Tuulia puoluekokouksesta

Viimeiset kolme päivää hurahtivat SDP:n 43:nnessa puoluekokouksessa Helsingissä. Todellakin hurahtivat ja tässä menee nyt varmasti muutama päivä puoluekokouksen tunnelmia ja tunteita käsitellessä. Enkä varmasti ole ainoa. Puoluekokous oli kaikkinensa tunnelmallinen, etenkin henkilövalintojen suhteen. Tärkeitä asioita käsiteltiin, mutta aina vaan tuntuu menevän niin, että tunnekuohut sijoittuvat enemmän noihin henkilövalintoihin. Niin ja työväen lauluihin. Sain olla ryhmämme loistavasti valmistautuneen ja aktiivisen puoluekokousedustajaryhmämme puheenjohtajana ja sen ansioista myös mukana kuulemassa taustakeskusteluja. Mielenkiintoista ja opettavaista.

Aina sitä jotenkin odottaa sykähdyttävää ja pysähdyttävää hetkeä. Sitä aatteen paloa. Ja liikutusta. Sen sykähdyttävimmän puheen piti nykyinen varapuheenjohtajamme, silloinen varapuheenjohtajaehdokas, Eero Vainio meille pienille kokousedustajaryhmille esittäytyessään. Siitä aatteen palosta siis. On hieno tunne se, että voi toisen ajatukset täysin allekirjoittaa. Joskus meilläkin kritisoidaan käytäntöä, jossa ehdokkaille voi pitää kannatuspuheenvuoroja. Vievät kuulemma aikaa. Silti harvoin tulee sellaista oloa, että pitää vaan puhua. Siis ilman, että facebook-kaveruuden lisäksi juurikaan tuntee koko tyyppiä. Se tässä vaalissa minusta oli lisäksi erityisen hyvää, että käytiin oikeasti vaali. Nuoret toivat jo kokouksen alussa esityksen, että mennään vaaliin, eikä vaalivaliokunta anna esitystään valmiiksi. Niin tehtiin ja hyvä oli lopputulos. Krista Kiuru ensimmäisenä varapuheenjohtajana, Antti Lindtman toisena ja Eero Vainio kolmantena. Loistava kolmikko Jutan ja Paanasen Reijon, juuri valitun puoluesihteerimme tueksi.

Aina herkistävä hetki on kunniajäsenten kukittaminen. Tällä kertaa tavallistakin herkemmäksi sen teki se, että varkautelaiset Kilpeläisen Talvikki ja Ahosen Kauko olivat kunniajäsenten joukossa. Ei olisi kunniajäsenyyden voineet oikeampaan paikkaan mennä.

Sykähdyttävä asia minulle ovat aina nuo laulut. Muutama laulu kuultiin jo puheenvuoroissa. Pohdittiinkin, että pitäisikö tätä kutsua jotenkin laulavaksi kokoukseksi. Varapuheenjohtajavalinnan julkistamisen yhteydessä kajahti yleisön joukosta Nuorten marssi. Ja kunniajäsenten kukituksen yhteydessä puheenjohtajamme aloittamana Kansainvälinen. Nämä vaan jotenkin ovat niin liikuttavia hetkiä. Huomaa olevansa oikeassa paikassa.

Ja vaikka tästä kirjoituksesta voi saada kuvan, että herkistymistä herkistymisen perään, niin kyllä siellä töitäkin tehtiin. Ja tärkeitä linjanvetoja tulevaisuudelle.

Rajoja

Kuumasta kuntarakennekeskustelusta päästiin vähäksi aikaa, kun kunnat saivat tehtyä lausuntonsa uudistuksesta. Yksimielisesti tai ei.  Viime viikkoina lahjusjupakat tuomioineen ovat täyttäneet lehtien palstat valtakunnan medioissa. (Tähän on toki hyvä todeta, että jääkiekon MM-kisat ovat kaikkine pyörteineen ohittaneet nuo tällä viikolla).

Kovasti nuo lahjuskuviot ihmisten mieliä puhuttivat; samoin ahneuden kysymykset. Missä menee raja? Tuohon asiaan sain tai oikeammin jouduin perehtymään, kun kunnanhallituksemme kokouskuvioita jouduin pähkäilemään. Päätin jättäytyä pois kokouksesta, johon liittyi monia viestejä, paikan vaihtamista, saunailtaa jne. Yrityksiin tutustuminen on tärkeää, kestitseminen sen sijaan ei, tai raja on oltava. Tässä meni minun rajani.

