sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Sattumuksia

Eräs lehti soitti minulle taannoin. Törötin autolla liikennevaloissa, joten keskittymiskykyni oli ehkä vastausten sijaan autoilussa. Niinkuin pitääkin. Toimittaja kysyi, pitäisikö Leppävirran tehdä kuntaliitos uusien ministeriöstä tulleiden kriteereiden mukaan. Siis kriteereiden mukaan. Mietintää. No. Jos kriteereinä on 20 000 asukasta, työpaikkaomavaraisuus ym. ei voi pienelläkään matemaattisella laskutoimituksella tulla muuhun tulokseen kuin että kyllä. Mielenkiintoisia nämä toimittajien kysymykset.

9-vuotias poikani kysyi taannoin, mitä merkitystä on itikoilla. Hämähäkit kun kuitenkin syövät huonoja elukoita. En osannut vastata. Muuta kuin etten niitä kaipaisi. Eikä ilmeisesti kukaan muukaan tänäkään kesänä. Ja jos kaipaa, meiltä löytyy niitä ihan lahjaksi asti, sekä ulkoa että sisältä.

7-vuotias kysyi aamulla, saako käydä ostamassa taateleita. Taateleita? No ei sitten liittynyt mihinkään oikeisiin taateleihin vaan johonkin peliin. Piti taas kerran päivittää tietämyksensä, että pysyy ajan tasalla.
Samainen herra halusi hopeisen kaulaketjun. Tarjosin sellaista, jossa roikkuu pieni kala. Kelpasi hetkeksi, kunnes hän ilmoitti, että haluaa kauniimman. Sellaisen, jossa on iso pääkallo. No kauneus on katsojan silmissä.

Niin. Ja miksi kaiken hyvän pitää olla epäterveellistä ja sokerista? Tai miksi kaikki sokerinen on lapsen mielestä hyvää? Sokeria ei ole kuulemma muussa pahassa kuin yskänlääkkeessä. 

Lol. IHQ. Hymiö. Kaikkea sitä oppii kun asustaa varhaisteini-iässä olevan 13-vuotiaan kanssa. 

Ostin taannoin uudet lenkkarit. Itselleni. Teini-ikäinen pyysi niitä lainaksi. En ole sen koommin niitä puhtaina tai ehjinä nähnyt. Hyvässä käytössä ovat olleet. Siis pojalla.

Yhtenä iltana telkkari oli auki ja meidän miespuolinen aikuinen kuvitteli alkavansa katsomaan luontodokumenttia. Madagaskarin pingviinit.

Tapahtuipa niinkin, että varasin lennon välilaskulla nettimatkatoimistosta (myöhemmin selvisi sen olevan italialainen). Kaikki hyvin, kunnes toinen lennoista peruuntui. Sain sähköpostia pari päivää sitten, jossa ymmärtääkseni kysyttiin, sopiiko korvaava lento vai haluanko rahat takaisin. No halusin korvaavan lennon. Pari sähköpostia laitoin ilman vastausta. Yritin soittaa, mutten päässyt linjoille. Sain sitten lentokentän nettisivuilta operoivan lentoyhtiön jonkun numeron, jonne jonotin 40 minuuttia ja kolmessa puhelussa puhuin ja paljon (1.75€/min+pvm). Loppuviimeksi on kai lento varattu uutta reittiä pitkin. Ja lento on huomenna. Matkatoimisto ei ole halunnut vielä vastata. Jännitystä pitää olla.

Aurinkoa kesään, Mia

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Poukkoillaan





Kesä alkoi virallisesti, kun koululaisetkin kirmaisivat kesälaitumille. Leppävirran kunnanvaltuusto kokoontui tämän kesän alkaessa viimeisen kerran. Toki edessä on vielä työkokous, jossa puidaan mm. budjettia.


