Vastuuta, vastustusta ja vatulointia

Kuntakartta on nyt julkistettu. Kuntakartta, jossa kuntia on yhdistetty ja mm. kotikuntani Leppävirta jaettu puoliksi. Joku kommentoi sen olevan järkyttävää. Kartta on kuitenkin ministeriön omien linjausten, asiointi- ja työssäkäyntialueiden, mukainen. Ihmettelen, jos joku esim. leppävirtalainen kuntapäättäjä ei ole tähän mennessä tiennyt asiointi- ja työssäkäyntialueitamme.

En ole kuntaliitosfani enkä jääräpäinen vastustaja. Sanottakoon se nyt. Savon Sanomien mielipidekirjoituksestani sain kommentteja, että miten voin olla tuota mieltä (kannanotto palvelujen ja ennakkoluulottoman ja avoimen kuntarakennekeskustelun puolesta) kun joku sosialidemokraatti jostain kunnasta oli eri mieltä. Ihmeellistä, sosialidemokraateissa on monella lailla ajattelevia. Onneksi demokratiaan kuuluu tämäkin. Ainakin meillä. Voin lohduttaa pohtijaa toteamalla, etten ole yhtään vähemmän sosialidemokraatti kuin eilenkään, tai viime viikolla. Enkä tule olemaan. Ajattelen vaan ihmisten parasta täällä maan kolkalla.

Yhtä hyvää ja oikeaa ei ole. Ei varmaankaan tässäkään asiassa. On vaan uskallettava keskustella, pohtia ja miettiä. Punnita eri vaihtoehtoja. Ja miettiä sitä, miten nyt ja tulevaisuudessa voidaan palvelut, elinkeinopolitiikka, työllisyys ym. turvata parhaiten. Surullista, tosin ehkä helpointa olisi vain vastustaa kaikkea. Periaatteesta. En vaan suostu siihen, vaan peräänkuulutan avoimuutta ja vastuullisuutta kuntapäättäjiltä. Ja sitä, että mietitään niitä ihmisiä, joita varten kuntapäättäjät työtänsä tekevät. Eikä vain omaa napaa.

Pakkasta ja pyryä. Ihan oikeastikin. Puunhakureissulla reiskat jalassa kompurointia. Sekin opettaa.

Kirjoitusta päivän polttavasta

RAJOJA VAI IHMISIÄ?

Suomen Kuvalehti julkaisi taannoin kovaa kuohuntaa aiheuttaneen kuntakartan. Kartan, joka oli keskeneräisenä vuotanut lehteen. Nyt sitten poliitikot ja kunnanisät torpedoivat kilvan lehtien palstoilla kyseistä luomusta. Miten tähän on tultu? Miksi kuntarakennetta pitäisi uudistaa? Tuntuu, ettei näitä kysymyksiä ole enää aikoihin ääneen lausuttu. On vaan jääräpäisesti vastustettu. Periaatteesta. Tähän on pakko todeta epäilys siitä, että kuntajohtajien kapinaliikkeessä ja keskustan kuntarakennekeskustelun vastustamisessa olisi kyse omien paikkojen säilyttämisestä. Rajojako pidetään kuntalaisten hyvinvointia tärkeämpinä?
On unohdettu se, että kuntarakenteen uudistamisen taustalla on kyse palveluiden turvaamisesta. Ei pelkästään nyt ja tänään vaan myös tulevaisuudessa. Kaikki tietävät, että ikärakenteemme vanhenee, huoltosuhde heikkenee eikä tulevaisuudessa monellakaan kunnalla ole mahdollisuutta huolehtia peruspalveluistaan. On uskallettava tehdä muutoksia hevoskärriajan kuntarakenteille. Ja aluksi ainakin aloittaa avoin ja ennakkoluuloton keskustelu kunnissa siitä, tullaanko tulevaisuudessa näillä rakenteilla pärjäämään. Vaiko ei.
Kansanedustaja Kiviniemi ehätti MTV3:n uutisissa kertomaan Keskustan vastustavan kuntauudistusta. Keskustan politiikka tuntuukin tällä hetkellä olevan vain jonkun vastustamista. Silläkö tätä maata rakennetaan eteenpäin? Se, mikä olisi pitänyt lopettaa jo ennen aloittamista, on Paras-hanke. Paras-hankkeen myötä maakuntiin perustettiin toinen toistaan kummallisempia yhteistyökuvioita, liikelaitoksia ja kuntayhtymiä. Näitä hallintohärveleitä pitäisi uskaltaa purkaa, mikäli joku hallintomalli todetaan huonoksi ja käyttökelvottomaksi. Iso osa kunnan suorasta päätäntävallasta on siirtynyt Paras-hankkeen myötä muualle, eikä edes valtuutetuilla ole tietoa, missä ollaan mukana. Miten siis kuntalainen voisi tietää? Demokratia on Paras-hankkeen myötä karannut kauas kuntalaisista eikä kuntarakenneuudistuksella ainakaan huononnuksia tähän ole enää mahdollista tehdä.
Kuka puhuu ihmisistä? Hyvinvointi ei ole kiinni rajoista. Vaan siitä, että ihmisillä on hyvä olla; touhuta, harrastaa ja elää mielekästä elämää. Ja sen mahdollistavat vain toimivat palvelut. Meidän valtuutettujen tulisi rajojen puolustamisen sijaan uskaltaa puolustaa palveluita. Ja ihmisiä.