Minusta yksi tärkeimmistä ohjenuorista elämässä ja politiikassakin pitää olla se, että pystyy katsomaan itseään peiliin. Aamuin illoin. Mihinkään sellaiseen toimintaan ei pidä lähteä, joka sotii omaa henkilökohtaista etiikkaa vastaan. Tai jota joutuisi selittelemään itselle tai muille. Sama pätee jääviyteen. Jokaisen päättäjän on kyettävä itse arvioimaan, milloin omat motiivit, tarkoitusperät ja henkilökohtaiset intressit vaikuttavat kykyyn tehdä objektiivisia päätöksiä. Ylilyöntejä on tullut ja varmasti tulee jatkossakin. Ahneutta vai jotain muuta. Tiedä häntä.

Meillä valmistaudutaan parin viikon kuluttua pidettävään puoluekokoukseen. Innolla ja ilolla. Aloitteita ja ohjelmia pähkäillen. Niin ja luonnollisesti myös henkilövalintoja punniten. Minusta puolueemme tarvitsee puoluesihteeriksi innostavan, idearikkaan, aatetta arvostavan, järjestötoiminnan tuntevan ja sitä arvostavan.Siinäpä haastetta, hyviä ovat ehdokkaat ja siitä joukosta omani varmasti ennen puoluekokousta löydän. Samoin kuin varapuheenjohtajaehdokkaistakin. Mielenkiintoinen puoluekokous jälleen tulossa, innolla odotan.

Jääkiekkohuumaan olen minäkin jälleen kerran kietoutunut. Mikä ilo onkaan ahtautua koko perheellä sohvalle, herkutella ja huutaa Suomelle. Sain toki palautetta siitä, että viime pelissä innostuin kehumaan vastustajan loistavaa maalivahtia. Mutta kisakatsomoon, nautitaan jääkiekon huippuhetkistä. Niin, ja auringosta.

Tuulen tuiverrusta ja aatteen paloa

Leppävirralla vietettiin perinteisesti yhteistä vasemmiston vappua. Vakaumuksen puolesta kaatuneiden haudalla hiljentymistä, marssia torille ja Työväen laulujen kajauttamista. Korkealta ja kovaa. Niin ja puheita. Ohessa omani.

Hyvät kuulijat

Ensin haluan lausua sydämelliset kiitokset vasemmiston yhteiseen vappujuhlaan osallistuville, talkooväelle ja perinteeksi muodostuneen marssin kulkijoille. Te kaikki teette omalla panoksellanne mahdolliseksi sen, että tänäkin vuonna vasemmisto kokoontuu tänne torille yhdessä, liput liehuen ja työväen laulut raikaen, juhlistamaan työn päivää.

Maamme nuorisotyöttömyys ja sitä kautta nuorten syrjäytyminen on huolestuttavaa. Tällä hetkellä meillä Suomessa on 110 000 alle 30-vuotiasta kansalaista vailla toisen asteen tutkintoa. Heistä 70 000 on miehiä. Sosialidemokraattien tavoitteena on vuosikymmenten ajan ollut yhteiskunta, jossa koko ikäluokka saa koulutuksen ja työllistyy. Korkean työllisyyden kautta syntyy maa, jossa jokaisella on mahdollisuus löytää työ ja toimeentulo ja sen myötä myös paikka yhteiskunnassamme. Nuorten yhteiskuntatakuu on saatu mukaan hallituksen kärkihankkeisiin. Takuu tulee voimaan ensi vuonna. Yhteiskuntatakuun tavoitteena on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, opiskelu-, työpaja-, harjoittelu- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluttua työttömäksi joutumisesta.

Hyvinvointivaltion mittarina on mielestäni se, miten hyvin pidämme huolta heikoimmistamme; lapsista, vanhuksista ja muista niistä ihmisistä, jotka eivät omin voimin tule toimeen. Palveluiden turvaaminen tulee olla kuntapolitiikassakin ykkösasia. Meidän tulee pystyä turvaamaan peruspalvelut jokaiselle kuntalaiselle asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Nykyisessä yksityistämisen maailmassa valitettavasti tämä joskus unohtuu. Peruspalvelujen tuottamista sysätään yksityissektorille huolehtimatta valvontavastuusta ja siitä, että oikeasti varallisuudesta riippumatta peruspalvelut on kaikkien saatavilla. Ei saa olla niin, että se saa palveluja, joka pystyy ne itse maksamaan.

