Muistivirheitä

Törmäsin tänään kaupan kassalla tutunnäköiseen vanhempaan rouvaan. Parissa minuutissa ennätin kelata elämäni liki kaikki vaiheet läpi saamatta kyseisen rouvan nimeä mieleen. Tai sitä, missä yhteydessä olimme olleen luulisin, että liki 30 vuotta sitten. Rouva toivotti onnea vaalityöhön ja kertoi tunteneensa vanhempani ja minutkin ollessani pieni. Muisti onneksi löytää pieniä hitusia pikkuhiljaa.

Alkuviikon vietin työmatkalla upeassa Sloveniassa. Maa vuorineen ja uskomattoman ystävällisine ihmisineen teki vaikutuksen. Elämässä ei ihan joka päivä tule eteen hetkeä, joka vetää hiljaiseksi. Nyt tuli. Kävimme tutustumassa silmiähivelevän kauniiseen tippukiviluolaan Postojnassa. Uskomattoman kaunista. Luonto on saanut ihmeitä aikaan. Vetää pienen ihmisen nöyräksi. Paluulennoilla luin loppuun Outi Pakkasen dekkarin "Muistivirhe". Kertomuksen sisarten erilaisista muistikuvista lapsuudesta. Mielenkiintoista, miten me ihmiset ihan oikeassakin elämässä muistamme asioita eri tavoilla. Kuitenkin on tärkeintä se, miltä asiat ovat tuntuneet. Ja millaisia muistoja asioilla on. Niillä tärkeillä.

Muistivirheitä sattuu, politiikassakin. Luvataan yhtä ja tehdään toista. Lupaukset unohtuvat. Tai tänään puhutaan yhtä ja huomenna toista. Syytetään huonoa muistia. Muistivirheitä sattuu. Valitettavasti välillä tahallisestikin.

Kuitenkin niin politiikassa kuin elämässä yleensäkin on hyvä aina välillä pysähtyä miettimään muistikuvia. Muistoja menneisyydestä, lapsuudesta, nuoruudesta. Siitä me olemme rakentuneet, toiset hataralta pohjalta vahvoiksi kasvaen, toiset taas tukevalta pohjalta hataraan aikuisuuteen. Ja kaikkea siltä väliltä. Kuka mitenkin. Itselläni on ollut onni kasvaa perheessä, jossa on riittänyt rakkautta. Ja riittää edelleen, niin meille vanhempiemme lapsille, että heidän lapsenlapsilleen. 8-vuotias poikani kysäisi äsken: "Äiti, mitä me tehdään, kun on lasten oikeuksien päivä? Ei ainakaan siivota." Ei niin. Rakkautta ja pieniä ilon hetkiä jokaiseen päiväänne.