Veteraanipäivän puhe Leppävirran sankarihautausmaalla

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat

Kansallista Veteraanipäivää on vietetty maassamme vuodesta 1987 lähtien. Tänä päivänä, 27. huhtikuuta 2013, tulee kuluneeksi 68 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Vuonna 1986 Valtioneuvosto nimesi tämän päivän Kansalliseksi veteraanipäiväksi ja yleiseksi liputuspäiväksi. Tänä vuonna Veteraanipäivän teemana on ”Veljeä ei jätetä, nuoria ei unohdeta”. Tämä teema on  hämmästyttävän ajankohtainen. Miksi itse asiassa melkein keneltä tahansa kysyttäessä itsestään selvät, arvostettavat tavoitteet, vaativat kuitenkin jatkuvaa muistutusta?  

Maailma on muuttunut todella paljon noiden 68 vuoden aikana. Ja muuttuu edelleen yhä nopeutuvassa tahdissa. Muutoksissa on ollut paljon hyvää, mutta myös huonoa. Välillä tuntuu, että vauhti on ollut aivan liian kovaa. Täyttyykö itse ihmisen todelliset tarpeet kaiken uudistumisen vauhdissa? Uskon, että välittämistä ei voi ulkoistaa, vaan inhimillinen yhdessäolon tunne on jokaisen perustarve jatkossakin.

Se, mitä Teiltä, hyvät veteraanit, tuon teemankin mukaisesti toivoisin meille nuoremmille sukupolville jäävän perinnöksi, on todellinen toisista välittäminen.  ”Veljeä ei jätetä”.  Se aito toisista ihmisistä, kanssakulkijoista, välittäminen, huolen kantaminen ja pyyteetön toisen ihmisen auttaminen, on välillä unohtunut tässä nopeasti muuttuvassa, kovaakin kilpailua korostavassa yhteiskunnassa.

Nuorissa on tulevaisuus, sanotaan. Tuo Veteraanipäivän  teeman toinen lause  ”Nuoria ei unohdeta” kertoo suuresta ymmärryksestä, mutta kenties myös huolesta, sukupolvien välisen viestikapulan jatkumossa. Maassamme on aivan liikaa syrjäytymisuhan alla olevia nuoria, joiden hyvinvointiin on panostettava. Nuorten on saatava koulutusta, jolle on kysyntää ja sen jälkeen väylä työelämään, jolloin mahdollistuu osallisuus rakentavana osana suomalaista yhteiskuntaa.

Meidän on konkreettisesti lunastettava nykyisen hallitusohjelmammekin sisältämä lupaus nuorten yhteiskuntatakuusta. Se vaatii kuitenkin kaikkien vaikuttajatahojen ”yhteiseen hiileen” puhaltamista.

Hyvinvointivaltion toinen tärkeä tunnusmerkki on se, miten pidämme huolta veteraaneistamme ja muista ikäihmisistämme. Teistä, jotka olette mahdollistaneet meille tämän itsenäisen hyvinvointivaltion. Teidän ansiostanne me, nuoremmat sukupolvet, saamme elää päivästä toiseen rauhassa; ilman pelkoa, ilman tunnetta ja kokemuksia sodan kauhuista. Meidän jokaisen olisikin hyvä silloin tällöin pysähtyä pohtimaan sitä, miten helpoissa oloissa ja monella tavalla hyvin toimivassa yhteiskunnassa saamme elää. Ehkä silloin turha, pienistä vastoinkäymisistä valittaminen, voisi unohtua. Ja osaisimme katsoa tätä kaunista maatamme positiivisin, kiitollisin silmin. Muistaen ja arvostaen sitä kaikkea työtä, jota Te, arvoisat veteraanit, olette tehneet vuoksemme.

Te olette tehneet raskaan päivätyönne. Nyt on meidän vuoromme auttaa ja pitää huolta. ”Veljeä ei jätetä, nuoria ei unohdeta”.  

Uutisvuotoa

Kuluneen viikon uutiset ovat vähintäänkin hämmentäneet. Tai kiukuttaneet. Herättäneet siis, varmaan muitakin kuin allekirjoittaneen.