Kuntarakenneuudistus puhuttaa meillä Leppävirrallakin. Kunnanvaltuusto päätti 18-17 –äänestyksen jälkeen olla ottamatta vastaan ministeriön tarjoamaa kuntaliitosselvitystä. On kuntalaisten aliarvioimista ja vastuutonta se, että kieltäydytään ottamasta tietoa vastaan. Aina se suuri viisaus kun ei asu Leppävirralla. Me selvityksen kannalla olleet valtuutetut olisimme halunneet faktatietoon pohjautuvaa tilastotietoa tulevaisuuden ennusteista ja yhteistyökuvioiden laajentamisesta, päätöksentekomme pohjaksi. Olisimme olleet varmasti viisaampia tekemään tulevaisuuden päätöksiä. Yhteistyön tekeminen muiden kuntien kanssa on välttämätöntä. Loistava esimerkki tästä olisi mahdollinen jätteenpolttolaitosyhteistyö eri toimijoiden kanssa. Työtä Itä-Suomeen; työtä ja veroeuroja myös  Leppävirralle.

Näinä vaikeina taloudellisina aikoina peräänkuulutetaan vastuullisuutta päätöksenteossa. Vaikeita päätöksiä on jouduttu ja joudutaan tekemään, jotta heikoimmassa asemassa olevillekin ihmisille voidaan taata hyvä elämä yhteiskunnassamme. Heikoimpien ihmisten puolustaminen on aina ollut meille sosialidemokraateille sydämen asia. Hallituspuolueet ovat tarttuneet vastuuseen ja kompromissien kautta syrjäytymisen ehkäisyyn ja kansamme kahtiajakautumiseen on puututtu. Solidaarisuusvero on tästä hyvä esimerkki. Se, että hallituspuolueiden kannatus on ennallaan, kertoo siitä, että iso on kansalaisistamme kokee vastuullisuuden tärkeäksi.

Vaikeina aikoina tarvitsemme yhteisöllisyyttä. Ystäviä ja läheisiä kanssakulkijoiksi, toisia kuntia yhteistyökumppaneiksi. Ilman turhan kateuden leimaa ja oman navan tuijottamista. Yhdessä kulkien, toinen toistamme tukien, teemme tästä yhteiskunnastamme paremman paikan elää.

Näillä sanoilla toivotan teille, hyvät kanssakulkijat Hyvää ja Elämäniloista Vappujuhlaa.

Kuntaliitosselvityksiä ja Liepajan kissoja

Kevään poliittista keskustelua kuntatasolla leimaa vahvasti kuntarakenneuudistus. Leppävirran kunnanvaltuusto istuu tänään päättämässä valtiovarainministeriölle tehdystä lausunnosta. En kadehdi virkamiehiä siinä, että lausunto oli tarkoitus muokata kahdesta hyvin erilaisesta näkemyksestä. Surullista tuossa on se, että esitettävä lausunto jättää täysin huomiotta toisen mielipiteen. Ja on helppo arvata, kumman.

En ymmärrä jääräpäistä kuntaliitosselvitysten vastustamista. Selvityksillä on tarkoitus saada lisätietoa tulevian päätösten tekemisen pohjaksi. Tuntuu vastuuttomalta ajatus, että jättäisimme tätä tietoa vastaanottamatta. Keskustalaiset ovat meillä väläytelleet myös sitä, että ministeriön selvityksessä annetaan virheellistä tietoa. Tosin sitä keskustalaista oikeaa tietoakaan ei ole kuulunut. Mutta varmaan tämäniltaisessa valtuustossa kuuluu. Ei tämä ole helppoa kenellekään. Kuitenkin vastuullisen kuntapäättäjän tulisi miettiä, onko parempi että selvitetään vaiko ei. Päättäjän tulisi osata etsiä kuntalaisten parasta, ei pohtia tulevia kuntavaaleja tai omaa jakkaraansa. Meitä on keskustan taholta moneen otteeseen syytetty politikoinnista. No politiikassahan saattaa siitä olla kysekin. Tosin tänään sen kaltaiset jääräämiset saattavat ennemminkin tulla selvitysvastaisesta porukasta. Mutta äänestellään, onneksi demokraattisessa maassamme on siihen oikeus.