Mia Hahtala, SDP
Leppävirran kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen 1.vpj
Pohjois-Savon liiton maakuntahallituksen jäsen

Positiivinen valinta

Kirpakka pakkanen. Pihalla ja politiikassa. Presidentinvaalit puhuttavat mediassa, kahvipoytäkeskusteluissa, huoltsikkaparlamenteissa ja kotioloissakin. Lapsetkin kommentoivat ketä äänestäisivät; valintojen perusteena mm. "kovemmat potkalihakset", "isompi pää" jne. Toisesta kierroksesta tulee odotettua mielenkiintoisempi. Vaikka ensimmäisellä kierroksella loppuun saakka uskoin ja toivoin Lipposen pääsevän toiselle kierrokselle, pohdin jo tuleviakin vaihtoehtoja. Joissakin parivaljakoissa olisin äänestänyt toista, jottei toinen tulisi valituksi. Negatiivista siis. Nyt kuitenkin Haaviston taakse on helppo ryhtyä ja voi äänestää niinkuin tunne sanoo. Tunteella olen äänestänyt ennenkin, ja niin tulen jatkossakin tekemään. Äänioikeuttani en olisi missään tilanteessa jättänyt käyttämättä. Kun me olemme sellaisen oikeuden saaneet.

Monia keskusteluja on käyty. Ja kommentteja siitäkin, miten voin äänestää homoa. Helposti. Ei liene presidentin toimen kannalta merkitystä, eikä muutenkaan. Media ruokkii, kaivaa ja pohdiskelee nyt kaikin keinoin eroja ehdokkaiden välillä. Näinpä taannoin mainoksen, jossa ehdokkaiden "ansioita" oli lueteltu; tosin toiselta ne tärkeät, toiselta ei.

Ehdokkaana on tällä kertaa kaksi ansioitunutta, fiksua miestä. En jaksa uskoa, että vaikka vaalitenteissä urkitaan ja ärsytetään, kumpikaan sortuu ala-arvoiseen loanheittoon. Päinvastoin. Hyvin on ollut mielenkiintoista, rakentavaa ja vapautunutta keskustelua. Näin juuri. Surullistahan tässä on se, että kannattajat (tai jotkut muut) heittävät lokaa sosiaalisessa mediassa toistensa päälle. Uskoisin, ettei oikeasti kumpikaan ehdokas tätä toivoisi.

Kaiken kaikkiaan jo tässä vaiheessa presidentinvaalit ovat tehneet tälle maalle hyvää. "Vastajytky", niinkuin mediassa sanotaan, on laittanut kansalaisemme keskustelemaan. Puoleen tai toiseen. Mutta uskon suvaitsevaisuuden voittavan nämä vaalit joka tapauksessa. Tuli sitten presidentiksi kumpi hyvänsä.

Paljon puhetta ja investointeja

Saavuin eilisiltana kotiin yhdeltätoista, väsyneenä mutta onnellisena. Ehkä paremmalla tuulella kuin koskaan aikaisemmin valtuuston kokouksen jälkeen. Eilen valtuustomme käsitteli ensi vuoden talousarviota. Niin, ja niitä kovasti puhuttuja investointeja. Keskustelua virisi, kuten valtuustossamme on tapana. Ja mielipiteitä riitti suuntaan ja toiseen. Kunnanhallituksemme esitys lasten päivähoidon ja ikäihmisten palveluasumisen järjestämisestä kunnallisena toimintana herätti keskustelua. Yksityisiä hoitokoteja ja päivähoitoa tarvitaan varmasti tulevaisuudessakin, mutta täydentämässä kunnallisia palveluita. Jos meillä ko. asiat olisivat annettu yksityiselle, olisi sinne mennyt leijonan osa kyseisistä palveluista. Äänestettiin siis, kokoomuksen tahdosta. Kunnallisena säilyvät, hienoa minusta.

