Sateenkaaria

Kuluneen viikon uutisannista on vastannut vietetty Pride-viikko ja siihen liittyvät kielenkantojen kirvoitukset mediassa. Samaisella viikolla eduskunnan lakivaliokunta päätti äänestyksen jälkeen torjua kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Eduskunta käsittelee salissa aloitetta ajallaan ja toivon sydämestäni kansanedustajien päätyvän tasa-arvoisen avioliittolain puolelle. Lisäkseni yli 166 000 muuta suomalaista olemme allekirjoittaneet kyseisen aloitteen. Hiljaiseksi vetää. Olemme olevinamme sivistysvaltio, mutta esimerkiksi Uruguay ja Etelä-Afrikka ovat tällä saralla meitä edellä. Mitä se kertoo meistä suomalaisista ja päättäjistämme?

Mielipiteitä on suuntaan ja toiseen ja asia herättää vahvoja tunteita. Kielteistä kantaa on perusteltu sillä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen asia; miksi? Tai että adoptiossa lapsella on oltava isä ja äiti. Väitetäänkö siis, että isä ja äiti ovat lähtökohtaisesti parempia avioliitossaan tai vanhempia kuin kaksi äitiä tai kaksi isää? Ehkä räikeimpiä kommentteja aiheesta on julkisuuteen antanut perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen, joka on kommentoinut kyseessä olevan ”höpöhöpö-lain” ja pohtinut eduskunnassa vapaamielisuuden rajoista niin, että ”Kysyn, onko pelättävissä, että maailmalla aletaan esittämään vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua rakastamansa hauvelin kanssa”. Tälläiseen rinnastukseen ei pysty edes kommentoimaan. Surullista on.

Entä se, että kielteistä kantaa perustellaan perinteiden kunnioittamisella? Ovatko kaikki perinteemme sellaisia, ettei niitä pitäisi muuttaa? Aina tässä tulee mieleen, ettei maassamme ole aina ollut tasavertaisia mahdollisuuksia koulutukseen tai terveydenhoitoon eikä naisilla ole ollut äänioikeutta. Eikä ole kovinkaan kauan aikaa siitä, kun meidänkin sivistysvaltiossamme homoseksuaalisuus luokiteltiin rikokseksi ja sairaudeksi.  Haluaako oikeasti joku palata tuollaiseen aikaan? Samaa sukupuolta olevien ihmisten välinen avioliitto ei minusta ole suvaitsevaisuuskysymys vaan päivänselvästi ihmisoikeuskysymys. Ja piste.

Sateenkaaria näkyy taivaallakin; sen verran sateista on päiviin mahtunut. Meillä vietettiin viikonloppuna esikoisen rippijuhlat ja aina niin liikuttavaahan tuo on. Kirkkokin on ajan hengessä mukana; ensimmäisen kerran kuulin tarjottavan ehtoollisella gluteiinitonta ehtoollisleipää ja alkoholitonta viiniä. Ja päiviin on mahtunut jalkapalloa, niin telkkarissa, pihapeleissä kuin ruokapöytäjutuissakin. Esikoinen totesikin taannoin pikkuveljen saavan pelikieltoa, kun kerran pureskelee. Hyvin ovat nuoret miehet perillä mm-kisoista; sekä siitä oikeasta pelaamisesta että myös kisoja ympäröivistä kohuista.

Niin. Ja on tämä Suomen kesä kaunis. Matkalla mökille.

Asennetta

Kesälomat ovat jo monilla alkaneet; ainakin koululaiset ovat jo kirmanneet kesälaitumille. Meidän perheemme otti varaslähdön kesään ja rentouttavalta lomareissulta on jo palattukin. Ja arkeen. Ennen virallisempaa kesätaukoa kokoontuvat vielä maakuntahallitus ja kunnassamme ainakin kunnanvaltuusto ja talouden tasapainottamisen työryhmä. Touhua riittää siis vielä vähän aikaa.


Kulunut vuosi on ollut kohtalaisen kiireistä aikaa, ainakin näin kuntapäättäjän näkökulmasta. Eteen on tullut isoja ja pieniä, paljon puhuttavia asioita. Leppävirran näkökulmasta isoina päätökset mm. investoinnit monitoimihalliin ja uuteen päiväkotiin ja talouden tasapainottamisen toimenpiteet (ikävät sellaiset, mutta tässä taloustilanteessa välttämättömät). Joskus käy niin, että vaikutuksiltaan pienemmät puhuttavat enemmän.