Ihmettelen sitä, miten suurta kouhkaa kyseinen asia aiheuttaa. Tärkeä tosin, muttei maailman tärkein. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, kuten sanonta kuuluu. Ja aurinko paistaa, selvitettiin sitten kuntaliitoksia tai ei.

Olin toissaviikolla Liepajassa, Latvian kauniissa, tuulisessa kaupungissa työmatkalla. Sain tutustua ihaniin ihmisiin, sairaaloihin, koulutukseen jne. Erityisesti mieleen jäi yhteisöllisyys. Kaikessa. Oppilaitos sai lahjoituksia sairaalalta, ihmiset toimivat yhdessä ja tekivät parhaansa niillä resursseilla mitä heillä oli. Siitä olisi oppia meillekin. Paljon. 

Aurinkoa päiväänne, Mia

Mielipidekirjoitus alkuperäisessä muodossaan

Käyköhän missään muualla, kuin Savossa niin, että mielipidekirjoitusta otsikkoa myöten muutetaan, ja kirjoittajista jätetään puolet pois? Varsinkin kun kyse on kuudesta (kaikkiaan 11) maakuntahallituksen jäsenestä, joiden mukanaolo kirjoituksessa on sanoman painoarvon takia välttämätöntä. 

Ohessa kirjoitus Savon Sanomiin alkuperäisessä versiossaan:

TERVEHDYS  VAI  SODANJULISTUS?

Kuntauudistuksen Pohjois-Savon aluekierroksella 13.3. Kuopiossa  maakunnan tervehdyksen toi maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Rossi (kesk.). Rossi korosti puheessaan, kuten useissa yhteyksissä on tehnyt aikaisemminkin, että kunnissa tai maakuntahallinnossa ei tunneta hallitus-oppositiojakoa. Vastoin omaa periaatettaan, oli hänen puheenvuoronsa puhtaasti keskustalainen vuodatus kuntauudistuksen kaatamiseksi. Tai kuten ministeri Virkkunen sen tulkitsi – sodanjulistus.

Me allekirjoittaneet maakuntahallituksen jäsenet emme yhdy maakuntahallituksen puheenjohtajan linjauksiin. Haluamme korostaa, että maakuntahallituksessa on todennäköisemmin enemmistön tuki välttämättömälle kuntauudistukselle. Vaikka uudistusprosessin yksityiskohdista on ymmärrettävästi erilaisia näkemyksiä, ei maakunnan etu ja strategia voi olla yleisesti tunnustetusta muutostarpeesta syntyneen hankkeen periaatteellinen vastustaminen. Siksi maakuntahallituksen puheenjohtajan olisikin pitänyt muistaa, millä mandaatilla ja foorumilla esiintyy.

Vaikka edessämme on haastava ja tunteitakin herättävä rakenneuudistus, ovat suomalaiset yleensä osanneet tehdä vaikeitakin päätöksiä ja uudistuksia, jotta pärjäisimme paremmin. Sellaisia suomalaisia uskomme ja toivomme myös savolaisten jälleen kerran olevan. 

Pohjois-Savon maakuntahallituksen jäsenet

Kirsti Puurunen (vas)

Mia Hahtala (sd)

Jouni Toppinen (sd)

Ari Paanala (vihr)

Hannamari Heinonen (kok)

Pekka Leskinen (kok)

Tiukkapipoinen

Lukeudun tällä viikolla tiukkapipoisiin. Olen omasta mielestäni aina ollut kohtuullisen huumorintajuinen yksilö. Tällä viikolla tajuni sillä saralla on ylittynyt. Monta kertaa.

