Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvot. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Lusikka puheenjohtajapeliin

Puoluekokouksemme lähenee, alkaa siis huomenna. Viime aikoina, melkein kyllästymiseen saakka, meitä puoluekokousedustajia on lähestytty median taholta erilaisilla kysymyspatteristoilla. Pääasiallisena sisältönä: Urpilainen vai Rinne. Median mielenkiinto on minusta ihan perusteltua, mutta ehkä tässä olisi voinut noita kyselyjä olla vähemmänkin. Ja keskittyä myös puolueen linjaohjelmiin. Median tehtävänä on tehdä puheenjohtajapelistä mielenkiintoista, sitähän tämä onkin. Näin selkeä vastakkainasettelu ei tee puolueellemme hyvää, voittipa pelin perjantaina sitten kumpi hyvänsä. Meidän tulee osata olla toistemme tukena, kehua molempia ehdokkaita ja sitten vähän enemmän sitä omaa suosikkia. Se, että jotkut tukijat linkittävät vaikkapa facebookiin vain toista ehdokasta mollaavia artikkeita tai kirjoituksia, ei voi pitkälle kantaa. Joku tuossa totesikin, että jotkut tukijat toimivat parhaina toisen ehdokkaan markkinoijina tuollaisella toiminnalla.

Meidän tulee olla yhtenäinen arvopuolue, sallimalla samanaikaisesti myös kriittinen keskustelu, erilaiset mielipiteet ja ajatukset. Kriittinen ja avoin keskustelu kuuluu minun sosialidemokratiaani. Samoin väittely, arvokeskustelu ja eri mieltäkin oleminen.

Olen jo puheenjohtajakisan alkuvaiheessa päättänyt, etten julkista kantaani yleisesti. Olenkin johdonmukaisesti vastannut kaikkiin kyselyihin niin. Tiedän kyllä, mitä äänestyskopissa teen. En vaan pidä siitä, että ihmisiä pyritään liikaa ohjailemaan, kertomaan mitä tulee ajatella ja miksi. Uskon, että me kaikki 500 kokousedustajaa osaamme kuunnella jäsenistömme ääntä ja omaa sydäntämme.Olemme varmasti itse kukin selvittäneet taustoja, näkemyksiä ja perusteluja omille mielipiteillemme. Ilman junttaamisen tarvetta.

Ja sydämestäni toivon ja uskon, että tällä välillä kiihkeäksikin käyneellä keskustelulla on paikkansa. Tehdä puolueesta avoimempi, keskustelevampi ja kuuntelevampi. Sekä kansalaisten että myös oman jäsenistön suuntaan. Ja että ainakin muutaman kuukauden kuluttua olemme edelleen yhtenäinen arvopuolue.
Aatteen palolla eteenpäin.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Piirikokouksen vilkkaat keskustelut


Eilen Savo-Karjalan sosialidemokraatit kokoontuivat kevätkokoukseensa meidän kauniiseen kuntaamme, Leppävirralle. 88 kokousedustajaa muiden kokousta seuraamaan tulleiden kanssa kävivät vilkasta poliittista keskustelua ja äänestämäänkin päästiin. Hienoa ja aktiivista porukkaa!

Alustukseni Leppävirrasta ja politiikan kentästä herätti paljon keskustelua kahvipöydissä. Monenmoisia kuntakentän probleemia pohdittiin, näkemyksiä vaihdettiin ja rohkaisua itse kullekin satoi. Näistä keskusteluista on aina hyvä ammentaa tekemistään tulevaisuudessakin.