Vaikka toki tärkeitä asioita nekin.Asioiden eteenpäin viemisen kannalta keskustelulla on merkitystä. Erityisesti toisten kuuntelemisella sen lisäksi, että oman näkemyksensä uskaltaa tuoda esille. Ei niin, että vaan kilpaa huudetaan ja sitten äänestellään. Voihan olla niinkin, että toisen näkökulmassa on jotain sellaista, mitä itse ei ole hoksannutkaan ajatella. Ja tässä on syytä todeta sekin, että kuluvana vuonna kohtalaisen hyvässä hengessä ja yhteistyössä on asioita pystytty viemään eteenpäin. Keskustellen ja kuunnellen.

Leppävirta on mukana kuntaliitosselvityksessä yhdessä Heinäveden, Joroisten ja Varkauden kanssa. Niinkuin hyvin tiedätte, ei valtuustollamme ole tahtoa kuntaliitoksiin. Joka tapauksessa, tässäkin asiassa, uskon selvityksillä saatavan hyvää ja tarpeellista tietoa tulevaisuutta ajatellen. Etenkin sieltä yhteistyön näkökulmasta. Jo tällä hetkellä meillä on paljon yhteisiä toimintoja monien kuntien kanssa. Eivätkä ne ainakaan tulevaisuudessa tule vähenemään, päinvastoin. Siitä syystä on ennakkoluulottomalla asenteella näitäkin keskusteluja osattava käydä.

Facebookissa on viime viikkoina levinnyt positiivisuushaaste. Ihmiset ovat haastaneet toinen toisiaan kertomaan muutaman hyvän asian päivästään. Asennetta. On ilo lukea, miten ihmiset vaikka sitten etsivät päivästään muutaman hyvän jutun. Tekee hyvää. Se, että muistaisi joka ikinen päivä pysähtyä ajattelemaan. Niitä hyviä asioita. Paljon sattuu ja tapahtuu, hyvää ja pahaa. Kuitenkin uskon vakaasti siihen, että asennoitumalla elämään ja uusiin asioihin positiivisesti, saa tästä elosta enemmän irti. Ja muistaisi sitten vanhana kiikkutuolissa elämää pohtiessaan niitä hyviä tapahtumia ja kommelluksia, naurua ja elämän pieniä iloja. 

Työryhmiä ja EU-vaaleja

Leppävirralla kuluva vuosi on ollut työryhmien vuosi. On ollut tasapainottamistyöryhmää kaikkine alatyöryhmineen, palveluverkkotyöryhmää, asumispalvelutyöryhmää ja nyt viimeisimpänä aloitettu kuntarakennetyöryhmä yhdessä Varkauden, Joroisten ja Heinäveden kanssa.

Työryhmiä ja niiden määrää joskus kritisoidaan. Meillä kunnassa on pyritty siihen, että poliittista edustavuus olisi kattavaa ja siitä syystä monet työryhmät ovat kohtalaisen laajoja. Eikä kuitenkaan kokoonpanot ole kaikkien mieleen koskaan. Vaikka päivät ovat olleet pitkiä ja monimuotoisia, on näissä työryhmissä saatu aikaan hyviä ajatuksia ja esityksiä. Ja päätöksiä on sitten luottamushenkilöelimissä tehty ja kunnan taloutta on saatu hyvin tasapainotettua. Kiitos paneutumisesta, jaksamisesta ja sitoutumisesta kuuluu sekä viranhaltijoillemme että myös luottamushenkilökollegoille.

Maanantaina meillä oli kunnanvaltuuston kokous. Niinkin hienossa paikassa kuin Soinilansalmen Salmitalolla. Tuon(kaan) kokouksen jälkeen ei voi kuin ihmetellä, millaista toimintaa valtuustossamme harrastetaan. Puhutaan toisten päälle, huudellaan salin perältä puheenvuorojen lomaan eikä asiallisuus toisten ihmisten kohtaamisessa ole aina kaikkien hallussa. Surullista. Kuitenkin iso osa valtuutetuista on oikeasti paneutunut asioihin ja valmistautunut kannanottoihin. Meillä jokaisella pitäisi olla sen verran malttia ja asiallisuutta, että kuuntelisimme toisten puheenvuorot alusta loppuun, vaikka sitten olisimmekin eri mieltä. Valtuustolle on kauden alussa jaettu käyttäytymisohjeet. Kuulostaa hassulta, mutta tarpeessa ovat vieläkin.

