Oikeus rikkaaseen elämään

Tapasin taannoin erään kaupungin torilla iäkkään naisen, joka halusi kertoa tarinansa. Nainen kertoi kyynelsilmin sairastavansa paljon ja ikäkin alkoi jo painaa. Hänen alkoi olla jo vaikea kulkea pitkiä matkoja, kun jalat väsyivät. Hän kertoi tulevansa juuri ja juuri toimeen pienellä eläkkeellään. Sai hoidettua vuokransa, syötyä ja joskus käytyä uimassakin. Laskunsa hän kertoi maksaneensa aina. Ja ajallaan. Nyt toiveena hänellä oli päästä senioriasuntoon. Asuntokin oli jo valmiina, mutta ongelmaksi muodostui takuuvuokra, jota hänellä ei ollut varaa maksaa. Eikä apua ollut löytynyt. Erilaisista vaihtoehdoista puhuttiin. Epäreilu yhteiskunta. Eihän tämä nyt näin voi mennä.

Toinen rouva kertoi, ettei pieni eläke riitä kuin juuri ja juuri pakollisiin menoihin. Siis vuokraan, laskuihin ja ruokaan. Lehdet hän kertoi lukevansa kirjastossa (tarpeellinen peruspalvelu). Ilon rouva kertoi elämästä olevan kadoksissa, kun ei tuolla pienellä eläkkeellä ole varaa lähteä teatteriin. Eikä paljon muuhunkaan, kun monet mukavat ja iloa tuovat tapahtumat ovat maksullisia. Se kulttuurinautinto kun oli rouvan harrastuksena ollut nuorena. Ilmaisissa tapahtumissa rouva kertoi ahkerasti käyvänsä.

Kolmas mieleen jäävä kohtaaminen. Ikääntynyt mies tuli luokseni ja kertoi olevansa vaimonsa omaishoitaja. Pyysi pari ylimääräistä hedelmäkarkkia kotiin vietäväksi. Vaimo kun niin pitää hedelmäkarkeista.

Tarinoita elävästä elämästä. Ajatusten aiheita. Iloja, suruja, epäoikeudenmukaisuutta, kiitollisuutta.

"Jokaisella on oikeus rikkaaseen elämään. Pienituloisten ja apua tarvitsevien asemaa tulee parantaa niin, että myös heillä on mahdollisuus olla täysipainoisesti mukana tässä yhteiskunnassa."

Kohti eriarvoisuuden yhteiskuntaa

Kävin ns. talviloman (opetuksetonta aikaa) kunniaksi kuuntelemassa erinomaisen luennon eriarvoisuudesta yhteiskunnassamme. Usein näissä touhuissa tulee kuunnelluksi paljonkin poliittisia puheita. Tällä kertaa luennoitsijana oli kuitenkin yliopiston professori Juho Saari, jota toki olen saanut ilon kuunnella aiemminkin. Poliittisten päättäjien tulisi enemmänkin osallistua eri alojen tutkijoiden luennoille, jotta omille ajatuksille ja mielipiteille olisi perustelujakin, ja pohjaa, mihin nojata. Aina kun ei niitä tunnu löytyvän.

Erinomaista tämän illan annissa oli se, että se herätti ajatuksia ja laittoi miettimään. Se luentojen ja tilaisuuksien idea pitäisikin olla. Saada ihmiset ajattelemaan. Valitettavaa eriarvoisuudessa on se, että eriarvoisuus on 1960-luvun tasolla vaikka itse kukin vielä ainakin osaltaan kuvittelee elävänsä hyvinvointiyhteiskunnassa. Sosiaalipolitiikan tavoitteet tuntuvat hämärtyvän, kun kilpailukyky, kasvu, innovatiivisuus ym. lyövät kaikessa läpi; ohi sosioekonomisten erojen vähentämisen, tasa-arvoisen yhteiskunnan periaatteiden ja ennen kaikkea oikeudenmukaisuuden ajatusten.

Politiikan pitäisi astua politiikkaan. Kenelle tulevaisuudessa jaetaan rahaa ja kenen kukkarosta? Mikä on oikeudenmukaista? Miten paljon ihmisillä tulee olla valinnan mahdollisuuksia ja kenellä mahdollisuuksia todellisuudessa on? Entä miten turvataan niiden ihmisten elämisen mahdollisuudet, jotka ovat sosiaalisesti heikossa asemassa ja syrjäytyneet sekä työ- että muusta elämästä? Viimeistään nyt, kun eriarvoisuus vaan jatkaa kasvamistaan, puolueiden pitäisi uskaltaa tuoda aidot ajatuksensa esille, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. En jaksa uskoa siihen, että puolueet oikeasti ovat lähentyneet toisiaan; kaikki haluavat hyvää ja kaunista kaikille. Jokaisella puolueella on, ja tulee ollakin oma ideologiansa ja lähtökohtansa toiminnalleen ja periaatteilleen. Voisi toivoa, että aidosti nämä myös tuotaisiin esille. Vastakkainasettelun aika tältä osin ei ole ohi. Eikä pidäkään olla.