Maanantain kokous herätti hämmennystä. Taas. En jaksa ymmärtää edelleenkään takin kääntämistä, junttaamista ja vastuutonta politiikkaa. Enkä osaa syyksi keksiä muuta kuin tulevat syksyn kunnallisvaalit. Valtuustomme oli päättänyt (keskusta liki kokonaisuudessaan mukana) myydä käyttämättömät, vanhat kyläkoulut tarjoamalla niitä ensin kyläkouluille liki ilmaiseksi. Nyt sitten hallituksessa homma laitettiin puihin keskustan päätöksellä; siis esitettiin valtuustolle, että myyntiprosessi keskeytetään. Meillähän on erikoinen kokoonpano niin kunnanhallituksessa kuin lautakunnissakin. Parillinen määrä jäseniä. Kun siis keskustalla on neljä ja puheenjohtaja, voidaan kaikkien lautakuntien päätökset ym. otto-oikeudella kumota mieleisiksi.

Meillä on kunnassa puhuttu suu vaahdossa talouden tunnusluvuista, talouden tasapainottamisesta ja vastuullisuudesta. Se kaikki nyt haluttiin unohtaa. Ja kenen kustannukselle. Kuntalaisten. Vasemmistoliiton Kaisa Korhonen teki vastuullisen aloitteen, jonka mukaan kyläneuvosto yhdessä kunnan kanssa kartoittaisi oikean tarpeen kylien kokoontumistiloille ja niihin investoitaisiin. Keskustan esitys ja siis nykyinen kunnanvaltuuston päätös vaan jättää kyläkoulut ennalleen. Investointeihin ei ole varattu rahaa, eikä siis peruskorjauksiin, joita koulut kipeästi tarvitsevat. Mutta koska tuo aloite tuli muualta, ei siihen voineet keskustalaiset neuvottelutauostaan huolimatta, yhtyä.Teimme sitten tuohon ponnen, että ennen työkokousta kyseiset peruskorjaukset lisätään investointeihin. Saa sitten nähdä, mistä nuo halutaan ottaa pois. Kukaan ei varmasti halua näivettää kyliä. Yhteistyössä kyliä tukien saadaan sinne hyvät ja toimivat tilat, jotka vielä ovat terveelliset ja toimivat. Niin, ja peruskorjatut.

Surullista. Minusta jokaisen päättäjän tulisi pohtia joskus myös sitä, että muualtakin voi tulla hyviä ideoita. Jopa parempia kuin omat. Meillä ei keskustella oikeasti ja puheenvuorojen perusteella voisi luulla ettei toisten esityksiä edes kuunnella. Missään ei minkään puolueen pitäisi voida olla niin ylivertainen ja ylimielinen, että yhdessä tekeminen unohtuu. Onko tärkeämpää kuntalaisten etu oikeasti vai jonkun gloria? Sopii miettiä.

Kesä alkaa, vaikka vettä tulee taivaan täydeltä. Kesäämme mahtuu jalkapalloa, matkustelua ja ennenkaikkea olemista. Siis sitä arjen juhlaa. Ja aurinkoa.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Tuulia puoluekokouksesta

Viimeiset kolme päivää hurahtivat SDP:n 43:nnessa puoluekokouksessa Helsingissä. Todellakin hurahtivat ja tässä menee nyt varmasti muutama päivä puoluekokouksen tunnelmia ja tunteita käsitellessä. Enkä varmasti ole ainoa. Puoluekokous oli kaikkinensa tunnelmallinen, etenkin henkilövalintojen suhteen. Tärkeitä asioita käsiteltiin, mutta aina vaan tuntuu menevän niin, että tunnekuohut sijoittuvat enemmän noihin henkilövalintoihin. Niin ja työväen lauluihin. Sain olla ryhmämme loistavasti valmistautuneen ja aktiivisen puoluekokousedustajaryhmämme puheenjohtajana ja sen ansioista myös mukana kuulemassa taustakeskusteluja. Mielenkiintoista ja opettavaista.