Kiireinen kevät on siis ollut kaikkineen. Aiommekin koko porukalla suunnata viikoksi muille maille, ihan vaan olemaan yhdessä. Touhuten vesipuistoissa, kylpylöissä, sirkuksessa ja puistoissa. Vinkkinä vaan, että edullisia matkoja ja asuntoja löytyy Euroopasta, kunhan vaan jaksaa harrastaa nettisurffailua. Budapestin lämpöön siis. 

EU-vaalit ovat ovella; varsinainen äänestyspäiväkin jo tällä viikolla. Mielenkiintoiset ja tärkeät vaalit tulossa. Vaalitenttejä on ollut rutkasti, vaalikoneita erilaisia ja torit ovat täyttyneet ehdokkaista tukiryhmineen. En muista yhtään aiempaa kertaa, jolloin eri puolueilla olisi ollut näin kattava, monipuolinen ja osaava ehdokasjoukko. Ilo olikin itäsuomalaisen osaavan ehdokkaan, Riitta Myllerin, mainoksia jaella, 242.

Eespäin

Kolmipäiväinen puoluekokouksemme Seinäjoella päättyi eilen. Puheenjohtaja vaihtui äänestyksen (257-243) jälkeen Urpilaisesta Rinteeseen. Tämä, jos mikä toi erikoista tunnelmaa puoluekokouksen ensimmäiseen ja toiseen päivään. Valinnan varmistumishetkestä on mediassa kohuttu. Rinne sai asiaan kuuluvat suosionosoitukset. Muutama Jutan taustajoukkoon kuulunut kyynelehti. Mitähän ihmettä tuossa on? Jutan puhe vaalin jälkeen oli loistava. Reilu peli; onnea puheenjohtajalle. Se vaan on niin, että kun kaikella sydämellä, tunteella ja asenteella tätäkin hommaa tehdään, asiat tuntuvat sitten sydänjuuria myöten. Joko hyvältä tai pahalta. Ja voi itkettääkin, ilman että siitä tarvitsisi tehdä suurta numeroa. Olisin ollut ihmeissäni, jos tällaiset asiat eivät olisi herättäneet suuria tunteita.

Hetki ja sen jälkeiset tunnit olivat täynnä hämmennystä, ei yllättävää sekään. Juttua sulateltiin. Samaan aikaan valiokunnat tekivät tiiviisti töitä, kuten edellisenkin päivän. Onhan niin, että puoluekokous tekee linjat, joita sitten puolueen puheenjohtaja vie omalta osaltaan eteenpäin. Sain olla mukana sosiaalivaliokunnassa. Saimme toveri-Merjan kanssa valiokunnassa Savo-Karjalan puoluekokousedustajien tahdon linjauksesta omaishoidontuen maksatuksen siirtämisetä Kelalle, läpi valiokunnan esitykseksi. Ja se meni siltänään myös puoluekokoussalissa läpi. Yksittäisenä esimerkkinä siitä, että valiokunnissa ja ryhmissä tekemisellä on merkitystä. Tuntui hyvältä.

Meillä Savo-Karjalan puoluekokousryhmässä oli loistava henki. Olimme ensimmäistä kertaa yhdessä eikä missään näkynyt jakoa savolaisiin ja karjalaisiin. Kosusen Jaakko lupasi seuraavaan puoluekokoukseen runoilla meille yhteisen maakuntalaulun, sitä odotellessa. Hieno porukka. Puoluehallitukseen saimme Hannu Kokin ja Merja Mäkisalo-Ropposen. Itä-Suomen ääni kuuluu.

Kiitän luottamuksesta puoluevaltuustoon puoluekokousryhmäämme ja piirikokoustamme. Loistava paikka saada olla vaikuttamassa puolueen linjaan, tekemiseen ja siihen piirun verran vasemmalle menemiseen, yhdessä savokarjalalaisten Timon, Even, Jounin ja Jarkon kanssa. Ensimmäinen kokous on jo kesäkuussa. Tästä se lähtee.