Poliittinen keskustelu salissa virisi vilkkaana. Pääkohtina oletetun mukaisesti kehysriihi ja sen mukanaan tuomat leikkaukset sekä puoluekokousvalmistelu, jossa puheenjohtajapeli näyttäytyy suurimpana. Pidin oman puheenvuoroni ihan samoista asioista, toki ehkä vähän eri näkökulmasta kuin muut. Aloitin hyvästä. Minusta oppivelvollisuusiän nosto on merkittävä asia. Uskon pitkällä tähtäimellä tuolla saatavan paljon enemmän säästöjä, etenkin inhimillisiä, mutta myös taloudellisia, aikaan, kuin esim. niillä surullisenkuuluisilla lapsilisien leikkauksilla. Jos saamme edes muutaman syrjäytymisuhan alla olevan nuoren pysymään yhteiskunnan kelkassa vuoden pidempään, mahdollisesti siihen kelkkaan myös jäämään, on tämä päätös ollut erinomaisen hyvä. Lapsilisien leikkaus nyt esitetyllä tavalla on minusta virhe. Toivonkin, että tuota mallia vielä voitaisiin muuttaa esimerkiksi niin, että korotetaan lisiä ja laitetaan suurimmat lisät verolle. Heikommassa asemassa olevat lapsiperheet tarvitsevat lisät kokonaisuudessaan. Niille perheille, joilla on taloudellisesti mahdollisuutta laittaa lapsilisät sivuun, ei tavalliseen elämiseen, ei suurta tarvetta noille rahoille ole.

Toinen aihe, josta halusin keskustelua nostettavan, on toukokuun tuleva puoluekokous. Puoluekokous tulee linjaamaan puolueen näkökulmia, painopisteitä ja suuntaa, jotka ovat mm. hallitusneuvottelujen pohjana. Tuohon arvokeskusteluun tulee panostaa. Saan olla puoluekokousedustajana sosiaalivaliokunnassa, hieno homma. Työsarkaa riittää ja aloitteissa on paljon pohtimisen aiheita. On surullista, että puoluekokousasiat sinänsä näyttävät nyt jäävän puheenjohtajakisan alle. Niin mediassa kuin somessakin. On totta, että puheenjohtajalla on suuri rooli imagon luomisessa. Kuitenkin tuo 500 puoluekokousedustajaa on joukko, joka antaa suuntaviivat toiminnalle ja niitä suuntia on nyt pohdittava. Vakavasti. Ja kuten olen jo aikaisemminkin viestittänyt, kuulun siihen vasemmistolaiseen porukkaan. Edelleen, entistä vankemmin.

Saan olla seuraavan kauden puoluevaltuuston jäsenenä, paikassa, jossa uskon voitavan vaikuttaa juuri näihin linjoihin, arvoihin ja näkökulmiin. Ajat ovat haasteelliset, mutta sitäkin hedelmällisemmät arvokeskustelulle. Ja virallistettu on nyt sekin, että olen ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa 2015. Kiitokset niille, jotka ovat selkänojaa antaneet, etenkin niissä kiperissä tilanteissa. Tästä se homma lähtee. Tervetuloa messiin!

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Ilosta pysähtymiseen


Kaunis lauantai takana. Kaunis sekä sään, ihmisten että tunnelman puolesta. Saimme Europarlamentaarikko Mitro Revon vieraaksemme Leppävirralle ja Varkauteen. Niinkuin muutama päivä sitten tällä samaisella foorumilla kirjoitinkin, suurin anti on ihmisiin tutustuminen. Samaa voi sanoa eilisestä. Vierailut hiihtoputkeen ja paperitehtaalle, autokyydit ja ruokailut olivat sitä aikaa, jossa ihmiseen oli aikaa tutustua. Ihmisenä. Loistava ja ihmisläheinen parlamentaarikko.

