Kuka on köyhä?

Ihmisten köyhyys on suhteellista. Onko köyhä se, joka joutuu etsimään toimeentulonsa sosiaalitoimiston luukulta? Vai se, jonka ansiotulo alittaa esimerkiksi 1300 euroa? Vai se, joka velkaloukussaan maksaa kohtuullisistakin tuloista suurimman osan pankille, tai perintätoimistolle?

Pari vuotta sitten tästä puhuttiin. Ja vertailtiin eri ihmisten käsityksiä asiasta. Minusta köyhyyttä ei voida mitata pelkästään ansiotulojen perusteella. Vaan sillä, miten paljon ihmisellä oikeasti jää rahaa elämiseen. Vai jääkö ollenkaan? Toki meistä jokainen pyrkii elämään tulojensa mukaan. Kaikilla siitä huolimatta meidänkään hyvinvointivaltiossa ei jää rahaa välttämättömiin tarpeisiin. Siksi yhteiskunnan tehtävänä on auttaa.

Köyhyyttä voi olla muutakin, ei vain taloudellista. Sydämen sivistyksen köyhyyttä, esimerkiksi. Suuri osa tuosta muusta köyhyydestä tai rikkaudesta lähtee kotoa, elämänpiiristä, ympärillä olevista ihmisistä. Eikä sillä ole mitään tekemistä taloudellisen köyhyyden kanssa. Joskus jopa päinvastoin.

On tämä elo mennyt erikoiseksi. Muutama päivä sitten minulle soitti eräs vanhempi herrasmies, joka oli omaishoitajana huolissaan vaimonsa tulevasta hoitopaikasta. Hoitaako julkinen sektori, kun ei ole varaa 3500 euron kuukausimaksuun yksityisessä hoitokodissa? Tähänkö on tultu? Rahalla saa ja hevosella pääsee. Kuinkahan monella eläkeläisellä oikeasti tuohon on varaa?

Taas tuli muistutuksia siitä, miksi olen sosialidemokraatti. Tosin eipä sitä ole tarvinnut epäillä.

Työväen lauluja kajautettiin Korhosen Kaisan kanssa ilmoille Sorsakoskella. Ihanaa, kuten aina. Joka kerta herkistää ja saa kylmät väreet aikaiseksi se, kun porukka kajauttaa ensitahdit. Korkealta ja kovaa. Siinä soittaessani monen laulun kohdalla ennätti ajattelemaan sitä, miten oikeasti monet jo vuosisadan vaihteessa syntyneiden laulujen sanat ovat monelle arkipäivää. Valitettavasti. Vaikkei pitäisi olla.