Politiikan saralla heitellään monesti sanan säilää. Toinen toistaan verbaalisemmat politiikan akrobaatit viljelevät kielikuvia. Niin minäkin, useimmiten. Kielikuvilla parhaimmillaan on tarkoituksena elävöittää sanomaa, ja tehdä siitä painavampaa. Ainakin niin kuvittelisin. Kaikella kuitenkin pitäisi olla rajansa. Moittia saa ja pitää, ja kritisoida. Eri mieltä on uskalletava olla. Olen saanut monesti palautetta suorasukaisuudestani, yleensä onneksi sitä hyvää. Ehkä siksi, että yritän olla suorasukainen; selkärankainen ja suorapuheinen. Siitä ominaisuudesta pidän muissa ihmisissä. Suorien ihmisten kanssa ei tarvitse arpoa, tarkoittaakohan kyseinen tyyppi sitä mitä sanoo, vai jotain muuta. Sekä hyvässä että pahassa. On kuitenkin politiikassakin muistettava se, että asioista voidaan olla eri mieltä, mutta henkilökohtaisuuksiin ei pidä mennä. Ja vertauksissakin pitää muistaa asiallisuus. Kenellä se sitten mitäkin tarkoittaa.

Aikoinani ihmettelin Leppävirran kunnanvaltuustossa käytyjä keskusteluja. Avoimesti siellä haukuttiin nimillä virkamiehiä, mm. epäpäteviksi. Valtuutettuja on sanottu juopoiksi ja useissa puheenvuoroissa on menty henkilökohtaisille tasoille. Valtuutettua on nimitetty puheenjohtajan suulla rakennustarkastajaksi, kun hän kommentoi rakennuksen kuntoa. (Tässä täytyy tosin todeta, ettei rakennustarkastaja mikään haukkumanimi sinänsä ole ;) Jne.jne. Kukaan meistä ei varmaan pidä kaikista ihmisistä, niin kai sen pitää ollakin. Mutta piti tai ei, on yhteistyötä osattava tehdä. Yhteistyökyvystä ja vuorovaikutuksen taidosta on minusta kyse politiikassakin, tai siinä, miten asioita saadaan luistamaan. Toisaalta valehtelemalla tai toisia aliarvioimalla saadaan aikaan paljon pahaa. Niin henkilökohtaisissa suhteissa kuin laajemmin vaikka kuntien välisissä yhteistyökuvioissa. Nähty on ja valitettavasti tullaan varmaan näkemäänkin.

En ymmärrä Soinin ehdotusta Vasemmistoliitolle harakirista, enkä Bobrikov-kommentia Rehnille, Kuten edellisessä kirjoituksessa totesin, en ymmärrä myöskään kuntakuulemisessa Rossin (kesk.) käyttämää vertausta jatkosotaan. Enkä Tuomaiselta (kesk.) tullutta koulukiusaamiskommenttia. Sen sijaan huumorina oli mielestäni loistava veto Kettusen (kesk.) Kaavilta tullut kutsu käräjille. En siis ole aivan huumorintajuton keskustalaistenkaan kommenteille.

Tänään Savon Sanomissa Keski-Savon aluetoimituksen toimittaja heittää sitä sanan säilää. Ministeri Virkkunen nimetään kirjoituksessa kuntateurastajaksi ja natsiksi. Ja poliittiseen retoriikkaan on kaivattu lisää uhkakuvia väkivaltaisesta yhteenotosta (tässä kirjoittaja viittaa Rossin jatkosota-kommenttiin). En tiedä, mikä lie ollut kirjoituksen tarkoitus; vakuuttava mielipide vaiko ironiasävytteinen kolumni. Kummassakaan ei onnistunut.
 

Tukka pystyssä kuntakuulemisessa

Palasin pari tuntia sitten kuntakuulemisesta Kuopiosta, jonne hallinto- ja kuntaministeri Virkkusen kuultavaksi maakuntamme johtavat päättäjät olivat kokoontuneet. "Arvoisaansa" paikkaan yliopistolle. Pari tuntia piti hengähtää ja kasata ajatuksia. Heti tunnot kirjoitettuna olisi saattanut muutama sammakko kirjoitukseen vilahtaa. Vilahtaa ehkä nytkin.