Kunnanhallituksen päätösesityksessä oli se, että ikäihmisten palveluasumisen yksikön laajennukseen varataan rahat, mutta eipä ollut rahoja investoinneissa. Niinpä meillä niitä lisäillään valtuustossa, 4 miljoonaa. Hyvä asia, mutta tuntuu vaan erikoiselta heitellä summia. Olisi luullut virkamiesten hommia olevan. Mutta ollaan taas kokemusta rikkaampia. Ja hyvää kokemusta.

Ennakoivien lehtijuttujen ja puheluiden perusteella kuumin peruna, monitoimihalli, rakennetaan suunnitellussa aikataulussa, tosin siitäkin äänestettiin. Puheenvuoroja virisi suuntaan jos toiseenkin. Jossain ehkä kahden tunnin puheiden keston tietämillä valtuutettu kertoi hirttosilmukalle tulevan hyvän paikan kiipeilyseinässä. Surullista. Ja samanlaista kieltä käytettiin näköjään lehden mukaan tänään eduskunnassa, Soini kun ehdotti harakiria Vasemmistoliitolle. Harmi, että ajatukset hukkuvat verbaliikan varjoihin.

Tähän on kuitenkin hyvä todeta, että tämänpäiväisen palautteen perusteella monitoimihalliakin tärkeämpänä ihmiset kokevat hyvien kunnallisten palvelujen jatkumisen. Vaikka se monitoimihallikin on ihan hyvä juttu.

Ensi vuotta on siis pohdittu. Ja näin joulun alla tulee pohdittua kulunutta vuotta. Tänään keskustelimme porukalla siitä, mitä on kulunut vuosi tuonut, vienyt ja opettanut. Minulle ainakin sen, että on oppinut paremmin elämään tässä hetkessä ja ymmärtänyt taas hivenen enemmän mistä tässä elämässä on kyse.

Kultalampea

Ensi viikolla moni kunta päättää ensi vuoden budjetista ja suuntaviivoista. Tehtävä ei tule olemaan luottamushenkilöille helppo. On osattava asettua monenlaisten kuntalaisten asemaan ja samalla on osattava katsoa avarakatseisesti asioita. Näinä aikoina etenkin pitää pohtia laajasti ja ennakkoluulottomasti palveluverkostoa, myös yhteistyökuvioita naapureiden kanssa. Joskus tuntuu, että ajatus "omat lapset ja muiden kakarat" käy kuntapolitiikkaankin. Kun siellä naapurissa on asiat aina huonommin, eikä niiden kanssa kannata tehdä mitään yhdessä. Ehkä vähän kärjistettyä, mutta kuitenkin.

Meillä Leppävirralla tulevaisuuden investointitarpeet ovat suuria. Ennen vaaleja monet puolueet, me mukaan lukien, julistivat kuntalaisille olevansa monitoimihallihankkeen takana. Nyt suunnitelmat on tehty ja tukea on luvassa. Kuitenkin oletettavasti valtuustomme tulee äänestämään joko hallihankkeen siirtämisestä tai unohtamisesta. Parin vuoden siirtämisellä saadaan aikaan ainakin se, ettei tukea ainakaan varmasti ole tulossa. Mikä lienee sitten viisautta? Ja kun kunnan kehittämisen kannalta on peruspalvelujen lisäksi huolehdittava myös elinvoimaisuudesta. Ja monesta muusta.

Minusta tärkeintä investoinneissa on huolehtia siitä, että sekä uusi päiväkoti että vanhusten palveluasumisen yksikkö rakennetaan. Ja molemmat säilyvät kunnallisena toimintana. Toivottavasti kyseinen esitys ja kunnanhallituksen päätösesitys tulee kestämään myös valtuustossa.

Kävin eilen Varkauden Teatterissa katsomassa Kultalammen. Erityisen loistavaa tulkintaa. Olin nähnyt kyseisen elokuvan muutama kuukausi sitten. Elokuvan hienous oli loistavasti saatu näyttämölle. Dialogeissa yhdistyivät elämänkolhut ja huumorilla höystetyt surumielisetkin pohdinnat ikääntymisestä. Koskettavaa. Lämmöllä voin suositella!

Joulun ajan odotus alkaa näkyä katukuvassa. Ihmiset ryntäilevät joululahjaostoksilla. Hyvä kuitenkin pysähtyä, rauhoittua ja olla vaan. Meillä aletaan kohta painamaan tyynyliinoja ja valamaan kynttilöitä; muistoiksi ystäville ja sukulaisille. Joita voi kiittää paljosta tässä elämän varrella.

