa käydä silloin kun haluaa. Ja ulkoillaan joka päivä.

Saavumme Rääkkylään. Tie Tohmajärveltä asuntoauton kyydissä tuntuu kuoppaiselta. Tiestön kunto niin Savon kuin Karjalankin puolella vaatii korjausta.  Tälläkin kertaa tuuli tuivertaa, mutta kevätaurinko paistaa. Kotihoidon työntekijä kertoo, miten työnkuva on muuttunut kotihoidossa kolmenkymmenen vuoden aikana. Nyt on kiire, asiakkaita on enemmän ja yhä heikommassa kunnossa olevat ikäihmiset asuvat kotonaan. Tuntuu, ettei aikaa ole antaa niin paljon kuin haluaisi.

Saavumme Leppävirralle. Illansuussa torille on tullut paljon porukkaa ja kelikin on keväisen oloinen. Ämpäreiden jaon lomassa puhutaan kunnan palveluista ja uuden monitoimihallin mahdollisuuksista. Rollaattorilla kulkeva eläkeläisrouva kehuu seniorikortin mahdollistavan Vesileppiksen käytön myös vähän tienaaville eläkeläisille. Vesijumpassa kertoo usein käyvänsä.

Saavumme Joensuun kävelykadulle. Soppatykistä tarjoillaan keittoa pakkassäässä paleleville karjalaisille. Karvahattupäinen mies käy leikkimielisesti vitsailemassa jätteenpolttolaitoksen rakentamisesta Leppävirralle Kiteen sijaan. Syylliseksi hän epäilee Joensuuta. Ja onnittelee Keski-Savoa.


Saavumme Varkauteen. Tapaan ala-asteen opettajani, jolle teen tunnustuksen. Jouduin ala-asteella koulupäivän jälkeen istumaan kyseisen opettajan luokkaan, koska olin kai omasta mielestäni nokkelasti vitsaillut opettajalle. Äitini, joka oli tuolloin keittäjänä koululla, tuli luokkaan kertomaan minulla alkavan soittotunnin ja pääsin lähtemään pois. Tunnustan nyt jo eläkkeellä olevalle opettajalle, etten ole vieläkään kyseistä istumista istunut loppuun. Vanhentunut juttu jo, kuulemma. Hymy pilkahtaa opettajan huulilla.

Saavumme Juankoskelle. Matkalla mielessä soi ”Juankoski here I come” ja Juicen patsaalla otamme turistikuvan. Juicen torilla mies kertoo työttömyydestään ja halustaan saada työtä. Pitäisi uudelleenkouluttautua ja ikääkin on päälle viidenkymmenen.

Saavumme vaalipaneeleiden ja messujen jälkeen kotikonnuille. Saan puhelun. Illan pimeydessä, tuulen tuiverruksessa käymme niittaamassa uudet puoluemainokset revittyjen tilalle Varkauteen. Saan avukseni vasemmistoliiton ehdokkaan. Yhteistyötä parhaimmillaan.

Ja monta muuta kohtaamista, elämäntarinaa, paikkakuntaa. Opettavaista. Moni asia on hyvin, mutta paljon on tässä maassa vielä tehtävää.


lauantai 30. elokuuta 2014

Piirikokoustunnelmaa

Savo-Karjalan sosialidemokraatit kokoontuivat tänä viikonloppuna piirikokoukseensa Joensuuhun. Tupa täynnä porukkaa ja keskustelu vilkasta. Hieno homma. Ehdokaslistaamme täydennettiin neljällä ehdokkaalla ja nyt lista vaikuttaakin monipuoliselta ja kattavalta. Valinnanvaraa löytyy ja varmasti jokaiselle äänestäjälle vaihtoehto.

Me ehdokkaat esittäydyimme, lyhyesti ja tiiviisti. Mietin siinä hetken, miten voisi sanomansa tiivistää. Siis hetken, koska ensimmäisenä aakkosjärjestyksessä piti siis homma aloittaa. 

Siis, lyhyt esittely itsestä: 42v, neljän jätkän äiti, siis kodissansa ainoa prinsessa ;), hoitotyön ope, aikaisemmin sairaanhoitaja.