Uutinen yksi. Homoliitot. En edelleenkään pysty ymmärtämään sitä, että mukasivistysvaltiossamme nimeltä Suomi, etene vieläkään lakialoite sukupuolineutraaleista avioliitoista. Toivottavasti kansalaisaloitteen kautta asia tulee edes käsittelyyn eduskuntaan. Tulen allekirjoittamaan aloitteen. Minusta tuo on selkeästi ihmisoikeuskysymys. Piste.

Uutinen kaksi. Aborttilaki. Mielenkiintoinen avaus aiheesta, jota voisi spekuloida loputtomiin. Abortti sinänsä on minusta kunkin ihmisen oma asia ja päätös, jota toisten meistä on mahdoton käydä tuomitsemaan. Vaikka itse päättäisimmekin toisin. Itsemääräämisoikeutta siis. Ja tilanteita kun ei voida tietää. No tässähän oli kyse siitä, voiko hoitotyön ammattilainen kieltäytyä abortin tekemisestä. Toisaalta hoitotyön ammattilaisenkin tulisi mielestäni saada toteuttaa omaa elämänkatsomustaan, mutta toisaalta tuotahan voisi pohtia ammatinvalintakysymyksenäkin. Voin kyllä ihan tähän todeta itsekin kohdanneeni psykiatrian saralla työssä tilanteita joihin en koskaan olisi toivonut joutuvani. Ammatinvalintakysymys ja asia, jota lienee erittäin vaikea lailla säädellä.

Uutinen kolme. Kotihoidontuki. Ylellä käytiin kotihoidontukikeskustelu. Kestin katsoa sitä vajaat kymmenen minuuttia jostain keskivaiheelta. Aihe toki on hyvinkin mielenkiintoinen ja monisäikeinen. Ja herättää paljon intohimoja. Mutta väkisinkin tuosta tuli taas mielleyhtymä äitiyteen, sen kaikkiin kiemuroihin. Tuosta keskustelusta jäi ensimmäisenä mieleen se, että huonoja äitejä ovat ne, jotka perheelle ruokaa saadakseen painuvat töihin kun lapsi täyttää vuoden. Erehdyin muuten aikanaan lasten ollessa pieniä, eksymään äitien keskustelupalstoille. Aiheina mm. "äiti, joka ei ole synnyttänyt alateitse, ei voi oikeasti tuntea äitiyttä", "jos äiti ei imetä lasta puolta vuotta, lapsesta tulee vähintäänkin ainasairastava", "jos lapsi on yökylässä ennenkuin täyttä vuoden, sille tulee kiintymysongelmia". Että siinä äideille. Lopetin lukemisen nopeasti.

Uutinen neljä. Paikallista. Leppävirran valtuustolle jaettiin käyttäytymisohjeet. Ja tarpeeseen tuli. Ehkä olisi syytä valtuustossa opetella mm. odottamaan omaa puheenvuoroa, kunnioittamaan toisten mielipiteitä, kuuntelemaan, olemaan menemättä henkilökohtaisuuksiin. Uskomatonta, mutta totta. 

Vanhin lapseni, teini-ikäinen, kuunteli radiohaastattelua. "Äiti, sä kuulostat omituiselta, jotenkin viisaalta". Eipä tuohon kai ole lisättävää ;)

Mutta talviloma tulee ja aurinko sen myötä. Toivottavasti. Aion nauttia täysin siemauksin äitiyden iloista tuntematta syyllisyyttä kaikesta siitä, mistä voisin. Koska aurinko paistaa. Usein sisältä.

Tilinpäätöstä

Vuoden lopussa on tapana tehdä tilinpäätöstä, tai ainakin pohtia mennyttä vuotta. Jotenkin se vaan tuppaa mieleen näin vuoden viimeisenä päivänä. Mennyt vuosi on ollut vähintäänkin vaiherikas ja touhua täynnä. Vaikkei varsinaisesti mitään elämää mullistavaa ole tapahtunutkaan. Mutta kiittää täytyy. Lähimpiä.

Tänä vuonna politiikan saralla saimme maahan uuden presidentin. Se lienee se mieleenjäävin juttu. Ja muistinpa iltapäivälehden tietovisassa presidenttimme toisen nimen. Ei ole mennyt mainonta hukkaan ;). Maakunnassamme on keskusteltu tämänkin vuoden aikana mm. erikoissairaanhoidon menokehityksestä, kuntaliitoskuvioista, kuntayhtymien päätöksentekokuvioista, henkilövalinnoista jne. Haasteita riittää luottamushenkilöillä jatkossakin. Etenkin yhteistyön tekemisessä riittää opettelemista.

