Mihin häviää mielenterveysasiakas?

Taannoin juttelin erään tuttavani kanssa mielenterveydestä. Sen kestämisestä ja kestämättömyydestä. Sain kuulla tuttavani päässeen pitkän masennuksen jälkeen kiinni elämästä, pienin askelin. Päivä kerrallaan. Ilo nähdä ihmisen toipumisen ja eteenpäin näkemisen. Kukaan meistä ei varmaan koskaan oikeasti pysty ymmärtämän masennuksen perustaa, syvää toivottomuutta ja omaisten keinottomuuden tunteita.

Valitettavasti monien mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten tarina on toisenlainen. Ja joidenkin tarina loppuu lyhyeen. Meillä Suomessa mielenterveyspalveluissa on laatua, näin uskallan väittää. Henkilökunta on koulutettua ja työhönsä sitoutunutta. Se, miten jatkossa palvelut tuotetaan, missä ja millä resursseilla, on luottamushenkilöistä kiinni.

Huolestuttavaa on ollut lukea Sisä-Savo-lehdestä aikeista lakkauttaa hyvä ja toimiva Suonenjoen psykiatrinen osasto. Surullista. Osasto on ollut lähellä hoitoa tarvitsevia ja osasto kaikessa kodinomaisuudessaan ammattitaitoisine hoitohenkilökuntineen on ollut oiva esimerkki toimivasta lähipalvelusta. Monet mielenterveysasiakkaat sinnittelevät viimeiseen asti kotonaan ennekuin hakeutuvat hoitoon. Tuttuun ja turvalliseen, lähellä sijaitsevaan hoitopaikkaan on ollut helppo mennä. Ja päivystysaikanakin hoitoon on päässyt. Nyt tätä lähipalvelua ollaan vapaaehtoisesti lakkauttamassa ja hoito siirtämässä Julkulaan. Miten omaiset pystyvät olemaan mukana hoitoprosessissa? Miten helposti mielenterveysongelmista kärsivä asiakas hakeutuu hoitoon tulevaisuudessa?

Mielenterveysongelmista kärsivät asiakkaat ovat yhteiskunnassamme väliinputoajia. Monella ei ole voimaa ja jaksamista huolehtia oikeuksistaan, kun sairauden myötä ei pysty huolehtimaan itsestäänkään. Kuka näiden ihmisten puolesta puhuu? Entä pitää huolta päätöksenteossa? Muistetaanhan, että eniten niiden puolesta täytyy puhua, jotka itse vähiten siihen pystyvät.