Vuoden tilinpäätöstä

Näin vuoden viimeisenä päivänä on tapana pohtia mennyttä vuotta ja aatella myös tulevaa. Kulunut vuosi on ollut erikoinen. Sekä omassa elämässä että myös politiikan saralla. Arkinen elo on täyttynyt pienen miehen ensiaskelista, isompien teini-ikäisyyksistä ja varhaissellaisesta. Haasteita ei ole puuttunut ja naureskelenkin monesti olevani perheen ainoa naispuolinen, prinsessa siis. Tosin tuo prinsessa-ajatus häipyy hikisiä jalkapallosukkia pestessä ;). Mutta ihanaa aikaa. Lähipiirissäni on löytynyt ymmärrystä, välittämistä ja toisista huolehtimista.

Politiikan saralla on ollut tiukkaa. Kiireistä ja muutoksen aikaa. Kunnassa on jouduttu tänä vuonna tekemään kipeitä päätöksiä ja taloutta on pyritty tasapainottamaan monin eri keinoin. Toisaalta henki on ollut hyvä ja eteenpäin katsova. Päiväkoti ja kirjasto saatiin uutukaiseen loistoon ja monitoimihallikin saa avajaisensa ensi vuonna. Kuntaliitosselvitys yhdessä Joroisten, Heinäveden ja Varkauden kanssa on valmistunut. En usko kuntaliitoksia syntyvän, mutta paljon hyvää silti. Selvityksessä huomioitiin myös yhteistyön mahdollisuudet ja niihin toivon kaikkien selvityksessä mukana olevien kuntien tarttuvan. Aidosti ja oikeasti. Jos se, positiivinen ja yhteen hiileen puhaltava henki, joka kuntaliitosselvitysporukassa vallitsi, saadaan tarttumaan muihinkin kuntapäättäjiin ja kuntalaisiin, tulee tästä hyvä homma. Jokaisen kunnan ja kuntalaisen näkökulmasta.

Ensi vuonna on eduskuntavaalit, joihin olen lupautunut ehdolle. Ja tapani mukaan sen minkä teen, teen täydellä sydämellä ja niin hyvin kuin ikinä pystyn. Tässä vaiheessa haluankin kiittää niitä sekä vaalityössä että muussa elämässäni mukana olevia tuesta, välittämisestä ja innostuksesta. Porukkaan on tullut uusia, ihania ja pyyteetöntä työtä tekeviä tyyppejä luomassa innostunutta ja toisia tukevaa ilmapiiriä. Yksi on joukosta poissa, ja moneen otteeseen syksyn aikana olen tuki-ihmistäni kaivannut. Terveisiä sinne pilven reunalle.

Tuleva vuosi 2015 tulee olemaan poliittisesti haastava. Eduskuntavaalit antavat oman säväyksensä politiikkaan valtakunnan tasolla, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, myös kuntapolitiikkaan. Vastuullisuutta kaivataan ensikin vuonna, ei tule olemaan helppo vuosi sekään. Soteuudistus rakentaa uudelleen sosiaali-ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää ja rakenteita tarkastellaan. Kunnat joutuvat monelta osin priorisoimaan toimintojaan ja päättäjät laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. No, niistähän politiikassa on kyse. Arvoista ja asenteista.

Uusi vuosi 2015. Toivon tulevalta vuodelta vähemmän vaikeita ihmiskohtaloita. Vähemmän ihmisten uupumista ja pahoinvointia. Enemmän iloa. Enemmän vastuullista ja eteenpäin katsovaa päätöksentekoa. Enemmän toisten ymmärrystä. Enemmän lämpöä ja yhteisöllisyyttä. Sitä toivon.

Elämäniloista ja toisista välittämisen Uutta Vuotta toivottaen, Mia

Pikkuronaldot ja pikkukiirat

Helsingin Sanomat (8.4.2014) uutisoi lasten harrastusten kallistumisesta. Kari Puronahon tekemästä opetusministeriön selvityksestä käy ilmi, että lasten kilpaurheilun kustannukset ovat vuosikymmenessä kohonneet noin kolminkertaisiksi. Keski- ja pienituloisten vanhempien mahdollisuudet osallistua suurilla summilla lasten harrastuksiin alkavat olla hupenemassa. Tai jo huvenneet. Yhteiskunnan epäkohta.