Aina sitä jotenkin odottaa sykähdyttävää ja pysähdyttävää hetkeä. Sitä aatteen paloa. Ja liikutusta. Sen sykähdyttävimmän puheen piti nykyinen varapuheenjohtajamme, silloinen varapuheenjohtajaehdokas, Eero Vainio meille pienille kokousedustajaryhmille esittäytyessään. Siitä aatteen palosta siis. On hieno tunne se, että voi toisen ajatukset täysin allekirjoittaa. Joskus meilläkin kritisoidaan käytäntöä, jossa ehdokkaille voi pitää kannatuspuheenvuoroja. Vievät kuulemma aikaa. Silti harvoin tulee sellaista oloa, että pitää vaan puhua. Siis ilman, että facebook-kaveruuden lisäksi juurikaan tuntee koko tyyppiä. Se tässä vaalissa minusta oli lisäksi erityisen hyvää, että käytiin oikeasti vaali. Nuoret toivat jo kokouksen alussa esityksen, että mennään vaaliin, eikä vaalivaliokunta anna esitystään valmiiksi. Niin tehtiin ja hyvä oli lopputulos. Krista Kiuru ensimmäisenä varapuheenjohtajana, Antti Lindtman toisena ja Eero Vainio kolmantena. Loistava kolmikko Jutan ja Paanasen Reijon, juuri valitun puoluesihteerimme tueksi.

Aina herkistävä hetki on kunniajäsenten kukittaminen. Tällä kertaa tavallistakin herkemmäksi sen teki se, että varkautelaiset Kilpeläisen Talvikki ja Ahosen Kauko olivat kunniajäsenten joukossa. Ei olisi kunniajäsenyyden voineet oikeampaan paikkaan mennä.

Sykähdyttävä asia minulle ovat aina nuo laulut. Muutama laulu kuultiin jo puheenvuoroissa. Pohdittiinkin, että pitäisikö tätä kutsua jotenkin laulavaksi kokoukseksi. Varapuheenjohtajavalinnan julkistamisen yhteydessä kajahti yleisön joukosta Nuorten marssi. Ja kunniajäsenten kukituksen yhteydessä puheenjohtajamme aloittamana Kansainvälinen. Nämä vaan jotenkin ovat niin liikuttavia hetkiä. Huomaa olevansa oikeassa paikassa.

Ja vaikka tästä kirjoituksesta voi saada kuvan, että herkistymistä herkistymisen perään, niin kyllä siellä töitäkin tehtiin. Ja tärkeitä linjanvetoja tulevaisuudelle.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Rajoja


Kuumasta kuntarakennekeskustelusta päästiin vähäksi aikaa, kun kunnat saivat tehtyä lausuntonsa uudistuksesta. Yksimielisesti tai ei.  Viime viikkoina lahjusjupakat tuomioineen ovat täyttäneet lehtien palstat valtakunnan medioissa. (Tähän on toki hyvä todeta, että jääkiekon MM-kisat ovat kaikkine pyörteineen ohittaneet nuo tällä viikolla).

Kovasti nuo lahjuskuviot ihmisten mieliä puhuttivat; samoin ahneuden kysymykset. Missä menee raja? Tuohon asiaan sain tai oikeammin jouduin perehtymään, kun kunnanhallituksemme kokouskuvioita jouduin pähkäilemään. Päätin jättäytyä pois kokouksesta, johon liittyi monia viestejä, paikan vaihtamista, saunailtaa jne. Yrityksiin tutustuminen on tärkeää, kestitseminen sen sijaan ei, tai raja on oltava. Tässä meni minun rajani.