Tukka pystyssä. Leppävirran kunnanvaltuuston puheenjohtajan kuntapuheen mukaan allekirjoittaneella oli kera tovereidensa tukka pystyssä kunnanvaltuuston kokouksessa, jossa evästettiin kyseistä puheenjohtajaa kuntakuulemisen puheeseen. Saattoi ollakin. Tosin evästyksen sisältötoive ei sitten ollut laisinkaan puheen kaltainen. Toive oli, että puheessa puhuttaisiin kunnan puheenvuoro (ei pelkästään puheenjohtajan henkilökohtaista tai kyseisen puolueen näkemystä) ja kerrottaisiin, että kunnassa on kuntarakenneuudistuksesta erilaisia näkemyksiä. Niinkuin onkin, vaikka varsinaisesti minkäänlaisia virallisia keskusteluja tai kannanottoja ei valtuustomme ole tehnyt. Nyt kuulosti kuitenkin tekevän kannanoton. Ja ehdottoman sellaisen. Valtuuston puheenjohtaja vertasi kuntarakenneuudistusta kuntamme vinkkelistä koulukiusaamiseen. Asiaton kommentti minusta, leikilläänkin sanottuna. Meillä kuntapuheenvuoron mukaan miinoitetaan tonteilla raja (vissiin se Kuopion suunta); tosin en tiedä, millainen miinakenttä aiotaan Varkauden suuntaan rakentaa. Toivottavasti kuitenkin sellainen, että pääsen sen läpi töissä käymään.

Tilaisuuden aluksi maakunnan tervehdyksen piti maakuntahallituksen puheenjohtaja Rossi (kesk.), jonka mielestä uudelle kuntakartalle ei ole perusteita ja joka talvisodan muistopäivänä painotti toivovansa hallituksen ymmärtävän asian ilman myöhemmin alkavaa jatkosotaa. Tässäkin asiassa ilmoittaudun huumorintajuttomaksi yksilöksi. Minusta vertaukset sotaan eivät kuulu tähän keskusteluun. On sen verran vakava asia. Vakavaa on varmasti tämäkin, ja tunteisiin vetoavaa. Mutta silti. Ihmettelen taas kerran maakuntahallituksen puheenjohtajan puhetta. Rossi kertoi miten maakunta ei ole oppositiossa pitäen samalla tyypillisen oppositiopuheenvuoron. Toivottavasti vain omine henkilökohtasine näkemyksineen. Maakuntahallituksen jäsenenä en ainakaan ole koskaan ollut tuollaisia linjoja vetämässä.

Kuntapuheenvuoron käyttäjät olivat pääasiassa valtuustojen puheenjohtajia. Iisalmen valtuuston puheenjohtaja Kääriäiselle (kesk.) täytyy antaa kiitosta rakentavasta ja erittäin asiapitoisesta puheenvuorosta. Juankosken Kettuselle (kesk.)uskalluksesta (ilmoitti olevansa kuntayhteistyön ja kuntaliitosten kannattaja) ja loistavasta puheenpitotaidosta sekä päivän kommentista: muilta tuli kosimakirjeisiin kohteliaat rukkaset, Kaavilta haaste käräjille. Seuraavana puhujana olikin Kaavin valtuuston puheenjohtaja Räsänen, joka kertoi Kaavin olevan tunnettu, yhteistyökykyinen ja taloudellisesti hyvässä kunnossa. No niin. Jos en ihan väärin kuullut (tässä kohtaa on pakko kyseenalaistaa oma kuulonsa) yleisön joukosta kysyttiin mm. sitä, mitä hallitus aikoo tehdä huoltosuhteelle tai nuorten määrän vähenemiselle Pohjois-Savossa? No en ehkä kommentoi enempää. Riittäköön tämä tällä erää.

Summa summarum. Mielenkiintoista oli keskustelu, tosin hyvin vähän yllättävää. En edelleenkään lukeudu kuntaliitosfaneihin, joskaan en vastustajiinkaan. Mutta huoltosuhde heikkenee, väestömme ikääntyy, kuntien ja valtion talous on kuralla jne. Jotain on tehtävä, että lapsemmekin voivat isona puhua hyvinvointivaltiosta. Kuntien lojaalisuuden vähenemisestä puhuttiin. Onkin tullut tunne, että kunnat miettivät vain omia napojaan (vai päättäjät napojaan). Ilmeisesti omien kuntien rajojen ulkopuolellakin asuu ihmisiä. Ihan kunnollisia sellaisia.

Hallinto- ja kuntaministeri Virkkunen ja Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän puheenjohtaja Laajala pitivät loistavat alustukset perusteluineen aiheesta. Toivottavasti sitä kuuntelivat myös ne, joiden kannat aiheeseen ovat lukkoon lyötyjä. Joko omasta tai edustamansa poliittisen ryhmittymän puolesta. Tämä tänään, muuhun ei nyt pysty. Ehkä analysoivampaa ja rakentavampaa kirjoitusta, jahka tästä toipuu.