Toveri-Matti kiteytti toiminnallaan tämän koko paletin. Matti ilmoitti pitävänsä Jutta-pinssiä rinnassaan loppuun saakka. Puoluekokousillallisella hän sitten kävi puolueen puheenjohtajan, Antti Rinteen juttusilla. Matti oli onnitellut Anttia ja ilmoitti samalla ottavansa Jutan pinssin pois ja olevansa eteenpäin puheenjohtajan takana. Näin. Jutan toiveiden mukaan, pulinat pois. Se, mikä toissaillan ja eilisen kokouspäivän hyörinässä jäi päällimmäiseksi tunteeksi, oli hyvä hyrinä. Puoluekokousväki oli rentoutunutta, yhteneväistä ja pelkoni kahtiajakautumisesta puoluekokouksessa hälveni. Yhdessä tässä mennään, kukin tavallaan. Mutta yhtä tärkeinä sosialidemokraatteina kaikki. 

Tänään on Äitienpäivä. Lämpimät onnittelut kaikille äideille! Saan olla neljän ihanan pojan äiti. Kunniatehtävä ja maailman tärkein työ.

Lusikka puheenjohtajapeliin

Puoluekokouksemme lähenee, alkaa siis huomenna. Viime aikoina, melkein kyllästymiseen saakka, meitä puoluekokousedustajia on lähestytty median taholta erilaisilla kysymyspatteristoilla. Pääasiallisena sisältönä: Urpilainen vai Rinne. Median mielenkiinto on minusta ihan perusteltua, mutta ehkä tässä olisi voinut noita kyselyjä olla vähemmänkin. Ja keskittyä myös puolueen linjaohjelmiin. Median tehtävänä on tehdä puheenjohtajapelistä mielenkiintoista, sitähän tämä onkin. Näin selkeä vastakkainasettelu ei tee puolueellemme hyvää, voittipa pelin perjantaina sitten kumpi hyvänsä. Meidän tulee osata olla toistemme tukena, kehua molempia ehdokkaita ja sitten vähän enemmän sitä omaa suosikkia. Se, että jotkut tukijat linkittävät vaikkapa facebookiin vain toista ehdokasta mollaavia artikkeita tai kirjoituksia, ei voi pitkälle kantaa. Joku tuossa totesikin, että jotkut tukijat toimivat parhaina toisen ehdokkaan markkinoijina tuollaisella toiminnalla.

Meidän tulee olla yhtenäinen arvopuolue, sallimalla samanaikaisesti myös kriittinen keskustelu, erilaiset mielipiteet ja ajatukset. Kriittinen ja avoin keskustelu kuuluu minun sosialidemokratiaani. Samoin väittely, arvokeskustelu ja eri mieltäkin oleminen.

Olen jo puheenjohtajakisan alkuvaiheessa päättänyt, etten julkista kantaani yleisesti. Olenkin johdonmukaisesti vastannut kaikkiin kyselyihin niin. Tiedän kyllä, mitä äänestyskopissa teen. En vaan pidä siitä, että ihmisiä pyritään liikaa ohjailemaan, kertomaan mitä tulee ajatella ja miksi. Uskon, että me kaikki 500 kokousedustajaa osaamme kuunnella jäsenistömme ääntä ja omaa sydäntämme.Olemme varmasti itse kukin selvittäneet taustoja, näkemyksiä ja perusteluja omille mielipiteillemme. Ilman junttaamisen tarvetta.

Ja sydämestäni toivon ja uskon, että tällä välillä kiihkeäksikin käyneellä keskustelulla on paikkansa. Tehdä puolueesta avoimempi, keskustelevampi ja kuuntelevampi. Sekä kansalaisten että myös oman jäsenistön suuntaan. Ja että ainakin muutaman kuukauden kuluttua olemme edelleen yhtenäinen arvopuolue.
Aatteen palolla eteenpäin.

Vapun perinteitä

Vappu on ollut perinteinen, tänäkin vuonna. Sain kunnian pitää Vasemmiston yhteisessä vappujuhlassa sosialidemokraattien puheen kotikunnassa Leppävirralla ja sen lisäksi puheet sekä Juankoskella että Kaavilla. Perinteiseen vappuumme Leppävirralla kuului aamulla jo varhain aina yhtä liikuttava seppeleenlasku Vakaumuksensa puolesta kuolleiden haudalle ja lippukulkue torille. Sosialidemokraattien lipun kantaminen on kunnia-asia. Aatteen paloa.

