Riittävästi ollakseen onnellinen

Muutama ilta sitten minulle soitti eräs rouva, joka oli tutkaillut vaalikonevastauksia. Ilmeisesti puhelujen ja yhteydenottojen perusteella vaalikoneet, joita on ihan hirvittävän paljon, keskusteluttavat ihmisiä. Oikeasti voi olla niin, että moni etsii sieltä ehdokkaansa, tai ainakin etsii tukea mahdolliselle valinnalleen. Mutta saamaani puheluun. Kyseinen rouva halusi tietää mielipiteitäni moneen hänelle tärkeään asiaan. Hän mm. kysyi, mikä minulle on tärkeintä. Pysähdytti. Se, että läheiset ovat onnellisia. Usein silloin on itsekin.

Tässä pari päivää kyseisen pysähdyksen jälkeen mietin vieläkin kysymystä. Mutta milloin ihminen on onnellinen? Määritelmä on hyvin henkilökohtainen. Ja hyvä niin. Onko ihminen onnellinen silloin, kun on riittävästi välittäviä ihmisiä, perusasiat on ok ja on riittävästi tavalliseen toimeentuloon tarvittavia rahkeita? Niitä henkisiä ja taloudellisia. Ja mikä kenellekin on riittävästi? Vai onko onnellisuus asenteesta kiinni? Uskoisin, että sekä että. Molemmilla määritelmillä tätä blogia kirjoittaa onnellinen ihminen. Ainakin oman mittapuun mukaan.

Eilen tapasin torilla miehen, joka kertoi pohtineensa ahneutta. Hän mietti ääneen sitä, onko maailmamme menossa suuntaan, jossa hyvin rikkaat haluavat aina vain lisää ja rikkaus kerääntyy pienelle kansanosalle. Eikö siitä olisi antaa köyhille? Samalla hän pohti sitä, miten materialismi on tullut jäädäkseen ja rahan ja vallan palvonta ohittaa inhimillisyyden. Olisiko tästä aika kääntää kelkkaa?

Äsken lukaisin uutisen Savon Sanomista siitä, että eduskuntavaalien teemaksi on nousemassa euroalueen rahoituskriisi ja sosiaali- ja terveyspalvelut ovat talloutuneet sen jalkoihin. Totta. Kuitenkin palveluistakin, etenkin niiden saatavuudesta, laadusta ja vaikuttavuudesta on pidettävä ääntä. Joka päivä. Huoli ei ole mihinkään hävinnyt. Eikä saa hävitä.

Vaaleihin on aikaa reilu viikko. Kävin täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni (jonka katson olevan enemmänkin oikeus) eilen Nilsiässä. Ensimmäistä kertaa siellä. Äänestämisen olen aina kokenut kunniatehtäväksi. Sillä tavoin olla vaikuttamassa demokratian toteutumiseen. Vaikka se yksi ääni kerrallaan. Yhtenä tärkeänä muiden joukossa.