Ja tiivistetty teema: Pakko sanoa, että edelleen kokoomuksen Rädyn lausuma pienituloisten määrästä kirvoitti tähänkin. Siis pienituloiset, joita on oikeasti paljon enemmän kuin Rädyn määritelmä "hyvin pieni osa suomalaisista vanhemmista". Pienituloiset eläkkeensaajat, pienituloiset lapsiperheet, pienituloiset työttömät, pienituloiset työssäkäyvät jne. Pienituloisten ihmisten aseman parantamiseen on meidän sosiaalidemokraattien tartuttava aikaisempaakin tomerammin. Sosiaaliturvaa on parannettava. Työllistymiseen panostettava. Huolehdittava toimivasta neuvolasta ja laadukkaasta perusopetuksesta. Turvattava laadukkaat peruspalvelut ja huolehdittava niiden saatavuudesta. Varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta. Jnejne. Kaikki siis vaikuttaa kaikkeen. Noihin teemoihin, niiden syihin ja seurauksiin tulen palaamaan vielä monen monta kertaa. Sosialidemokratiaa tarvitaan. Aikuisten oikeasti.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Piirikokouksen vilkkaat keskustelut


Eilen Savo-Karjalan sosialidemokraatit kokoontuivat kevätkokoukseensa meidän kauniiseen kuntaamme, Leppävirralle. 88 kokousedustajaa muiden kokousta seuraamaan tulleiden kanssa kävivät vilkasta poliittista keskustelua ja äänestämäänkin päästiin. Hienoa ja aktiivista porukkaa!

Alustukseni Leppävirrasta ja politiikan kentästä herätti paljon keskustelua kahvipöydissä. Monenmoisia kuntakentän probleemia pohdittiin, näkemyksiä vaihdettiin ja rohkaisua itse kullekin satoi. Näistä keskusteluista on aina hyvä ammentaa tekemistään tulevaisuudessakin.

Poliittinen keskustelu salissa virisi vilkkaana. Pääkohtina oletetun mukaisesti kehysriihi ja sen mukanaan tuomat leikkaukset sekä puoluekokousvalmistelu, jossa puheenjohtajapeli näyttäytyy suurimpana. Pidin oman puheenvuoroni ihan samoista asioista, toki ehkä vähän eri näkökulmasta kuin muut. Aloitin hyvästä. Minusta oppivelvollisuusiän nosto on merkittävä asia. Uskon pitkällä tähtäimellä tuolla saatavan paljon enemmän säästöjä, etenkin inhimillisiä, mutta myös taloudellisia, aikaan, kuin esim. niillä surullisenkuuluisilla lapsilisien leikkauksilla. Jos saamme edes muutaman syrjäytymisuhan alla olevan nuoren pysymään yhteiskunnan kelkassa vuoden pidempään, mahdollisesti siihen kelkkaan myös jäämään, on tämä päätös ollut erinomaisen hyvä. Lapsilisien leikkaus nyt esitetyllä tavalla on minusta virhe. Toivonkin, että tuota mallia vielä voitaisiin muuttaa esimerkiksi niin, että korotetaan lisiä ja laitetaan suurimmat lisät verolle. Heikommassa asemassa olevat lapsiperheet tarvitsevat lisät kokonaisuudessaan. Niille perheille, joilla on taloudellisesti mahdollisuutta laittaa lapsilisät sivuun, ei tavalliseen elämiseen, ei suurta tarvetta noille rahoille ole.

Toinen aihe, josta halusin keskustelua nostettavan, on toukokuun tuleva puoluekokous. Puoluekokous tulee linjaamaan puolueen näkökulmia, painopisteitä ja suuntaa, jotka ovat mm. hallitusneuvottelujen pohjana. Tuohon arvokeskusteluun tulee panostaa. Saan olla puoluekokousedustajana sosiaalivaliokunnassa, hieno homma. Työsarkaa riittää ja aloitteissa on paljon pohtimisen aiheita. On surullista, että puoluekokousasiat sinänsä näyttävät nyt jäävän puheenjohtajakisan alle. Niin mediassa kuin somessakin. On totta, että puheenjohtajalla on suuri rooli imagon luomisessa. Kuitenkin tuo 500 puoluekokousedustajaa on joukko, joka antaa suuntaviivat toiminnalle ja niitä suuntia on nyt pohdittava. Vakavasti. Ja kuten olen jo aikaisemminkin viestittänyt, kuulun siihen vasemmistolaiseen porukkaan. Edelleen, entistä vankemmin.

Saan olla seuraavan kauden puoluevaltuuston jäsenenä, paikassa, jossa uskon voitavan vaikuttaa juuri näihin linjoihin, arvoihin ja näkökulmiin. Ajat ovat haasteelliset, mutta sitäkin hedelmällisemmät arvokeskustelulle. Ja virallistettu on nyt sekin, että olen ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa 2015. Kiitokset niille, jotka ovat selkänojaa antaneet, etenkin niissä kiperissä tilanteissa. Tästä se homma lähtee. Tervetuloa messiin!