Minusta yksi tärkeimmistä ohjenuorista elämässä ja politiikassakin pitää olla se, että pystyy katsomaan itseään peiliin. Aamuin illoin. Mihinkään sellaiseen toimintaan ei pidä lähteä, joka sotii omaa henkilökohtaista etiikkaa vastaan. Tai jota joutuisi selittelemään itselle tai muille. Sama pätee jääviyteen. Jokaisen päättäjän on kyettävä itse arvioimaan, milloin omat motiivit, tarkoitusperät ja henkilökohtaiset intressit vaikuttavat kykyyn tehdä objektiivisia päätöksiä. Ylilyöntejä on tullut ja varmasti tulee jatkossakin. Ahneutta vai jotain muuta. Tiedä häntä.

Meillä valmistaudutaan parin viikon kuluttua pidettävään puoluekokoukseen. Innolla ja ilolla. Aloitteita ja ohjelmia pähkäillen. Niin ja luonnollisesti myös henkilövalintoja punniten. Minusta puolueemme tarvitsee puoluesihteeriksi innostavan, idearikkaan, aatetta arvostavan, järjestötoiminnan tuntevan ja sitä arvostavan.Siinäpä haastetta, hyviä ovat ehdokkaat ja siitä joukosta omani varmasti ennen puoluekokousta löydän. Samoin kuin varapuheenjohtajaehdokkaistakin. Mielenkiintoinen puoluekokous jälleen tulossa, innolla odotan.

Jääkiekkohuumaan olen minäkin jälleen kerran kietoutunut. Mikä ilo onkaan ahtautua koko perheellä sohvalle, herkutella ja huutaa Suomelle. Sain toki palautetta siitä, että viime pelissä innostuin kehumaan vastustajan loistavaa maalivahtia. Mutta kisakatsomoon, nautitaan jääkiekon huippuhetkistä. Niin, ja auringosta.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Tuulen tuiverrusta ja aatteen paloa

Leppävirralla vietettiin perinteisesti yhteistä vasemmiston vappua. Vakaumuksen puolesta kaatuneiden haudalla hiljentymistä, marssia torille ja Työväen laulujen kajauttamista. Korkealta ja kovaa. Niin ja puheita. Ohessa omani.