Niin. Meilläkin käytiin kunnallisvaalit. En ole vaalien jälkeisiin neuvotteluihin kommentoinut, muiden puolueiden edustajat ovat siitä kommentoinnista huolehtineet. No. Pienet puolueet tekivät teknisen vaaliliiton. Tarkoituksena lisätä demokratiaa. Olen kateellisena kuunnellut tuttujen kertomuksia omista kunnistaan, miten ovat sovussa ja yhteistyössä paikkajakoja väkerrelleet. Mutta eipä meillä. Meillä kun on ollut jo vuosikymmenten (tai -satojen) perinne siinä, että kuka ensin ennättää, se voittaa. Ja muille luut käteen. Surullista.

Pienten puolueiden yhteisymmärrys halusta lisätä demokratiaa, keskustelua ja muuttaa päätöksentekokulttuuria on herättänyt keskustelua. Ymmärrettävästi. Koskaan varmaankaan ei kuntamme historiassa ole käynyt niin, että keskusta ei ole määrännyt kaikesta. Ymmärrän sen kummeksunnan ja katkeruudenkin. Mutten sitä, että ihmiset ovat kirjoituksilla, julkisissa tiloissa huutamisella, facebook-kirjoituksilla, puheluilla ym. ala-arvoisesti käynyt haukkumaan ei pelkästään sopimuksen tekemistä, vaan ihmisiä. Myös joitakin niistä, joita olen aikaisemmin arvostanut ovat tällaiseen leikkiin ryhtyneet. Politiikka on tärkeää, yhteisten asioiden hoitamista. Ja sitä tehdään yhteistyössä muiden kanssa, niin omien kuin toistenkin luottamushenkilöiden. Ja edelleen, ihmiset ja asiat pitäisi osata erottaa toisistaan. Tähän voisi lisätä eräältä viisaalta tuntemaltani herralta aikoinaan saamani ohje siitä, että itseään pitää osata katsoa peiliin. Aamuin. Illoin.

Yhteistyön tekemisessä on kunnassakin siis opettelemista. Yhteistyötä sekä virkamisten kanssa että yli puoluerajojen ja omassakin porukassa. Se vaan on minusta niin, ettei junttausmentaliteetilla päästä asioissa eteenpäin. Pitää puhua ja puhua. Siis keskustella ja kuunnella. Ja rakentaa kompromisseja, jos mahdollista. Ja jos ei onnistu, sitten äänestetään. Ja demokraattisesti syntyy päätös. Niin yksinkertaista.

Samoja elämän perusjuttuja tehdään muussakin elämässä. Jutellaan, mietitään vaihtoehtoja, etsitään yhteisiä ratkaisuja. Ja mennään eteenpäin. Ensi vuonnakin.
 
Monet toivottavat toisilleen parempaa uutta vuotta. Minulle riittäisi oikein hyvin tämän vuoden kaltainen. Siitä kiitollisena toivotellen Elämäniloista Uutta Vuotta! Mia

Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä

- Tommy Tabermann

Vaalien jälkeistä elämää

Lunta ja valoa odotellessa

Vaalien jälkeenkin on elämää. Täälläpäin Savoa tosin sen verran railakasta, että vähempikin riittäisi. Ohessa tunnelmia paikallislehden yleisönosastolta tältä päivältä:

Henkilökohtaisesti

Edessä on haasteellisia aikoja ja päätöksiä, joissa tarvitaan yhteisiä näkemyksiä ja yhteisymmärrystä kuntalaistemme parhaaksi.

Politiikassa on syytä muistaa aina se, että joskus asiat riitelevät; ihmisten ei pitäisi koskaan. Ystävyyssuhteita solmitaan yli puoluerajojen. Koskaan minkään poliittisen asian vuoksi ei pitäisi mennä henkilökohtaisuuksiin eikä pilata yhteistyösuhteita, ystävyyssuhteista puhumattakaan. Näiden vaalien jälkeen on menty useiden ihmisten iholle; henkilökohtaiseen elämään, läheisiin. Tällaiseen ovat alentuneet myös jotkut niistä luottamushenkilöistä, joita olen aikaisemmin arvostanut. Onneksi on käynyt niinkin, että yllättäviltä tahoilta on löytynyt isoja ihmisiä. Kiitos teistä.