Kyseiseen tutkimukseen osallistuneiden kotitalouksien keskimääräinen bruttotulo oli 85 000 €. What. Siis keskitulo. Nuorimpien, 6–10-vuotiaiden lasten kalleimpia harrastelajeja ovat ratsastus, taitoluistelu, tanssi ja jääkiekko. Edullisimmat lajit ovat yleisurheilu, voimistelu, uinti, salibandy ja pesäpallo.

No. Tähän voisi todeta, että voihan sitä pallotella huvikseenkin kaveriporukalla. Tai leikkiä kirkonrottaa. Toki voi. Mutta jos haluaa pelata ja harjoitella hivenenkin ohjatusti, aikuisen opastuksessa, on kuuluttava seuraan. Vaikkei ihan Ronaldoksi tai Selänteeksi tavoite olisikaan. Eivät seuramaksut lajista toki riippuen ihan pieniä ole.Eivätkä varustemaksut, vakuutukset, matkat jne.jne. Kilpailutoimintaakin pitää olla; se vaan ei ole kaikkien lasten juttu vaan ihan tavalliseenkin harrastamiseen on oltava mahdollisuus. Vanhemmat ja joukkueenjohtajat tekevät tässä raossa upeaa työtä talkoilla saadakseen lapset ja muidenkin lapset mukaan osallistumaan. Valmentajat toimivat monessa paikoin talkoohengellä. Muttei sekään liene järkevää, jos talkoista tulee pakkopullaa ja vanhemmat venyttävät kukkaronnyöränsä viimeiseen asti mahdollistaakseen pikkuronaldonsa harrastuksen ilon.

Mihin tämä maailma oikein on menossa? Pitääkö kaiken olla kilpailua jos lapsuudessa? Ihan kuin aikuiselämässä ei sitä tarpeeksi joutuisi näkemään ja kokemaan. Aikanaan olen saanut harrastaa kaikenmoista; kilpaurheiluakin yleisurheilussa vaikkei minusta tähteä siinä olisi koskaan tullutkaan. Oli kivaa ja se yhdessäoleminen oli tärkeintä. Reissut kestivät yleensä päivän ja jos yötä piti olla, yövyimme patjamajoituksessa kouluilla. Ei ollut varmaan kallista. Vanhemmat osallistuivat osaltaan kuskaamiseen, muttei ymmärtääkseni silloin ollut kohtuuttomia talkoohommia. Sain soittaa pianoa, joka on varmaan ollut vanhempien kukkarolle käypää hommaa jo silloin. Onnellinen olen siitä, että tuon mahdollisuuden olen tuolloin saanut.

Tuon lisäksi toimi erilaisia kerhoja ilman kaiketi mitään maksuja. Olen saanut harrastaa nuorena; jazztanssia, kokkailua kokkikerhossa, Nuorten Kotkien kerhojuttuja, tanhuamista, tyttökerhon vetämistä,  yleisurheilulajeja, kuorolaulua ja kaikenlaista muuta. Mutta myös niitä yhdessätekemisiä ilman erillistä ohjelmaa. Kirkkistä, purkkista ja kiikkupolttista Joutenlahden kerrostalomiljöössä, pesistä ja tennistä koulun pihalla, tuikkusta lähimetsikössä. Kera muiden samanikäisten. Yhteisöllisyyttä ja toisista huolehtimista oli silloin. Jos ei joku sattunut olemaan pihalla, huudettiin parvekkeelle. Kun ei niitä kännyköitä ollut.

Puronahon mukaan kyseiseen kestämättömään tilanteeseen pitäisi tehdä yhteiskuntasopimus. Seurojen, lajiliittojen, kuntien ja perheiden olisi puututtava tilanteeseen. Samaa mieltä.