Kohti eriarvoisuuden yhteiskuntaa

Kävin ns. talviloman (opetuksetonta aikaa) kunniaksi kuuntelemassa erinomaisen luennon eriarvoisuudesta yhteiskunnassamme. Usein näissä touhuissa tulee kuunnelluksi paljonkin poliittisia puheita. Tällä kertaa luennoitsijana oli kuitenkin yliopiston professori Juho Saari, jota toki olen saanut ilon kuunnella aiemminkin. Poliittisten päättäjien tulisi enemmänkin osallistua eri alojen tutkijoiden luennoille, jotta omille ajatuksille ja mielipiteille olisi perustelujakin, ja pohjaa, mihin nojata. Aina kun ei niitä tunnu löytyvän.

Erinomaista tämän illan annissa oli se, että se herätti ajatuksia ja laittoi miettimään. Se luentojen ja tilaisuuksien idea pitäisikin olla. Saada ihmiset ajattelemaan. Valitettavaa eriarvoisuudessa on se, että eriarvoisuus on 1960-luvun tasolla vaikka itse kukin vielä ainakin osaltaan kuvittelee elävänsä hyvinvointiyhteiskunnassa. Sosiaalipolitiikan tavoitteet tuntuvat hämärtyvän, kun kilpailukyky, kasvu, innovatiivisuus ym. lyövät kaikessa läpi; ohi sosioekonomisten erojen vähentämisen, tasa-arvoisen yhteiskunnan periaatteiden ja ennen kaikkea oikeudenmukaisuuden ajatusten.

Politiikan pitäisi astua politiikkaan. Kenelle tulevaisuudessa jaetaan rahaa ja kenen kukkarosta? Mikä on oikeudenmukaista? Miten paljon ihmisillä tulee olla valinnan mahdollisuuksia ja kenellä mahdollisuuksia todellisuudessa on? Entä miten turvataan niiden ihmisten elämisen mahdollisuudet, jotka ovat sosiaalisesti heikossa asemassa ja syrjäytyneet sekä työ- että muusta elämästä? Viimeistään nyt, kun eriarvoisuus vaan jatkaa kasvamistaan, puolueiden pitäisi uskaltaa tuoda aidot ajatuksensa esille, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. En jaksa uskoa siihen, että puolueet oikeasti ovat lähentyneet toisiaan; kaikki haluavat hyvää ja kaunista kaikille. Jokaisella puolueella on, ja tulee ollakin oma ideologiansa ja lähtökohtansa toiminnalleen ja periaatteilleen. Voisi toivoa, että aidosti nämä myös tuotaisiin esille. Vastakkainasettelun aika tältä osin ei ole ohi. Eikä pidäkään olla.