Politiikassa mukana oleminen tuo mukanaan arvostelulle alttiiksi asettumisen ja sen sietämisen. On kuitenkin surullista, jos henkilöihin kohdistuvaa arvostelua käydään lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa, mutta ei uskalleta tehdä sitä kasvotusten. Tiedoksi Markus Haraldille ja muille keskustalaisille: minulle voi halutessaan soittaa ihan suoraan. Ja päätoimittajalle ja muille kiinnostuneille: olen viime aikoina ollut töissä, käynyt mm. kunnanhallituksen ja piirihallituksen kokouksissa ja viettänyt aikaa läheisteni kanssa.

Kiitän niistä monista kannustuksista ja tuesta, joita sekä ennen vaaleja että niiden jälkeen olen saanut eri tahoilta. Ja kiitän myös niitä keskustalaisia, joilta asiallisuus ja aikuismainen käyttäytyminen eivät ole kadonneet vaikeissakaan paikoissa.

Niin, ja yhteistyön siltojen rakentamiseenhan tarvitaan kaikkia osapuolia. Rakentaminen on vaikeaa, jos sillat on jo etukäteen poltettu.

Mia Hahtala

puh. 044 3500711

Linjanvetoa

Kunnassa pitäisi olla linja. Linjanvetoa siitä, mihin päin kuntaa ollaan viemässä. Yhdessä. Tällä valtuustokaudella linjoja on ollut liki yhtä monta kuin ryhmiäkin, joissakin asioissa jopa enemmän. Äänestetään siitä, tästä ja tuosta. Yhteistä keskustelua kaikkien valtuustoryhmien välillä ei ole juurikaan ollut. Johtuneeko siitä, että valtuutetut ovat jotenkin yhteistyökyvyttömiä, -haluttomia vai siitä, että on totuttu tanssimaan tietyn pillin mukaan?

Kunnassa on tehty hyviä strategioita. Strategiapapereiden vaan kun pitäisi näkyä käytännön elämässä. Kulttuurin tulisi olla toisia arvostava, erilaisia mielipiteitä huomioiva ja kompromissejakin kestävä.

Närästää vieläkin Sorsakosken Seuralan kattoremontti. Vaikka onkin ollutta ja mennyttä ja pieni asia kunnan näkökulmasta. Mutta periaatekysymys. Sorsakoski-seura siis osti Seuralan ja pyysi kunnan takausta kattoremonttiin. Keskusta torppasi ajatuksen perustellen sitä sillä, että sitten joudutaan tukemaan kaikkia. No niin. Nyt sitten keskustalaisvaltuutetun aloite, jossa Paukarlahden nuorisoseurantalolle haettiin avustusta lämmitysjärjestelmään, olikin mm. valtuuston puheenjohtajan ja muutaman muun keskustalaisvaltuutetun allekirjoittama. Missä siis linja? Vai meneekö linja kotikylän perusteella vai sen, kuka aloitteen sattuu tekemään? Ihmettelen.

Valtuusto oli tehnyt päätöksen käyttämättömien kyläkoulujen myyntiaikeista. Mutta näin ennen vaaleja keskusta halusi pyörtää päätöksen. Rahaa ei ole varattu remonttitarpeisiin, mutta kyläkoulut pidetään pystyssä. En tiedä miten, sitä tarina ei kerro. Kyläkoulujen myynti kyläyhteisöille on monipiippuinen juttu. Ensiksikin siitä syystä, että jos linjamme on se, ettei sitten enää missään auteta eikä tueta, ei kukaan taida kouluja rasitteekseen haluta. No sitten kunta maksaa kuitenkin. Olisiko tässä suurta viisautta edes pohtia kompromissia? Myydään koulut kyläyhdityksille halvalla ja osallistutaan esim. takauksin remontteihin? Tulisi ehkä kuitenkin halvemmaksi kuin tällainen poukkoilu. Ja koulut säilyisivät mahdollisesti kyläläisten toimintaan käyttökelpoisina.

Tässä ajassa meillä on edessä monta pohdintaa. Rahaa ei ole liiaksi. Nostetaanko veroja vai mistä saadaan tuloja? Mistä säästetään? Rakennetaanko ensin Leivolan palveluasumisen yksikön laajennus, päiväkoti vai monitoimihalli? Otetaanko lisää hoitajia, sosiaalityöntekijöitä vai sihteereitä? Vai ketään?