Hyvät kuulijat
Ensin haluan lausua sydämelliset kiitokset vasemmiston yhteiseen vappujuhlaan osallistuville, talkooväelle ja perinteeksi muodostuneen marssin kulkijoille. Te kaikki teette omalla panoksellanne mahdolliseksi sen, että tänäkin vuonna vasemmisto kokoontuu tänne torille yhdessä, liput liehuen ja työväen laulut raikaen, juhlistamaan työn päivää.
Maamme nuorisotyöttömyys ja sitä kautta nuorten syrjäytyminen on huolestuttavaa. Tällä hetkellä meillä Suomessa on 110 000 alle 30-vuotiasta kansalaista vailla toisen asteen tutkintoa. Heistä 70 000 on miehiä. Sosialidemokraattien tavoitteena on vuosikymmenten ajan ollut yhteiskunta, jossa koko ikäluokka saa koulutuksen ja työllistyy. Korkean työllisyyden kautta syntyy maa, jossa jokaisella on mahdollisuus löytää työ ja toimeentulo ja sen myötä myös paikka yhteiskunnassamme. Nuorten yhteiskuntatakuu on saatu mukaan hallituksen kärkihankkeisiin. Takuu tulee voimaan ensi vuonna. Yhteiskuntatakuun tavoitteena on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, opiskelu-, työpaja-, harjoittelu- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluttua työttömäksi joutumisesta.
Hyvinvointivaltion mittarina on mielestäni se, miten hyvin pidämme huolta heikoimmistamme; lapsista, vanhuksista ja muista niistä ihmisistä, jotka eivät omin voimin tule toimeen. Palveluiden turvaaminen tulee olla kuntapolitiikassakin ykkösasia. Meidän tulee pystyä turvaamaan peruspalvelut jokaiselle kuntalaiselle asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Nykyisessä yksityistämisen maailmassa valitettavasti tämä joskus unohtuu. Peruspalvelujen tuottamista sysätään yksityissektorille huolehtimatta valvontavastuusta ja siitä, että oikeasti varallisuudesta riippumatta peruspalvelut on kaikkien saatavilla. Ei saa olla niin, että se saa palveluja, joka pystyy ne itse maksamaan.
Kuntarakenneuudistus puhuttaa meillä Leppävirrallakin. Kunnanvaltuusto päätti 18-17 –äänestyksen jälkeen olla ottamatta vastaan ministeriön tarjoamaa kuntaliitosselvitystä. On kuntalaisten aliarvioimista ja vastuutonta se, että kieltäydytään ottamasta tietoa vastaan. Aina se suuri viisaus kun ei asu Leppävirralla. Me selvityksen kannalla olleet valtuutetut olisimme halunneet faktatietoon pohjautuvaa tilastotietoa tulevaisuuden ennusteista ja yhteistyökuvioiden laajentamisesta, päätöksentekomme pohjaksi. Olisimme olleet varmasti viisaampia tekemään tulevaisuuden päätöksiä. Yhteistyön tekeminen muiden kuntien kanssa on välttämätöntä. Loistava esimerkki tästä olisi mahdollinen jätteenpolttolaitosyhteistyö eri toimijoiden kanssa. Työtä Itä-Suomeen; työtä ja veroeuroja myös  Leppävirralle.
Näinä vaikeina taloudellisina aikoina peräänkuulutetaan vastuullisuutta päätöksenteossa. Vaikeita päätöksiä on jouduttu ja joudutaan tekemään, jotta heikoimmassa asemassa olevillekin ihmisille voidaan taata hyvä elämä yhteiskunnassamme. Heikoimpien ihmisten puolustaminen on aina ollut meille sosialidemokraateille sydämen asia. Hallituspuolueet ovat tarttuneet vastuuseen ja kompromissien kautta syrjäytymisen ehkäisyyn ja kansamme kahtiajakautumiseen on puututtu. Solidaarisuusvero on tästä hyvä esimerkki. Se, että hallituspuolueiden kannatus on ennallaan, kertoo siitä, että iso on kansalaisistamme kokee vastuullisuuden tärkeäksi.
Vaikeina aikoina tarvitsemme yhteisöllisyyttä. Ystäviä ja läheisiä kanssakulkijoiksi, toisia kuntia yhteistyökumppaneiksi. Ilman turhan kateuden leimaa ja oman navan tuijottamista. Yhdessä kulkien, toinen toistamme tukien, teemme tästä yhteiskunnastamme paremman paikan elää.
Näillä sanoilla toivotan teille, hyvät kanssakulkijat Hyvää ja Elämäniloista Vappujuhlaa.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kuntaliitosselvityksiä ja Liepajan kissoja



Kevään poliittista keskustelua kuntatasolla leimaa vahvasti kuntarakenneuudistus. Leppävirran kunnanvaltuusto istuu tänään päättämässä valtiovarainministeriölle tehdystä lausunnosta. En kadehdi virkamiehiä siinä, että lausunto oli tarkoitus muokata kahdesta hyvin erilaisesta näkemyksestä. Surullista tuossa on se, että esitettävä lausunto jättää täysin huomiotta toisen mielipiteen. Ja on helppo arvata, kumman.

En ymmärrä jääräpäistä kuntaliitosselvitysten vastustamista. Selvityksillä on tarkoitus saada lisätietoa tulevian päätösten tekemisen pohjaksi. Tuntuu vastuuttomalta ajatus, että jättäisimme tätä tietoa vastaanottamatta. Keskustalaiset ovat meillä väläytelleet myös sitä, että ministeriön selvityksessä annetaan virheellistä tietoa. Tosin sitä keskustalaista oikeaa tietoakaan ei ole kuulunut. Mutta varmaan tämäniltaisessa valtuustossa kuuluu. Ei tämä ole helppoa kenellekään. Kuitenkin vastuullisen kuntapäättäjän tulisi miettiä, onko parempi että selvitetään vaiko ei. Päättäjän tulisi osata etsiä kuntalaisten parasta, ei pohtia tulevia kuntavaaleja tai omaa jakkaraansa. Meitä on keskustan taholta moneen otteeseen syytetty politikoinnista. No politiikassahan saattaa siitä olla kysekin. Tosin tänään sen kaltaiset jääräämiset saattavat ennemminkin tulla selvitysvastaisesta porukasta. Mutta äänestellään, onneksi demokraattisessa maassamme on siihen oikeus.

