Asennetta

Sain ilon tavata tänään onnellisia ihmisiä. Elämisen ja tekemisen ilo loisti tapaamani eläkeläisjoukon kasvoilta. Tyytyväisyys ikäihmisenä olemiseen, yhdessä tekemiseen kumpusi. Todennäköisesti on tarttuvaa.

Jäin miettimään sitä, onko tämä elämä ja siitä nauttiminen oikeasti ainakin jossakin määrin asenteesta kiinni. Toki meistä itse kukin pyrkii tekemään elämästään hyvän ja kauniin, ainakin siedettävän. Ja kaikin mahdollisin tavoin tekemään tästä maailmasta paremman paikan elää. Mutta silti. Eräs tapaamani rouva kertoi elämänsä iloksi sen, että näin kevään tullen saa ripustaa pyykit pihalle, ja ottaa ne raikkaina sisään. Ihailtavaa. Kuinka moni meistä oikeasti muistaa nauttia elämän pienistä iloista? Vai jäävätkö ne muka isompien murheiden alle?

Toinen tapaamani ikääntynyt rouva pohti sitä, miten ihmeessä ikäihmiset (joihin hän vahvasti itsekin lukeutuu) eivät muista elää vanhana. Miksi ei voisi käyttää rahansa kauniisiin vaatteisiin? Tai teatteriin? Ja oikeasti tehdä niitä asioita, joista nauttii?

Elämä, miten sitä elämme, mistä ilomme otamme, on asenteesta kiinni. Siitä, miten haluamme nähdä itsemme ja toiset ihmiset. Ja mitä olemme valmiit antamaan tässä elon taipaleella toisillemme. Ja mitä sallimme itsellemme.