Pohdintojen paikkoja tulee olemaan. Toivonpa, että saamme valtuuston, joka ajattelee, pohtii, ymmärtää ja osaa tehdä kauaskantoisia päätöksiä.

Torilla taas tavattiin. Niin kuntalaiset kuin kuntavaaliehdokkaatkin. Kivaahan tämä on. Yleenä. Eräs kuntavaaliehdokas kertoi, miten jotkut ehdokkaat eivät enää tervehdi. No peli on kai kovaa ja jyvät erottuvat akanoista, ihmisinäkin. Näin.

Vaalit ovella

Mistä huomaa, että vaalit ovat ovella? Ensimmäiset lehtimainokset ilmestyvät paikallislehteen ja kuntamme katukuvassakin näkyy tolppamainoksia. Paikallislehti täyttyy mielipidekirjoituksista ja facebook päivitetyistä profiilikuvista ja vaalisivustoista. Puolueiden puheenjohtajat ja ministerit jalkautuvat kuntiin. Hyvä näin. Etenkin se, että ihmiset ovat innostuneet työstä ja haluavat mitä ilmeisimmin ihan oikeasti vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Niin, ja vaalityö voi olla ihan mukavaakin ;)

Entäs se nurja puoli. Facebook täyttyy niin, että osa ihmisistä jättää kyseistä vuorovaikutuskanavaa käyttämättä seuraavan kuukauden. Mainoksia liimataan kuulemani mukaan jo suojatien merkkeihin. Ihmiset ovat minusta aikaisempia vaaleja enemmän varpaillaan, hermostuneita ja ylilyöntejä toisten morkkaamiseksi tapahtuu. Valitettavaa. Mutta näin ainakin meillä.

Oikeasti on tärkeät vaalit. Näissä vaaleissa valitaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi valtuutetut, joiden tehtävänä on luotsata kuntaa. Suuntaan tai toiseen. Demokratiaan kuuluu se, että ne jotka valitaan, päättävät suunnan. Ja vauhdin.

No. Meillä tulee toivottavasti vielä tämän vuoden puolella esitys kunnan uudesta toimintasäännöstä. Meillähän on kohtalaisen omituinen kunta jopa valtakunnan tasolla siinä, että kunnanhallitus ja lautakunnat ovat parillisia. Siis 8-paikkaisia. Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että äänestystilanteessa meillä hyvinkin usein puheenjohtajan ääni ratkaisee. Varsinkin kun valtapuolue Keskustalla (jolla ei ole yksinkertaista enemmistlöä valtuustossa) on esim. kunnanhallituksessa puolet paikoista ja puheenjohtajuus. Niin, ja jos lautakunta on tehnyt epämieluisan päätöksen, on se otettu kunnanhallituksen käsittelyyn. Ja kappas. Äänestetään 4-4 ja puheenjohtajan ääni ratkaisee.

Tästä demokratiavajeesta ja puheenjohtajan kohtuuttomasta vallanmahdollisuudesta johtuen teimme asiasta aloitteen. Ja kohta pitäisi päättää parittomista jäsenmääristä. Siis 7 vai 9? Demokratian näkökulmasta jokaisen toisiaan ja itseään kunnioittavan luottamushenkilön tulisi ajatella, että enemmän on parempi. Istuipa niillä jakkaroilla sitten kuka hyvänsä. Varsinkin kun meidänkin toiminnoista iso osa on erilaisissa kuntayhtymissä ja liikelaitoksissa, joissa kunnan suorat vaikutusmahdollisuudet ovat minimaaliset. Mahdollisuus pitää olla pienilläkin porukoilla, mutta pelkäämpä että keskustan intressit ovat toiset. Mutta toivoa sopii.

Sammakoita suusta

Syksyä mennään. Kunnallisvaaliehdokkaiden etsiminen ja kaikessa toiminnassa taas kesän jälkeinen starttaaminen on pitänyt huolen siitä, että aika on hujahtanut. Taas.