Tunnelma niin torilla kuin iltatapahtumassamme olivat positiiviset, iloiset ja kannustavat, vaikka vaikeista asioista puhuttiinkin. Nuo hetket, pienetkin tovit ihmisten keskellä olemisessa ovat juuri niitä pisaroita, jotka kannustavat ja potkivat eteenpäin. Vaikka parlamentaarikon potkurikyyti hiihtoputkessakin toki vauhtia antoi. Mieleen jäi kannustavia lauseita, kinkkisiä kysymyksiä ja yhdessä pohtimista. Sydämeen painuvimpana erään paikkakuntalaisen ikäihmisen kertomus kaivosteollisuuden vaiheista. Ennen viime eduskuntavaaleja kyseinen ikäihminen antoi minulle luettavaksi kirjan. Nyt hän halusi ojentaa kaksi kullanväristä kiveä. Hänen sanojaan lainatakseni; "parasta, mitä maan sisältä voi saada". Seisauttavaa.

Seisauttavaa oli tutustumisemme museoon, johon oli koottu tietoa, lehtiartikkeleita ja kuvia vuoden 1918 tapahtumista. Huoneessa oli seinä, johon kyseisessä huoneessa tuona olleet olivat raapustaneet tekstiä; nimiä, päivämääriä. Kyseinen sota on jättänyt arvet Varkauteen ja lähiseudulle. Arvet, joita vielä tänäkin päivänä lapset ja lapsenlapset kantavat mukanaan.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Kenen joukossa seisot?



Kenen joukossa seisot, ja miksi? Viime aikoina on ollut erilaisissa medioissa keskustelua arvoista, suoraan ja välillisesti. Arvokeskustelua tulee politiikassa olla, pitäisi olla paljon nykyistä enemmänkin.

Olen sosialidemokraatti ja ylpeä siitä. Demarivaikuttajan tyttärenä olen jo lapsesta lähtien tottunut kuulemaan olevani huonompien ihmisten porukassa, sossu. Lehtijuttujen mukaan kyseistä termiä viljellään edelleen. Sitä tunnetta, joka syntyy puoluekokouksessa Työväen marssin kajahtaessa korkealta ja kovaa tai Vappumarssilla airueessa kulkien kohti Leppävirran toria, ei voi sanoin kuvata. Jokaisen, joka jotakin aatetta tunnustaa, pitäisi pystyä olemaan siitä ylpeä, vähättelemättä kuitenkaan toisten arvomaailmaa. Sosialidemokratiassa löytyvät ne vapauden, veljeyden ja tasa-arvon periaatteet, jotka jo muinoin puolueohjelmaan kirjoitettiin. Eivätkä nuo periaatteet tässä maailman ajassa ole mihinkään muuttuneet; sieltä samoista periaatteista heikoimmista huolehtiminen, tämän päivän solidaarisuus, työn merkitys ja oikeudenmukaisuus kumpuavat. Yhteiskuntamme vaan on ympärillämme muuttunut.

Arvoja tulee pohdittua joka ikinen päivä. Onneksi. Jokaisen politiikassa mukana olevan tulisi niin tehdä. Jokaisella meillä puolueesta riippumatta pitää olla omia arvoja ja omia ajatuksia. Puolueiden suuret linjanvedot on pystyttävä allekirjoittamaan ainakin pääosin, mutta on myös osattava olla kriittinen. Surullisena esimerkkinä päinvastaisesta toimii tapaamani poliitikko, joka kertoi oman puolueensa kaikkien puheiden olevan aina loistavia. Tällaiseen voisi varmaan yhtyä ihminen, joka laatii puolueohjelmat ja puheet. Tai sitten yksinkertaisesti kyseinen puolue on täysin erehtymätön ja täydellinen. Olisikin varmaan ensimmäinen maailmassa.

Arvokeskustelua värittää aina tunnelataus. Omat arvomme tuntuvat niin läheisiltä, että joskus tekee kipeää yrittää ymmärtää toisten ajatuksia. Viimeksi toissapäivänä. Mutta silti toisten ihmisten ajatusmaailman ymmärtämisen edes yrittäminen avartaa maailmankatsomusta. Voihan se olla, että joku kaunis päivä toinen puolue osaakin oivaltaa jotain sellaista, joka on hyvä allekirjoittaa. Viisaus kun ei aina asu samojen hattujen alla. Onneksi.