Vammaisten henkilöiden oikeudet

Varkauden markkinoilla kävin mieleen jääneen keskustelun kehitysvammaisten parissa työskentelevän miehen kanssa. Pohdimme vammaisten ihmisten toimeentuloa, työllistymistä ja YK:n yleissopimuksesta vammaisten henkilöiden oikeuksista. Lupasin tuohon aiheeseen vielä tarkemmin perehtyä illan aikana. Kyseinen hyväksyminen on siis ollut jo vuosia, enemmän tai vähemmän tapetilla. Mutta jäänyt eduskunnalta ratifioimatta. Mutta kas, samaisena iltana tulikin uutinen, että eduskunta on kyseisen sopimuksen nyt ratifioinut. Hieno homma. Vihdoin ja viimein. Olikin ilo viestittää kyseiselle miehelle homman olevan nyt kunnossa. Onneksi jotain hyviäkin uutisia.

Kehitysvammaisilla ihmisillä ei ole liikaa puolestapuhujia. Moni ei pysty itse huolehtimaan asioistaan ja puolestapuhujia tarvitaan. Toisaalta puhuttaessa hyvinvointiyhteiskunnassa, palveluiden pitäisi olla kattavat ja tasapuoliset. Ei niin, että se joka eniten pitää itsestään ääntä, saa palvelua.

Olin hoitoapulaisena lukion jälkeen kehitysvammalaitoksessa puolisen vuotta. Siis ilman minkäänlaista hoitoalan koulutusta tai edes ajatusta alalle hakeutumisesta. Yksi opettavimmista ajanjaksoista. Jos asiat eivät menneet mielen mukaan, asukkailta tuli suora palaute; vaikka kiukun tai kengän heittämisen muodossa. Ja kun oli hyvä olla, saattoi hoitaja saada pusun poskelle. Ja halauksen. Sellaista aitoutta kohtaa harvoin. Olisi meilläkin paljon opittavaa maailmassa, jossa yksilökeskeisyys, pienistä asioista valittaminen ja kilpailu ovat merkittävässä roolissa.