Juankoskella tori oli täyttynyt iloisista kuntalaisista ja eri puolueiden teltoilla kuhisi väkeä. Bändi soitti Juice Leskisen musiikkia ja puheita kuunneltiin. Kaavin Vappujuhlasta vastasivat sosialidemokraatit ja väkeä oli kokoontunut mukavasti paikalle; laulu soi ja puheissa korostui työväen aate.

Vaikka meitä demareita on viime aikoina syytetty menneessä elämisestä, on joitakin hienoja perinteitä, joista ei tule luopua. Haluaisinkin jokaiselle demarille sen kokemuksen, joka syntyy yhdessä tekemisestä, haudalla seppeleen laskusta ja lipun kantamisesta. Puheiden paatoksesta ja aidosta ilosta saada olla aatetovereiden kanssa.

Aatteen palon Vappu. Suosittelen.

Kansallisen Veteraanipäivän puhe Leppävirran sankarihautausmaalla

Arvoisat veteraanit, hyvät kuulijat

Kansallista Veteraanipäivää vietetään tänä vuonna 28. kerran.  Veteraanipäivän teemana on ”Kiitollisina kohti tulevaisuutta”. Aiheellinen teema tänä päivänä. Me kaikki nuoremmat sukupolvet saamme kiittää Teitä, arvoisat veteraanit, siitä, että saamme elää tämän päivän yhteiskunnassamme hyvinvoinnin keskellä. Itsenäisen Suomen kansalaisina.  Te, arvoisat veteraanit, olette taistelleet rintamalla maamme puolesta. Äitiemme, isiemme, lastemme puolesta. Niin että me saamme elää tämän päivän Suomessa rauhassa, ilman pelkoa ja sodan uhkaa.

”Kiitollisina kohti tulevaisuutta”. Kiitollisina menneestä katsomme tulevaisuuteen. Pieni kansakuntamme on noussut sodan jaloista hyvinvointivaltioksi; pärjääväksi, kehittyväksi ja eteenpäin katsovaksi. Tämän päivän maailmassa ja myös omassa yhteiskunnassamme on paljon haasteita. Epävakaat olot Ukrainassa, globaali taloudellinen tilanne ja oman kansamme henkinen tila, nuorten syrjäytymisen uhka, työttömyys ja palvelujen tarpeet asettavat meidätkin pohtimaan suuntaa ja matkaa. Minne olemme menossa? Miten reagoimme maailman tilanteisiin? Ja ennen kaikkea, miten suhtaudumme toisiimme, pidämme huolta toinen toisistamme?

Toisista huolta pitämisessä, ”kaveria ei jätetä”- asenteessa on meillä nuoremmilla sukupolvilla paljon oppimista. Yhteiskunnassamme meidän on pystyttävä paremmin pitämään huolta toisistamme, lähimmäisistämme ja kantamaan oma vastuumme yhteisistä asioista. Vastuullisuutta tarvitaan etenkin nyt, kun taloudelliset reunaehdot puristavat ja kunnat joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä ja omaan talouteensa liittyviä tasapainottamistoimenpiteitä. On arvokysymys, mihin panostetaan ja mistä voidaan luopua.

Teitä, arvoisat veteraanit, on meidän nuorempien sukupolvien, palveltava. Meidän on osoitettava yhteiskunnan toimilla, palveluilla ja välittämisellä sitä kiitollisuutta, jota Teitä kohtaan tunnemme. Meidän on huolehdittava riittävästä tuesta, laadukkaasta hoidosta, riittävästä kotihoidosta ja palveluasumisen yksiköistä. Jotta Te, hyvät veteraanit, voisitte kokea elämän ehtoonne turvallisena.

Veteraanin iltahuudossa lauletaan: 

Rannalle himmeän lahden aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon, taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin, askel jo uupunut on,
lapset ja lastemme lapset, teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, muistakaa, heille kallis ol' maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa!

Kiitollisina kohti tulevaisuutta. Näillä sanoilla haluan toivottaa Teille, arvoisat veteraanit ja hyvät kuulijat, hyvää Kansallista Veteraanipäivää.