Politiikan kentällä on ollut kaikenmoista hulinaa. Vanhuspalvelulakia, Savoniaa, virkavalintoja. Unohtamatta noiden asioiden oikeita mittasuhteita. Mittasuhteet unohtuvat joskus päättäjiltäkin, kun pienistä asioista tehdään isoja ja fiksutkin ihmiset käyttäytyvät kuin hiekkalaatikolla. Kuka on kenen kaveri ja mistä asiasta voisi kiukutella? No, ihmiset tekevät politiikkaa ja inhimillistähän tuo on. Kai. Vanhustenhuoltolakiin olisin toivonut sitovan mitoituksen. Hoitajia on liian vähän. Piste. Enkä usko, että kunnat tai yksityiset palveluntuottajat tarpeeksi reagoivat suosituksiin. Ei muuten AVI:lta olisi kirjeitä sadellut tähänkään mennessä. Mutta tähän aiheeseen joskus toisen kerran lisää.

Meillä Leppävirralla tehtiin taas virkavalinta. Eipä mennyt vissiin taaskaan kuin Strömsössä. Ainakin jos pöytäkirjoihin ja lehtitietoihin on uskomista. Johtaja, samoin varasijalle tuleva valittiin yksimielisesti (ilman vastaesityksiä) ja lautakunnan jäsen jätti eriävän mielipiteen. Noh. Ehkä kuitenkin jokainen lyhyenkin luottamushenkilökoulutuksen käyneenä tietää, ettei noin voi tehdä. Ensin esitys, sitten eriävä. Niin, ja haastatteluryhmän kokoonpanoa kritisoitiin. Jälleen. Hakijoita oli 30, haastatteluun kutsuttiin 5 ja yksi valittiin, samoin yksi varalle. Päteviä ja osaavia hakijoita olikin ja hyvältä vaikuttaa valinta. Tehtävänkuvakin kun on kohtalaisen monimuotoinen.
Kyseisen sivistysjohtajan tehtävät :
-vastaa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisten tulosalueiden (kulttuuri-, kirjasto-, nuoriso- ja liikuntatoimesta sekä yhdistys- ja kylätoiminnasta että Soisalo-opistolta ostettavista palveluista), hallinnosta, taloudesta ja kehittämisestä.
- vastaa Leppäkerttu Oy:ltä ja Soisalo-opistolta ostettavista ostopalveluista
- vastaa kotiseutumuseon toiminnasta
- vastaa kulttuuripalveluista
- vastaa kylä- ja yhdistystoimintaan liittyvästä ja ystävyyskuntayhteistyöstä

Meillä on virkavalintojen suhteen mielenkiintoinen käytäntö. Aikanaan teknistä johtajaa valittaessa koko valtuuston piti saada haastatella kahta hakijaa. No haastateltiin ja toinen valittiin. Ei tullut. Ihmekös tuo.
Taas tulee mieleen tympeä totuus siitä, että kun vaalien jälkeen valitaan luottamushenkilöt, valitaan myös puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat kunnanhallitukselle ja lautakunnille (oli ne sitten kaikille mieluisia tai ei). Ja siellä istuvat tietyt tyypit, jotka puolueet ovat keskuudestaan valinneet. Piste. Itse olemme nuo tyypit sinne laittaneet ja olisi oikeus ja kohtuus edes joskus luottaa siihen, että haastatteluryhmä (tässä tapauksessa kj, esittelevä virkamies, lautakunnan pj ja varapj) voi osata asiansa. Joskus nimittäin on oikeasti osannutkin ja hyvinä on valinnat koettu. Kunhan ensin on ne valmiiksi kritisoitu.

Ihmiset lausuvat joskus sellaisia, joista nousee karvat pystyyn. Politiikassakin. Suora lainaus Soisalon Seudusta (30.8.2012): "Sirpa Kinnunen sanoi oppisopimuskoulutuksen ja keskiasteen opiskelijoiden harjoittelujaksojen olevan melkoinen kuluerä yrityksille. -Niistä pitäisi pikemminkin maksaa yrittäjille. Ja sitä minä ihmettelen, että mitä opettajat tekevät sillä aikaa, kun oppilaat ovat kolme kuukautta työharjoittelussa, Kinnunen kysyi."
No. Tiedoksi yrittäjä-kunnanvaltuutettu Kinnuselle (kok.). Onneksi maasta löytyy vielä yrittäjiä ja työyhteisöjä, joissa arvostetaan opiskelijoita. Ja mikäli kiinnostaa, mitä opettajat tuona harjoittelun aikana tekevät, tervetuloa katsomaan. Hei siellä oppilaitoksessa opetetaan!