Ihmettelen sitä, miten suurta kouhkaa kyseinen asia aiheuttaa. Tärkeä tosin, muttei maailman tärkein. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, kuten sanonta kuuluu. Ja aurinko paistaa, selvitettiin sitten kuntaliitoksia tai ei.

Olin toissaviikolla Liepajassa, Latvian kauniissa, tuulisessa kaupungissa työmatkalla. Sain tutustua ihaniin ihmisiin, sairaaloihin, koulutukseen jne. Erityisesti mieleen jäi yhteisöllisyys. Kaikessa. Oppilaitos sai lahjoituksia sairaalalta, ihmiset toimivat yhdessä ja tekivät parhaansa niillä resursseilla mitä heillä oli. Siitä olisi oppia meillekin. Paljon. 

Aurinkoa päiväänne, Mia




sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Mielipidekirjoitus alkuperäisessä muodossaan


Käyköhän missään muualla, kuin Savossa niin, että mielipidekirjoitusta otsikkoa myöten muutetaan, ja kirjoittajista jätetään puolet pois? Varsinkin kun kyse on kuudesta (kaikkiaan 11) maakuntahallituksen jäsenestä, joiden mukanaolo kirjoituksessa on sanoman painoarvon takia välttämätöntä. 

Ohessa kirjoitus Savon Sanomiin alkuperäisessä versiossaan:


TERVEHDYS  VAI  SODANJULISTUS?

Kuntauudistuksen Pohjois-Savon aluekierroksella 13.3. Kuopiossa  maakunnan tervehdyksen toi maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Rossi (kesk.). Rossi korosti puheessaan, kuten useissa yhteyksissä on tehnyt aikaisemminkin, että kunnissa tai maakuntahallinnossa ei tunneta hallitus-oppositiojakoa. Vastoin omaa periaatettaan, oli hänen puheenvuoronsa puhtaasti keskustalainen vuodatus kuntauudistuksen kaatamiseksi. Tai kuten ministeri Virkkunen sen tulkitsi – sodanjulistus.
Me allekirjoittaneet maakuntahallituksen jäsenet emme yhdy maakuntahallituksen puheenjohtajan linjauksiin. Haluamme korostaa, että maakuntahallituksessa on todennäköisemmin enemmistön tuki välttämättömälle kuntauudistukselle. Vaikka uudistusprosessin yksityiskohdista on ymmärrettävästi erilaisia näkemyksiä, ei maakunnan etu ja strategia voi olla yleisesti tunnustetusta muutostarpeesta syntyneen hankkeen periaatteellinen vastustaminen. Siksi maakuntahallituksen puheenjohtajan olisikin pitänyt muistaa, millä mandaatilla ja foorumilla esiintyy.
Vaikka edessämme on haastava ja tunteitakin herättävä rakenneuudistus, ovat suomalaiset yleensä osanneet tehdä vaikeitakin päätöksiä ja uudistuksia, jotta pärjäisimme paremmin. Sellaisia suomalaisia uskomme ja toivomme myös savolaisten jälleen kerran olevan. 

Pohjois-Savon maakuntahallituksen jäsenet
Kirsti Puurunen (vas)
Mia Hahtala (sd)
Jouni Toppinen (sd)
Ari Paanala (vihr)
Hannamari Heinonen (kok)
Pekka Leskinen (kok)