Vaalipaneeleiden aatelia

Näiden vaalien alla olen osallistunut neljään vaalipaneeliin. Ja totta tosiaan, vaihteleviin. Ajattelin taannoin ennen tätä vaalihässäkkää, että paneelit ovat kärsineet inflaation. Niitä on liikaa, eivätkä ne tavoita yleisöä. Niitä, joille paneelit on tarkoitettu. Tuo ensimmäinen ajatus toteutui, niitä on tälläkin seudulla ihan riittävästi. Tuon jälkimmäisen ajatuksen olen joutunut toteamaan vääräksi. Sekä Rautalammilla että Leppävirralla. En ihan ensi ajatuksella, vaikka Soisalon Seudun toteuttamana paneelin uskoinkin olevan hyvän, olisi kuitenkaan ajatellut siellä olevan sata kuulijaa. Laskin.

Paneelit vaihtelevat vähän sen mukaan, mikä taho minkäkin järjestää. On saanut vastata kysymyksiin Natokannasta, luonnonkatastrofeista, Turkin EU-jäsenyydestä, ydinvoimasta, rukoilemisesta, eläkkeiden riittävyydestä, pääsiäisvirpojista, vaalirahoituksesta, kampanjoinnista, romanikerjäläisiin suhtautumisesta, energiantuotannosta, perusterveydenhuollon järjestämisestä ja paljosta muusta. Mielenkiintoista. Osa noista on pitkälti puolueiden linjauksiin liittyviä, tosin omia mielipiteitä. Ja osa hyvin henkilökohtaisia. Nuo henkilökohtaisemmat kysymykset kertovat ihmisestä. Ainakin niistä, jotka uskaltavat niihin oikeasti vastata totta.

Olemmeko me oikeasti sitä, mitä vaalikentillä esitämme? Taannoin eräs tuttavani kertoi viime vaalien aikaan seuranneensa erään eteläsuomalaisen ehdokkaan kampanjointia. Ei ollut kuulemma tunnistanut ehdokasta ehdokkaan omilta nettisivuilta. Just.

Eräs juankoskelainen toveri taannoin huomautti leikillään vaaliautoni kyljessä olevasta kuvasta. On kuulemma ryppyjä. No niin on, oikeasti. Ja saa olla. Onpahan ainakin näköinen. Kampanjan pitää olla ehdokkaan näköinen, samoin mainonnan ja kaiken tekemisen. Muutenhan huijaamme äänestäjiä. Kuka haluaisi ostaa sikaa säkissä? Tai edustajaansa?