Oman elämänsä sankareita

Vaalityön yksi suurimmista iloista on ihmisten kohtaaminen. Oikeasti. Toreilla ja turuilla ihmiset tulevat keskustelemaan itselleen tärkeistä asioista. Puhelin on pirissyt ja sähköpostia tullut. Joku rouva soitti anteeksipyydellen ja samalla kysellen mielipiteitäni häntä askarruttaviin asioihin. Anteeksipyytelyä ei ikinä tarvitse tehdä. Minusta jokaikisen, joka luottamustehtävien parissa touhuaa, on oltava käytettävissä. Ja mistä ihmeestä sitä päätöksenteon eväänsä saisi muualta, kuin ihmisiltä? Niiltä, joilla oikeasti sitä käytännön elämän tietoa ja kokemuksia on.

Tänään ajelimme pitkin Iisalmen ja Siilinjärven raitteja, ruusuja jaellen. Tarkoituksena oli luukutella mainoksia, mutta joustavuutta tarvittiin. Jalka ei nimittäin eilen rappusissa joustanut, vaan nivelside muljahti. Puolustukseksi itselle; puhuin samalla puhelimessa minulle ennestään tuntemattoman rouvan kanssa. Mutta kaikki hyvin. Nilkka teipattu (toiveeni mukaan punaisella teipillä) ja kepit mukana. Ja yhdelläkin kepillä pärjää, jotta toinen käsi jää ruusujen jakamiseen.

Vaalityön aikana on kokenut jo nyt haikeutta. Saati sitten reilun viikon päästä, kun tämänkertainen homma siinä suhteessa on ohi. Olen saanut keralleni äärimmäisen hienon porukan. Vanhoja tovereita, työkavereita, minulle aikaisemmin tuntemattomia kavereiden kavereita jne. Ja olen tutustunut ihmisinä niin moneen hienoon persoonaan, että elämälle saa paljon. Moni minulle tuntematon ihminen on tullut juttelemaan, auttamaan ja kannustamaan. Oman elämänsä sankareita kaikki. Tänään tuli tippa silmään. Eräs oman elämänsä sankari kertoi jakaneensa 1400 esitettäni 12 tuntia. Ja toinen oman elämänsä sankari kertoi elämäntarinansa ja halusi jakaa palapelejäni eläkeläistuttavilleen iltapuhteiksi. Sankareita kaikki. Lämmin kiitos. Sanattomaksi vetää.