Loukossa

Viikko vierähti monimuotoisissa merkeissä. Maanantain maakuntavaltuusto loisti keskusteluaktiivisuudellaan. Hyvä niin, sitähän politiikassa, yhteisten asioiden hoitamisessa tarvitaan. Kuntarakennekuviot, "pakot" ja erilaiset pelot kuntien rajoista pohdituttavat. Erikoisin kommentti kuntarakennekuvioon tuli viime viikolla eräältä kunnallispoliitikolta, joka ihmetteli sitä, miten uusi hallitus voi tehdä uusia kuvioita. Entinen kun oli tehnyt niin loistavan Paras-hankkeen (jonka loistavuudesta voi toki olla montaa mieltä). Nyt sitten tuli uusi hallitus, joka pohtii asioita toisin. No onpa kummallista. Sellaista se politiikka on. On vaalit, valitaan hallitus ja vedetään linjat.

Kuntarakennekeskustelu nähdään mörkönä. Kuitenkin pitäisi rajojen sijaan osata kunnassa kuin kunnassa, pohtia sitä miten ihmiset saavat palvelunsa, miten elinkeinotoiminta pyörii parhaalla mahdollisella tavalla ym. Eikä sitä, missä kukin luottamushenkilö kulloinkin istuu. Ei tässä taloudellisessa tilanteessa pitäisi kellään olla varaa moittia toisia kuntia, polttaa siltoja ja riidellä riitelemisen ilosta. Vaan pitäisi rakentaa. Sekä fyysisesti että henkisesti. Yhteisiä asioita hoitamaan kun luottamushenkilöt on valittu. Tai niin pitäisi olla.

Kävimme lauantaina nauttimassa Kuopion Kaupunginteatterin antia, Loukossa. Mielenkiintoinen kuvaelma ihmismielen syvyyksistä, loistavine monologeineen. Parhaimmillaanhan kulttuuri on ajatuksia herättävää ja syvältä kouraisevaa. Samaa tunnetta odotan Varkauden teatterin Kultalammelta, joka ainakin elokuvana nuo kouraisun kriteerit täytti monikertaisesti. Harvoin teatterista lähtee pois pettyneenä tai pahalla mielin. Aina saa jotain ajattelemisen aihetta.

Pimeää on, sekä aamulla töihin lähtiessä, että illalla palatessa. Mutta vielä se lumikin sieltä satelee. Ja pakkaset.

Kukkasia ja keskustelua

Maanantai on maanantai. Niin eilenkin. Maakuntahallitus kokousti aamulla ja kunnanvaltuusto illalla. Ja päälle vielä valtuuston iltakoulu budjetista, tulevien vuosien investoinnista ym. Täysi päivä siis; täynnä asiaa ja muutakin. Valtuustossa tein aloitteen, josta meidän kunnassamme on puhuttu vuosia joiden valtuustoryhmien taholta. Asiaa ei ole saatu muuttumaan. Yritetään siis jälleen. Aloitteen allekirjoitti 18 valtuutettua, eli yli puolet. Hyvä niin.

Selvittelin viikonloppuna muiden kuntien toimintasääntöjen mainintoja lautakuntien ja kunnanhallitusten kokoonpanoista. Yleisenä käytäntönä koko maassa on se, että lautakuntien ja kunnanhallituksen (tässä on ilmeisestikin myös pari pohjoissavolaista poikkeusta) jäsenmäärä on pariton. Meillä parillinen ja on ilmeisesti ollut vuosikausia. Helppoa. Varsinkin puheenjohtajalle, joka usein äänestyksessä joutuu tai saa olla se, joka äänestyksen ratkaisee. Kuinkahan monessa muussa kunnassa on tarkoituksellisesti kehitelty näitä samankaltaisia demokratian kukkasia? Vanhoja kaavoja on hyvä muuttaa tai ainakin yrittää. Jos se demokratiaa vaikka lisäisi.

Demareiden piirikokous pidettiin lauantaina Kuopiossa. Hienona tuossa kokouksessa pidin sitä, että keskustelua käytiin aktiivisesti. Uusia ihmisiä oli mukana ja tällä pohjalla onkin hyvä mennä. Eteenpäin. Perjantaina jatkamme porukalla poliittista keskustelua Puijonsarvessa klo 18.30, kerallemme on lupautunut puoluesihteeri Jungner. Mukaan siis. Kuuntelemaan, pohtimaan, pähkäilemään. Tai vaikka vain seuraksi istumaan. Keskustelua tarvitaan, samoin uusia ideoita, ajatuksia, kriittisyyttä ja innovaatioita. Politiikassakin.

Syksyn pimeyteen, otetaan se valo ja ilo sisältä. Itsestä ja kanssakulkijoista.