Kaunis lauantai takana. Kaunis sekä sään, ihmisten että tunnelman puolesta. Saimme Europarlamentaarikko Mitro Revon vieraaksemme Leppävirralle ja Varkauteen. Niinkuin muutama päivä sitten tällä samaisella foorumilla kirjoitinkin, suurin anti on ihmisiin tutustuminen. Samaa voi sanoa eilisestä. Vierailut hiihtoputkeen ja paperitehtaalle, autokyydit ja ruokailut olivat sitä aikaa, jossa ihmiseen oli aikaa tutustua. Ihmisenä. Loistava ja ihmisläheinen parlamentaarikko.
Tunnelma niin torilla kuin iltatapahtumassamme olivat positiiviset, iloiset ja kannustavat, vaikka vaikeista asioista puhuttiinkin. Nuo hetket, pienetkin tovit ihmisten keskellä olemisessa ovat juuri niitä pisaroita, jotka kannustavat ja potkivat eteenpäin. Vaikka parlamentaarikon potkurikyyti hiihtoputkessakin toki vauhtia antoi. Mieleen jäi kannustavia lauseita, kinkkisiä kysymyksiä ja yhdessä pohtimista. Sydämeen painuvimpana erään paikkakuntalaisen ikäihmisen kertomus kaivosteollisuuden vaiheista. Ennen viime eduskuntavaaleja kyseinen ikäihminen antoi minulle luettavaksi kirjan. Nyt hän halusi ojentaa kaksi kullanväristä kiveä. Hänen sanojaan lainatakseni; "parasta, mitä maan sisältä voi saada". Seisauttavaa.
Seisauttavaa oli tutustumisemme museoon, johon oli koottu tietoa, lehtiartikkeleita ja kuvia vuoden 1918 tapahtumista. Huoneessa oli seinä, johon kyseisessä huoneessa tuona olleet olivat raapustaneet tekstiä; nimiä, päivämääriä. Kyseinen sota on jättänyt arvet Varkauteen ja lähiseudulle. Arvet, joita vielä tänäkin päivänä lapset ja lapsenlapset kantavat mukanaan.
